ILgron11

Syntiset papit

Olen koukussa pappeihin.  Katson Grantchesteriä ja luen Ulla-Lena Lundbergin kirjaa Jää. Jotain hyvin viehättävää kummassakin on. Aivot lepäävät ja rentoutuvat.

 

Lundbergin kirjassa Luodoilla, Ahvenanmaan saaristossa asuu  ja palvelee seurakuntaa luterilainen pappi  Petter Kummel ja Grantchesterissa anglikaanipappi Sidney Chambers.  Englannissa ja Suomessa eletään 1950-lukua,  sotien jälkeistä aikaa. Englantilaisessa kylässä se näkyy ihmisten rikkonaisuutena. Sidneykin on traumatisoitunut sodassa.

 

Sivuosassa Grantchesterissa on toinen pappi, joka on ihastunut mieheen, mutta eihän sellaisesta 1950-luvulla voinut puhua. Yhtä ongelmallisille  vaikuttavat Sidney Chambersin  ihastukset Grantchesterin kylässä Cambridgeshiren kreivikunnassa. Hänellä tuntuu olevan vain yksi rakas, mutta Amanda on naimisissa. Tuleeko heistä vielä joskus pari?  Sidneyn poikamieselämään kuuluvat myös satunnaiset seksisuhteet. Paikalle sattuu viehättäviä naisia, eikä Sidney jää kylmäksi. Hän  nauttii alkoholia ja juomaseurastakin, mutta onko hänellä alkoholiongelma?  

 

Kummel on kiltti ja perheellinen mies.  Hän ei alkoholiin koske,  vaikka sitä tarjotaan, kun on löytynyt merestä ajelehtimasta iso lasti.  Kummel on hyveellisyyden perikuva. Mitä nyt nuoruudessaan hairahtui tai tuli kotiapulaisen viettelemäksi. Tämä Hilda yrittää suhdetta uudelleen juuri, kun  Petter on Porvoossa, ja hänen pitäisi valmistautua tutkintoon.  Hän on paikassa, jossa sai aikanaan pappisvihkimyksen. Nyt hänellä on korkeammat tavoitteet, mutta Hilma vie yöunet. Hotellissa epäillään hänen viettäneen  riettaan yön naisen seurassa. Näin ei ole Petter on vain yrittänyt auttaa toista ja pelastautua koko tilanteesta ja menneisyyden painolastista.  Koeaamu koittaa. Petterin tutkielma oli erinomainen, mutta tentistä hän saa hyväksytyn, ei kiitoksella hyväksyttyä, johon oli valmistautunut.  Päänsärkyä ja unenpuute sekoittavat ja koti-ikäväkin vaivaa. Kotona odottavat  toimelias vaimo ja kaksi tytärtä sekä koko seurakunta.  Aikanaan juhlitaan Petterin kirkkoherranvirkaan astumista. Kuvaus juhlan ohjelmasta ja tarjoiluista seurakuntalaisille ja arvovieraiden ruokapöydästä on herkullinen. Mitä Luodoilla tarjoiltiin: perunoita ja paistettua haukea piparjuurikastikkeen kera ja rapeaa salaattia, jossa kastike oli kermasta, hienoksi hakatusta kananmunasta, suolasta, sokerista ja ripauksesta etikkaa.  Jälkiruokana ahvenanmaalaista väskynäsoppaa kerman kera.  Lopuksi vielä kahvit, pullan ja kakun kera.  Aina ei näin hyvin syöty, sillä köyhää oli Luodoilla niin kuin koko Suomessa.

 

Grantchester  on rikossarja. Siitä on nyt toinen tuotantokausi menossa.  Kolmaskin tulee joskus. Yhtä kiinnostavalle toinen tuntuu kuin ensimmäinenkin.  Pääosan esittäjä James Norton on valittu muun muassa Glamour-lehden vuoden mieheksi.

 

Ulla-Lena Lundberg sai Finlandia palkinnon 2012 kirjasta Jää.  Hän on tuottoisa kirjoittaja ja kirjoittanut useampia kirjoja Ahvenanmaan saaristoon liittyen.  Ihmettelenpä miksi tämän kirjailijan lukuisista teoksista vaikkapa tuota Jäätä ei otettu YLEn valitsemien sadan kirjan joukkoon.

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Grantchester

http://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/201612222200044811_tw.shtml

http://www.huffingtonpost.co.uk/entry/grantchester-series-3-confirmed_uk_57064c02e4b0e9cdf8df8f93

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ulla-Lena_Lundberg

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Canteburyn arkkipiispa Charlesin ja Dianan vihkipappi, Robert Runcie, on Grantchesterin kirjoittajan James Runcie isä. Sarja todennäköisesti jatkuu pidempäänkin, sillä kirjasarjaan: The Grantchester Mysteries. Sarjassa on monta osaa. Voisi olla kiva lukea alkuperäisellä kielellä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Aivan sama minulle, en ole katsonut sarjaa, Jään kyllä luin, mutta ei siitäkään oikein jäänyt mitään mieleen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Eihän kaikki kaikkea ehdi, eikä kaikki jää mieleen. Eilen kysyin mieheltäni lopetettuaan yhden kirjan:"Mitä jäi mieleen?" Tarvitseeko jotain jäädä. MInä vain rentoudun kirjan kera. Se on unilääkettä". Lukee yöllä vaikka kuinka pitkään. En voi uskoa, että ei mitään jäisi mieleen, joskus lukee minullekin. Oli kiinnostava ekirja Hannu Mäkelän kirjoittama kertoi Otavasta. Jäihän siitä jotain minunkin mieleeni.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En tarkoittanut mitään negatiivista jos ei jää mitään mieleen, silloinhan se on vain ollut helppoa luettavaa. Menee päiviä elämässä joista ei jää paljon mieleen, mutta täyttä elämää ne silloin ovat joka hetki olleet. Huonot asiat taitavat jäädä mieleen parhaiten ja sitten kaikista parhaat. No niiden väliin mahtuukin sitten se valtaosa elämästä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #10

Totta haastelet veliseni. Kuinka paljon menneestä päivästäkään jää mieleen. Muutama huippukohta ja nekin ovat jo huomenna taitaneet ainakin osin unohtua. Olen yrittänyt palauttaa joitakin varhempia kokemuksia mieleen. Haluaisin tietää esimerkiksi millainen olin 10-15 -vuotiaana. Niitä aikoja ei vain pysty kovasti palauttamaan ellei sitten satu jotain. joka kolahtaa ja tuo jotain yllättäen esille. Huomasin, että mitä enemmän kirjoitin menneistä sitä enemmän ne kelat aivoissa alkoivat pyöriä, mutta eihän ole ihan viisasta elää niinkään. Tämä tämä hetki ja tämä päivä on sitä oikeaa elämää.

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

No, kun Sidney on niin symppis, ettei naiset voi pitää siitä näppejään erossa. Kenenkä piikkiin se synti sitten menee?

Totta, Sidney koukuttaa!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Syntiä en korostanutkaan, vaan pistin otsikkoon. Suomalaispapille nuoruuden teko oli syntiä, josta oli vaimon kanssa moneen kertaan puhunut ja varmasti pyydellyt anteeksi. Poikamieshän ei seksiä synnyksi kokene? Jotenkin tuntuikin, että ne viettelevät naiset houkuttelevat miehet pahoille teille. Anglikaanit eivät ehkä yhtä jyrkkiä kuin luterialaiset? En tiedä.
Sidney sen sarjan tekee, eikä siinä poliisikaverissakaan isompaa vikaa ole.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Irja, sattumoisin minulla on ollut mahdollisuus tehdä työtä pappien seurassa.

Jo v. 1985 aloitin työni Kirkkohallituksessa, jossa työskentelin pappien -yhteisössä.

Myöhemmin pistäydyin maallisessa, kuten Iltalehdessä, mutta sittemmin jälleen palasin kirkolliseen. Perheneuvonnan kuvioissa kouluttauduin terapeutiksi.

Papeista on minulle tullut arkipäivää, joten en näe heissä mitään glamouria. Tavallisina ihmisinä, työkavereina heitä arvostan.

Tosin, lapsuudessani, papit olivat suurinta kunnioituksen aiheuttavaa ihmistä, suorastaan pelottavaa.

Isäni, maallikkona, teki työtään kirkon pappien kanssa. Hyvän lauluäänensä ja opintojensa ansiosta pääsi hautaamaan monet kirkonkylän kuolleista.

Pappeihin on liittynyt 'Jumalasta seuraavan' arvostus, joka on säilynyt pitkään.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Mirjami, kyllähän papit ovat muuttuneet ja TV on tuonut heitä lähemmäksi kuin olivat aikanaan lapsuudessamme. Vanhempieni tuttavapiiriin kuului papin perhe. Olin lapsi. En kovin läheiseksi tullut. Naapurissa asui papin perhe. Perheen pojan kanssa olen yhä kaveri. Monta merkillistä juttua olisi siltäkin saralta, mutta kaikki eivät tänne varmasti edes sovi.

Olin aktiivinen seurakuntanuori. Sitten myöhemmin erosin kirkosta. Ei kukaan kysellyt miksi ja kun liityin ei kukaan kysellyt miksi tai halunnut jutella. Toki kanslian nainen, kun kysyin veroa, sanoi:"Kirkko tekee paljon hyvää:" Tekeehän se. Vedin lukiovuosina kirkon kerhoa. Sain melkoisen hyvän palkkion siitä työstä. Kirkko ehkä maksaa tekijöilleen myös hyvin. En tiedä vallitseeko tämä käytäntö yhä.

Jää on jonkinlaista paluuta menneeseen. Siinä mielessä hyvä kirja myös.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Ostin kirjan Jää, kun Ulla-Leena Lundberg sai Finlandia palkinnon. Pidän kovasti kirjan kuvauksista - tempaavat mukaansa menneeseen. Jokin siinä entisessä ajassa viehättää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #8

Elämä oli rauhallisempaa. Pysyi hyvin mukana. Joka päivä ei ollut jotain uutta niin että olisi heti pitänyt siirtyä toisiin maailmoihin. Nyt ei ehdi nauttia, ei ehdi oikein mitään, ei surrakaan. Mitä se sellainen elämä on. Odottaa vaan, että taas tapahtuu jotain dramaattista.

Oletko huomannut, että uutisissa on välillä päiviä, jolloin ei ole juuri mitään kerrottavaa. Tuntuu, että sellainen ei enää riitä. Meidät on totutettu siihen, että tapahtumat koskettavat. Aina pitäisi olla jotain sellaista joka vaikuttaa, mutta vain hetken. Mitään ei ehdi viedä loppuun saakka. Olemmeko näin tulleet keskeneräisiksi ihmisiksi?

Puheenaiheeseen liittyvää

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset