ILgron11

100-vuotiaan menneisyydestä – Matkalla Raja-Karjalassa vuonna 1935

  • Postikortti vuodelta 1935
    Postikortti vuodelta 1935
  • Leveäraiteinen rautatie päätettiin rakentaa vuoden 1919 asetuksella Matkaselästä Suistamon kautta Suojärvelle. 
Kuva kirjasta: Ei kaukana karjala vaan pitemmällä Pietari. Kirjoittaja Kari Selkimo
    Leveäraiteinen rautatie päätettiin rakentaa vuoden 1919 asetuksella Matkaselästä Suistamon kautta Suojärvelle. Kuva kirjasta: Ei kaukana karjala vaan pitemmällä Pietari. Kirjoittaja Kari Selkimo
  • Laatokan rantoja 1935
    Laatokan rantoja 1935

Yllättävä postikortti, johdatti tähän kirjoitukseen. Postikortissa on kuva Inkerin ja Suomen rajalta. Lähettäjä kertoo matkastaan Laatokan Karjalassa ja itärajalla.

 

Mielenkiinnon herättivät kortissa mainitut Suistamon kirkonkylä, Läskelä, Matkaselkä, Impilahti, Salmi, Lahdenpohja ja Värtsilä.  Oli vaikea päättää pelkkien paikannimien perusteella mistä mihin ja miten matkaaja kulki.

 

Jotta hahmottaisin reitit, avuksi tarvitsin karttoja.  1935 julkaistu Maailman kartasto oli ensimmäinen laaja suomenkielellä ilmestynyt maapallon mantereita ja maita esittäviä yleiskartta.  Tuo valtava karttakirja löytyi hyllystä, mutta se ei ratkaisut ongelmaani, miten kulkea entisen rajan pinnassa?

 

Paikat ovat kauniita, kirjoitti matkalainen pienellä käsialalla 13.6.1935 Läskelästä lähetetyn kortin kääntöpuolella. Paikkaa en pystynyt tarkkaan hahmottamaan kartoista. Kenties joku muu siihen pystyy? Historiallinen rajapaikka kuitenkin.

 

Nuorta biologia veti puoleensa alueen merkittävä luonto kuten luoksepääsemättömät erämaat. Siellä liikkui karhuja ja  metsälintuja, esiintyi hyönteisiä ja kasveja, joita tutkia ja ihmetellä. Laatokan pohjoisrannikkoa oli  eri lähteissä ylistetty ja sen oli sanottu olevan kuin kuningattaren otsaa koristava diadeemi.  Suomen rannikkoseutujen joukossa se haki vertaistaan.

 

Aloitan alueiden luonteen etsinnän ja luonnon tarkastelun rajaseudulta. Itäraja oli erikoinen kuin rajamuuri ikään. Sen yli ei paljon liikuttu.  Vain viralliset kuriirit, tukinuittajat ja rajaloikkarit sen tekivät. Tavalliselle kuolevaiselle rajaliikenne oli poikki. Rajalle kuitenkin pääsi, kun henkilöllisyystodistukset olivat kunnossa – joko Salmin kautta tai Suojärven teitä.  Salmi, Suomen rajakunta oli Laatokan pohjoisrannalla. Junalla sinne ei päässyt, mutta Sortavalasta oli joka päivä bussi- ja laivaliikennettä.

 

Eino Parikka kuvailee "Karjala – muistojen maassa Salmia ”Suomalaisen kulttuurin ja länsimaisuuden äärimmäiseksi rajalinnakkeeksi.  Salmista haarautui monia teitä rajakyliin. Niissä rajan tuntu oli ilmeinen, hiukan alakuloinen.

 

Salmin naapurikuntia olivat pohjoisessa Suojärvi, lännessä Impilahti ja Suistamo. Lähialueilla olivat  valtavat metsävarat, joita tehtaat saattoivat hyödyntää. Salmi ja Impilahti edustivat korpien kauneutta. Matkakohde  Läskelä taas oli merkittävä liikekeskus.  Siellä toimineiden sahalaitosten viereen perustettiin vuonna 1899 puuhiomo ja vuonna 1905 käärepaperia valmistanut Läskelän paperitehdas. Läskelän tehtaiden tuotteita meni Japaniin, Venäjälle, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan saakka. 

 

Toisen maailmansodan jälkeen tehdas tuotti myös sanomalehtipaperia. 1990-luvulle saakka Läskelän tehdas valmisti neljäsosan Neuvostoliiton tapettipaperista.

 

Rakennusmuistomerkkeihin kuuluivat Läskelän paperitehtaan rakennus, rautatieasema hotellirakennuksineen ja Hiidenselän sahan konttori. Muita nähtävyyksiä olivat Kalkkisaaren marmorilouhos.  Liekö näitä jäljellä?

 

Impilahden seudulla matkaaja voi havaita miten vuoret sisämaasta suuntautuivat Laatokkaan päin. Väliin jäi laaksoja ja lahtia.  Paikoin vuoristojonoja, joissa kalliot nousevat pystysuorina ylös ja välissä on tummia  kapeita syviä, luikertelevia salmia kuin luonnon muovaamia kanavia.  Impilahdessa on/oli  Pullinvuori, Majatlahti ja Majatsalmi, jylhiä luonteeltaan.  Kasvillisuutta oli runsaasti lahdissa. Asutusta ei juurikaan. Impilahti oli luonnoltaan ja kaivostoiminnaltaan merkittävä kunta. Impilahdessa oli esimerkiksi 1800-luvulla Suomen merkittävin kuparikaivos ja sieltä oli löydetty myös hopeaa.  Impilahdessa yhdistyvät rajallisuus, eksoottisuus sekä taloudelliset arvot.

 

Impilahden Koirinojan seutu tunnetaan talvisodan ankarista mottitaisteluista.

 

Matkaaja kulki runonlaulajien Suistamoon. Se oli eloisa karjalainen kylä, pogosta. Suistamo tunnettiin runonlaulajistaan, itkuvirsien esittäjistä, kanteleen soittajista ja metsämiehistä. Alueelle tehtiin runonkeruu- ja karhunkaatomatkoja. Kuvanveistäjä Alpo Sailo käytti tunnettua runonlaulajaa Pedri Shemeikkaa mallinaan muotoillessaan Sortavalaan Runonlaulajapatsaan. ”Karjalan äidin” maineen sai Matjoi Plattonen itkuvirsillään. Hänen hautapaikkansa oli Suistamossa.  Suistamojärvestä on syytä mainita sen hietikot.

 

Suistmo (ven. Суйстамо) Raja-Karjalassa Laatokan Karjalan pohjoisosassa päätyi Neuvostoliitolle 1944. Suistamon itäosien halki virtaava Kollaanjoki tuli maailmankuuluksi Talvisodan aikaan, kun joen kohdalle vetäytynyt suomalainen puolustaja esti puna-armeijan etenemisen kolmen kuukauden ajan, sodan loppuun saakka.

 

Miten matkaaja päätyi Lahdenpohjaan ja miten pitkään lie matkallaan ollut? Oliko tutkinut mukaansa tullutta, äidiltään saamaansa,  jo tuolloin runsaassa käytössä kulunutta Suomen koulukasviota.

 

Lahdenpohjan kauppala, entinen Jaakkiman lopotti ja kirkonkylä sijaitsivat Laatokan  luoteisella rannalla.  Nykyisin se on Lahdenpohjan (ven. Лахденпо́хья) kaupunki ja Lahdenpohjan piirin hallinnollinen keskus Karjalan tasavallassa Venäjällä, Laatokan Jaakkimansalmen pohjukkaan laskevan Aurajoen suussa 331 kilometriä Petroskoista länteen.

 

Lahdenpohja tarjosi kesäaikaan lämpimine ympäristöineen vehreän ja runsaan Laatokan luonnon.  Erityinen nähtävyys oli Jaakkiman seurakunnan jykevätekoinen ristikirkko, joka oli arkkitehti Engelin piirustusten mukaan rakennettu punaisista tiilistä. Tilava kirkkoon mahtui 3000 ihmistä (1845-1850 rakennettu). Kirkon tornissa oli vaatimaton museo.

 

Hovivuorella oli näkötorni, josta oli näköala kaikkiin suuntiin. Kiehtovin oli näkymä Laatokan rajattomalle ulapalle yli viehkeiden salmien ja saarien.  Lahdenpohjasta pääsi helposti eri kohteisiin kuten lyhyen laivamatkan päässä olevaan Valamoon. Myös muita historiallisia ja esihistoriallisia kohteita oli lähettyvillä.

 

Laatokan rantakalliot olivat hiidenkirnuistaan kuuluisia. Lahdenpohjasta 15 minuutin päässä on  ”Kirnukallio”, ehkä eri nimellä nykyisin.

 

Lahdenpohjassa oli hovi, ehkä matkaaja saattoi majoittua siellä. Siisteissä maanviljelys- ja kalastajataloissa oli kesävieraille majoituspaikkoja luonnonkauniissa saaristokylissä.  Saattoi matkaaja poiketa Vätikän hiekalla, Laatokan ”Rivieralla” uimassa. Sinne oli laivayhteys Lahdenpohjasta.

 

Karjalassa väki liikkui paljon ja käytti monenlaisia kulkuvälineitä.  Keskiluokalle matkustaminen oli tavallista.  Kenties kortin lähettäjä käveli välimatkoja.  Ehkä käytti bussia ja vesireittejä sekä  rautateitä siirtyessään paikasta toiseen.

 

Matkaselän liikennepaikka perustettiin Ruskealan ja Kiteen pitäjien rajalle, ja se avattiin liikenteelle 1. marraskuuta 1894. Asemarakennus oli rakennettu Oulun radan tyyppipiirustusten mukaan. Matkaselän rautatieliikennepaikka Karjalan tasavallassa Viipuri–Värtsilä-rataosalla oli noin 30 kilometriä  ja vei Sortavalasta pohjoiseen. Matkaselkä oli risteysasema, jossa Viipurin–Värtsilän radasta erkani rata Suojärvelle. Liekö eri rataosuuksia olemassa enää?

 

Mitä lie matkaaja näistä nähnyt? Voimme saada jonkinlaisen kuvan vanhoista kirjoista.

 

Paavolaisen kuvateoksissa esitellään kartanoita kuvin. Niissä on ”miltei etelämaalaisen kasvillisuuden rehevyys”.  Karjalasta on kirjoissa paljon luonnon maisemista otettuja kuvia. Niissä on puita ja vettä, samalla valokuvat toistavat Karjalan maantiedettä. Kuvissa on myös monesti jokin avoin elementti, kuten veden selkä, pelto tai tie. Karjala näyttäytyy myös agraarisena peltojen, metsän ja veden maana.

 

Jostain olin saanut käsityksen, että Olavi Paavolaisen kotipuutarhassa kasvoivat kuunliljat. Kenties näin oli. Olavi Paavolainen esteetikkona ihaili Kannaksen luontoa, varsinkin lumpeita ja kurjenmiekkoja, joita oli ollut hänen kotipuutarhassaan Kivennavalla.

 

Karjalassa kukoistaa villiruusulaji karjalanruusu (Rosa acicularis).  Syreenit yhdistyvät myös karjalaisuuteen.  Kenties ne tuolloin kukkivat.  

 

Matkaaja palasi  Värtsilän kautta  kylliksi  luontoa tutkittuaan  Uimaharjuun.

 

Värtsilä (ven. Вя́ртсиля) on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Karjalan tasavallan Sortavalan piirissä Venäjällä. Se sijaitsee lähellä Suomen rajaa 55 kilometriä Sortavalasta pohjoiseen. Osa Värtsilää jäi  jaossa itsenäisen Suomen puolelle.

 

Värtsilän asutus on peräisin 1400-luvulta. Värtsilän historia on suuressa määrin Tohmajärven pitäjän historiaa aina vuoteen 1920 saakka, jolloin Värtsilän kylä erosi omaksi pitäjäkseen.

 

Nykyisen rajan pinnasta Tohmajärveltä ovat isäni  juuret. Isäni puhui paljonkin sisarustensa kanssa useista kirjoituksessa mainituista paikoista.  Silloin ei vain aiheet erityisemmin kiinnostaneet.

 

Moskovan rauha solmittiin 13.3.1940. Värtsilä määrättiin luovutettavaksi Venäjälle. Alkoi Värtsilän evakuointi joka päättyi 25.3.1940 klo 14.00, johon mennessä Värtsilästä siirrettiin kaikki yksityisten, liikeyritysten ja tehtaan siirtokelpoinen omaisuus. Siviiliväestö evakuoitiin Virroille, kunnan hallitus oli evakossa Pielavedellä.

 

Sodan seurauksena Värtsilä menetti noin 2/3 alueistaan. Värtsilän kirkonkylä eli ”sydän”, joksi Olavi Paavolainen kutsui kirkonkyliä Karjala – muistojen maassa (1940, 6), jäi luovutetulle alueelle, kun taas Uukuniemen kirkonkylä jäi Suomen puolelle (Karjalan Liitto 2.3.2009).

 

Venäjä saneli valtakunnan rajan omia etujaan ajaen, isomman oikeudella, vieden parhaan ja suurimman osan Värtsilän kunnasta, kuntakeskuksen jossa sijaitsivat muun muassa Wärtsilän tehtaat.

 

1920-luvulla Suomen maataloushallitus toteutti rajaseutupolitiikkaa, jonka mukaisesti karjalaisia kannustettiin ryhtymään maanviljelijöiksi entisten liikkuvampien elinkeinojen sijasta. Politiikan toivottiin takaavan yhteiskuntarauhan ja maanpuolustustahdon itärajalla.

 

Naapuri näki asiat toisin. Näemme nyt, että pelkästään toiveiden varassa ei voi elää ja säilyttää sitä mikä on arvokasta.

 

Matkailuopas: Sortavala, Pohjois-Laatokan saaristo, Rajakarjala, Valamo. Tekstit: Eliel Vartiainen : Julkaisu kansalliskirjaston digitaalisessa kokoelmassa.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/80700/fd2011-pp00000545-pdf001.pdf?sequence=1

 

Lahdenpohja, Jaakkima . julkaisu on kansalliskirjastossa diginä. Julkaisija: Suomen matkailijayhdistyksen Lahdenpohjan paikallisosato.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/80842/fd2011-pp00001368-pdf001.pdf?sequence=1

 

Katkeransuloiset Karjalan kuvat. Kontekstualisoiva tutkimus Karjala-kuvateoksista 1940–1942

Tekijä:

Lahdelma, Päivi

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/67143/gradu2010lahdelma.pdf?sequence=1

 

 

Pohjois-Karjalan Matkailuopas. Tietoja matkailijoille Pohjois-Karjalan näntävyyksistä, sekä linja-autojen, junien ja laivojen aikatauluista. Julkaistu 1935

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/80845/fd2011-pp00001384-pdf001.pdf?sequence=1

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Joo-o! Ykköskuva, hieman epätarkkanakin, kattaa aikamoisen osan sukuni historiaa (Ruokolahti, Salmi), ja lasteni juuria vielä enemmän (Impilahti).

Isäni nuorempi veli syntyi Läskelässä, joten yhteyksiä kirjoitukseesi on runsaasti.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ihmettelen miksi Pitkärantaa ei ole mainittu noissa yhteyksissä, johtuneeko siitä että jää hieman reitiltä sivuun?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ari mitä Pitkärannassa on/oli? Ajattelin, että osa matkakohteista jäi mainitsematta, kun kortissa oli niin vähän tilaa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #6

Pitkärannan teollisuustaajama (sahalaitos) kuului Impilahden kuntaan kuten Enso (sellutehdas) kuului Jääskeen. Vai...?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #6

Eipä juuri mitään erikoista, mutta huomasin vain että sitä ei mainittu, vaikka se on aika tärkeä paikka nykyisin paikalliselle väestölle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #9

Historiaahan tuo oli pääosin. En ajatellut niinkään nykyisten asukkaiden näkökulmasta, vaikka onhan se luonto heillekin tänään nautittavana ja Valamokin kunnostettuna.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jopa ajattelin, että ketään ei lue, että aihe kiinnosti vain minua. Hauskaa, että yhtymäkohtia löytyy. Mielenkiintoisia paikkoja, jonne ehkä voisi turistina vieläkin matkustaa. Onkohan kaikkiin paikkoihin enää kulkumahdollisuuksia? Luonto lie yhä kaunis ja koskematonta luontoakin varmasti on paljon.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

No Irja, ei kun tuumasta toimeen ja viisumit varaukseen;) Jos menet niin kannattaa varata aikaa ja poiketa hieman matkareitiltä myös.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/09/18/koyha-mutt...

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Siis kolmoskuva, se värillinen karttaote.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juu kyllä minä sen kartasta näin, mutta tekstistä en huomannut. Jos Irja aiot mennä paikanpäälle ota selvää voisitko käydä myös Tolvajärvellä. Minä eksyin sinne kerran ja se on todella luonnonkaunis paikka.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #13

Saa nähdä miten matkojen käy. Tilanne maailmalla voi vaikuttaa niihin ja halukkuuteen lähteä. Sinänsä kiinnostusta olisi.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Aika hyvin luettu yhdestä postikortista;)

- Mielenkiinnon herättivät kortissa mainitut Suistamon kirkonkylä, Läskelä, Matkaselkä, Impilahti, Salmi, Lahdenpohja ja Värtsilä. Oli vaikea päättä pelkkien paikannimien perusteella mistä mihin ja miten matkaaja kulki.

Olen kulkenut tuolla alueella kymmeniä kertoja ja osaan kyllä hahmottaa nuo paikat. Suojärvellä on niin sankat metsät vieläkin, että niiden kaltaisia on vaikea Suomesta löytää. Läskelän läpi ajenlin kerran sunnuntaina iltapäivällä. Olin tulossa Petroskoista ja ihmettelin miksi vastaantulijat ajavat minun kaistallani? Asia selvisi kohta, eli paskankuljetus peräkärryn perälaita vuoti ja koko kylän matkalla oli noin kolmen sentin kerros aitoa paskaa koko toisen kaistan alueella.

Ihmiset kävelivät pyhävaatteissaan ja pitelivät nenästään kiinni. Minä en jäänyt ihmettelemään vaan jatkoin matkaani Värtsilään.

Kymmeniä erilaisia kommelluksia tuolla alueella kokeneena voin sanoa että alue on historiallinen kaikessa mielessä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Noita kokemuksia kaipaan. Nyt on melkoisen haettuja nuo vaikutelmat. Monta kirjaa kahlasin, että sain kiinni siitä mitä matkaaja siellä saattoi nähdä. Varsinkin kun hänet tunsin.
Hän, entinen Norssin opettjien opettaja, tuli aina luokseni jokin kasvi kädessä ja halusi, että määritämme kasvin. Eläinkunta kiinnosti yhtä lailla loppuun saakka.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Uskon, että olet melkoisen hyvin saanut kuvattua tuon kortin luonteen;)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #12

Satuin sitten ottamaan käteeni myös tuon biologin mustakantisen päiväkirjan, johon oli tarkkaan merkitty keräilypaikat. Kunhan tietäisi mitä keräsi. Jotain löytyi Salmin hiekkarannalta aurinkoisena päivänä noin 10 minuutin aikana 15.6. 1935. Läskelästä rehevästä Aconitum lehvästä jo aiemmin 13.6., kenttähaavilla 15 minuutin aikana. Värtsilästä maantieltä 18.6. Mitähän siellä oikein oli? Keruusta Suomen puoleltakin on runsaasti tietoja. Ehkä tämä salaisuus vielä ratkeaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Läskelänkoski on koski Jänisjoessa Suomen Neuvostoliitolle luovuttamassa Laatokan Karjalassa. Siellä on myös tehdasalue, jossa on toiminut Läskelän paperitehdas. Muut Harlussa sijaitsevat Jänisjoen suuret kosket ovat ylempänä sijaitsevat Leppäkoski ja Hämekoski.
Läskelänkoski on Jänisjoen suurin koski. Sen pudotuskorkeus on 13,4 metriä. Petroskoi-Värtsilä-tie ylittää kosken Läskelän taajamassa.

Jänisjoki lähtee Joensuun alueelta Aittojärvestä ja päätyy lopulta Laatokkaan. Juuri tuossa Petroskoi-Värtsilä-tien Jänisjoen sillalla oli töyssy jonka vuoksi se paskaauton perälauta oli hypännyt pois lukituksestaan. Sen töyssyn varmasti muistavat kaikki tuota tietä ajaneet.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Oliko, onko noissa koskissa voimalaitos. Joistakin voimalaitoksista luin, mutta en pannut paikkoja muistiin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Rajakarjalan pitäjistä Suojärvi, Salmi ja puolet Suistamosta oli alunperin puhtaasti ortodoksista aluetta, jossa puhuttiin karjalan kieltä. Salmin alueella kyseessä oli aunukselaismurre eli ns. livvin kieli ja muualla varsinaiskarjalan eteläinen murre. Se oli pitkälti samaa kuin Repolasta ja Porajärveltä itsenäisyyden alkuaikana Suomeen tulleet pakolaiset puhuivat.

Tuo Laatokan pohjoispuolinen luovutetun Karjalan alue siis jakautui kulttuurisesti, uskonnoltaan ja kieleltään kahteen osaan: suomalaisiin ja karjalaisiin. (Tosin siellä asuvia suomalaisiakin nimitettiin karjalaisiksi, koska he asuivat "Karjalassa". Länsipohjan meänkielisiäkin kutsutaan ruotsalaisiksi, koska he asuvat Ruotsissa).

Toisen sortokauden aikana lapset karjalankielisellä alueella joutuivat käymään venäjänkielistä koulua. Esimerkiksi omat isovanhempani ja heidän sisaruksensa äitini puolelta suorittivat yksinkertaiset päässälaskut vielä 80-luvulla eläessään venäjäksi mutisten. Se oli kieli, jolla he "matematiikan" olivat oppineet.

Tietyssä mielessä ortodoksisia karjalankielisiä ei vielä ennen sotiakaan hyväksytty täysin yhdenveroisiksi muiden Suomen kansalaisten kanssa, mistä esimerkkinä on mm. se, että suuri osa heistä jätettiin talvisodan syttyessä oman onnensa nojaan ilman evakuointia. Osa heistä joutuikin sitten Neuvostoliittoon vankileirille, kuten oma äitini lapsuuden perheineen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Uskonto siis jakoi noin voimakkaasti ihmiset ja tuntui kielikin jakavan. Ei tunnu ihan järkevälle, mutta sellaisiahan me olemme tänäänkin. Aina löytyy asioita millä erotella ihmisiä parempii ja huonompiin. Kiitos Juha, koskettava tieto, joka käy yli ymmärrykseni.
En tiedä joutuiko isoisäni veli vankileirille vai minne päätyi, kun meni ihanne Neukkuja perustamaan varoineen USA:sta tai Kanadasta. Enää en ole varma kummasta maasta lähti, mutta tietoja yhä kaipaan.

Sinun äitisi perheineen taisi kuitenkin vapautua aikanaan, ehkä Stalinin kuoltua vai milloin?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyseessä oli Neuvostoliiton miehittämien alueiden siviilien pois siirto, joka tapahtui helmikuussa 1940. Noin 2500 ihmistä evakuoitiin kahdelle leirille kaukana Itä-Karjalassa. Äitini perhe joutui Äänisen rannalle Kontupohjan lähelle metsätyöleirille. Olot olivat sen verran ankeat, että yksi äitini serkuista kuoli siellä kevään mittaan ja monet lapset sairastuivat keripukkiin yksipuolisen ravinnon vuoksi.

He joutuivat jäämään leirille aina kesäkuun alkuun asti, vaikka rauha oli solmittu maaliskuussa. Silloin heille ilmoitettiin, että saavat valita muuttavatko takaisin kotiin vai lähtevätkö Helsinkiin junakuljetuksessa. Huhut kiersivät siellä suusta suuhun, että kotiin ei kuitenkaan pääsisi, vaan heidät vietäisiin Siperiaan. Siksi lähes kaikki, kuten myös äitini perhe, päättivät lähteä Suomeen. Se olikin ymmärrettävää, koska perheen isä odotti Suomessa jossain. Hän oli sotinut talvisodan.

Leireille viedyistä siviileistä on kirjoitettu kirja "Tasavallan Panttivangit", mikä nimi kuvaa hyvin tilannetta.
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1252654

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #20

Kiitos olen ollut aivan tietämätön tuosta asiasta. Vaikea myöntää edes. Isäni kertoi kyllä "vahtineensa" venäläisiä vankeja. En tiedä missä vaiheessa, sodan lopullako? Hän sanoi, että olivat mukavia ihmisiä. Niinhän siinä yleensä käy, että parempi tutustuminen auttaa suhteiden luomisessa. Kun ei tunne, ehkä pelkää tai on täynnä ennakkoluuloja, joista ei helpolla pääse.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa