*

ILgron11

Ei yksin hiihtoa

  • Pulkkamäessä on yhdessä hauskempaa
    Pulkkamäessä on yhdessä hauskempaa
  • Tämä päätyy piirustusten arkistoon
    Tämä päätyy piirustusten arkistoon
  • Helmeilevästä vaahtosavesta syntyy kortteja ja muunlaisia esineitä
    Helmeilevästä vaahtosavesta syntyy kortteja ja muunlaisia esineitä
  • Bodari ja prinsessa
    Bodari ja prinsessa

Hiihtoloma alkoi. On pitänyt järjestää ohjelmaa kahdeksan ja yksitoistavuotiaille. Muutoin he unohtuvat älylaitteidensa ääreen, seurustelevat netin välityksellä kavereidensa kanssa tai lähettävät kuvia instagramiin tai pelaavat  nettipelejä tai pahimmassa tapauksessa haastavat riitaa keskenään.  

 

Oli satanut uutta lunta. Aikoihin ei lumiukkoja ole tehty. Niinpä lapset innostuivat, kun aikuisetkin lähtivät mukaan lumihahmoja luomaan. Palloja kasatessa kävi jokaisella ajatus syntyvässä hahmossa. Mikä tekeleestä tulisi, mistä sille saisi ilmeen, suun ja silmät, miten sitä koristeltaisiin? Entisajan  tyylisiä lumiukkoja ei enää tullut. Tuli prinsessaa, bodaria ja Äiti Ammaa.  Lumiakkoja. Neljäs ei valmistunut, kun tuli materiaalista riitaa.  Niinpä syntymässä ollut lumihahmo sai tuntea tekijänsä kiukun.

 

Kymmenen kieppeillä olevat eivät ihan helpolla päästä. Niinpä minunkin oli otettava ikivanhat Järviset esille. Lapset nauroivat  jalkaan pistämilleni monoille. Eivät ne  ole omani, vaan toisen perheenjäsenen, mutta kelpaisivat yhteiselle hiihtoretkelle.  Vain yksi joukosta oli hiihtänyt hiukan enemmän, joten melkoista sähellystä hiihtoretkestä tuli.  Mäki varsinkin osoittautui haasteeksi. Tasapainoaistille lie tapahtunut jotain, sillä pystyssä pysyminen ei laduttomalla mäellä oikein luonnistu, mutta lapsilla on hauskaa ja sehän on retken tarkoitus.

 

Saunominen kuuluu tietysti ulkoilun jälkeiseen ohjelmaan, jotta olisi helpompi pysyä erossa netistä. Sisällä on löydyttävä  myös muuta mielekästä ohjelmaa.  Piirustuspaperia etsittäessä löytyy vuosien takaisia serkkujen piirustuksia.  Ne ihastuttavat ja innostavat.  Piirtäminen on hyvää vaihtelua, iltasatu ja korttipelikin kävi, mutta helmisavi vei voiton.  Luovaa käsillä tekemistä sekin.

 

Yllättävän hyvin muovailusaven  tavoin toimiva  pieniä helmiä sisältävä vaahtosavi muovautui. Kiinassa valmistettu aine. Punaista, keltaista, sinistä ja valkoista  oli käytettävissä pienissä kannellisissa purkeissa. Helmeilevästä, sottaamattomasta savesta syntyi kortteja ja pieniä eläimiä.  Pienet hahmot kuivuivat  seuraavaan päivään mennessä.  

 

Jäin ihmettelemään vaahtosaven koostumusta.  Purkissa on varoitus. Ei alle kolmevuotiaille, mutta riittääkö se? Mistä on ihmeaine tehty?

 

Itsekin tekemällä saa muovailtavia aineita kuten taikataikinaa vehnäjauhoista, öljystä ja suolasta. Samanlaista siitä ei saa kuin lelukaupoissa myynnissä olevasta, mutta kyllä itse tehtykin kelpaa.

 

Aiemmin en ole pannut merkille miten tiuhaan lapset pyytävät katsomaan tekemisiään. Viime aikoina siitä on kirjoiteltu enemmänkin, niinpä kiinnitin kehotuksiin huomiota. Pulkkakin taisi kulkea paremmin, kun oli joku jolle näyttää miten hyvin se liukuu, ja miten   vauhdikkaasti ja pitkälle pulkalla pääsee.

 

http://shimauuuma.blogspot.fi/2013/07/foam-clay.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio
Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Äiti Amma ei tänne saakka päässyt, kun tuo bodari vei voiton.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Juu se teki sen taas eli puhelimen ohjelma "korjasi" lumiveistoksen lumi veistokseksi!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #3

Ilkeitä nuo itsepäiset korjaajat.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4

Tosi inhottavia juttuja tekevät ja aina ei muista itse oikolukea.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #5

Minulla ei ole enää päällä tuo korjaus. Sen verran tuli kummallisia kirjoituksia, että oli poistettava.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #6

Niinpä, minä en ole saanut ajoiksi poistaa, kun käytän tätä vain joskus. Ja silloin kun käytän en jaksa aloittaa konehuoltoa, vaikka pitäisi!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #8

Otatko kännykkäkuvia. Laitatko niitä nettiin?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #10

En ota kuvia tällä, en ole koskaan ottanut.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Joo kyllä nuila läpeilä on hyvä meininki, jeee! Oiken ihhailen, hyvä tet.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hilkka sinäkin olet hoitanut pieniä, joten tuo aktiivisuus on tuttu. Koko ajan jotain menossa. Levolle ei paikkaa. Minne se kaikki energia sitten myöhemmin häviääkään?

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Joo tullee miehleen seki, ko Oskari on pienempi ja lapinreissulla, olttiin viikko mökillä, jossa vesi kaivossa ja hyysikkä pihan perälä. Niin siis lupasin kännykällä pelata, sillonko Oskari nukku päiväunta. En ois uskonu etukätheen, kuinka hyvin kaikki suju ja just sen takiako sielä joutuu tekkeen niin paljon hommia. Veen kantaminen ja tiskaaminen ja kaikki niin hiasta ja työlästä ja se oli mahtavaa! Vanhin on 15 ja silläki sitä äksöniä riittää... Kirjottasin niistä vunukoista rakhaista vaikka koko tämän UuenSuomen täythöön, non niin ihania, mutta nyt hyvvää yötä ja kiitos!

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Vanhoja päiväkirjoja selaillessani huomaan, että ennen vanhaan hiihtoloma oli vasta maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Silloin hiihdin veljieni ja kavereitteni kanssa usein Alppikallioille Vanhan Porvoontien toiselle puolelle. Siellä ei silloin vielä ollut Jakomäkeä, jylhää erämaata vain.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Siellä upeissa maisemissa hiihtelin minäkin. Ei ollut viellä Lahden moottoritietäkään silloin. Hakunilassa oli myös hyvät hiihtomaastot. Sotungin ja Hakunilan rajamailla onkin nyt lumetetut ladut. Kilpahiihtäjätkin taitavat siellä harjoitella, joten uusia reittejä löytyy vielä läheltä.

Kalkkikallollakin oli ladut. Olen laskenut laelta alas uusilla muovisuksilla. Kävi kuin Jänöjussille mäenlaskussa. Onneksi ei mitään pahempaa kuitenkaan.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset