ILgron11

Oi Ansa

  • Ansa tekee löytöjä
    Ansa tekee löytöjä
  • Utelias, niinpä Ansa löysi lumen joukosta lelun.
    Utelias, niinpä Ansa löysi lumen joukosta lelun.

Vielä pari viikkoa sitten ei ollut aavistustakaan siitä, mitä tulisi pian tapahtumaan. Joskus vain tulee isojakin päätöksiä tehtyä melkoisella vauhdilla.  Haluaisinkin tietää kuinka moni on ottanut  koiran pidempään asiaa tietoisesti harkitsematta? Meille koiria on tullut useamman kerran äkkinäisellä päätöksellä, ja niin kävi muutama päivä sittenkin.

 

Koiria on kodissani ollut useampi kappale. Ensimmäinen oli lapsuuteni ystävä saksanpaimenkoira Bella, toinen pystykorva Peni, kolmas bassethound Nisse, pari seuraavaa äiti Riina ja tytär  Betty sekarotuisia kumpikin, ja nyt sitten on siirrytty mäyräkoiraan.

 

Sunnuntaina vielä kovasti epäröin ja yritin soittaa Kennelin pitäjälle peruakseni seuraavan päivän koiraesittelyn.  Eipä onnistunut  koirien kasvattaja oli koiranäyttelyssä Tallinnassa eikä vastannut. Olin öiseen aikaan harkinnut ja laskelmoinut  ja  heti herätessäni ajattelin, että ei sittenkään enää koiraa. Tuntui työläälle ajatus alkaa kasvattaa pientä, mutta iltapäivällä jo ajatus oli toinen.  Tyttäretkin kannustivat. Koira merkitsee terveyttä ja tekemisen iloa ja kyllä apua saa koiranhoidossa, jos siitä on tarvetta.

 

Maanantaina sitten meitä meni kaksi Mustiin ja Mirriin. Tuli koiran remmiä, ruokakippoa, alustoja joille koira voisi vahinkonsa tehdä ja sitten vakuutuskin samaan tahtiin. Vakuutusta tehdessä oli päätettävä koiran nimi. Olihan koiralle annettu syntymän jälkeen  nimi. Se ei ollut tiedossa ja lyhyen harkinnan jälkeen koirasta tuli Ansa. En tiedä mikä alitajunta tällaisessakin toimii ja miksi juuri Ansa.

 

Söpöhän se koira on ja onhan se jo valloittanut kaikki perheenjäsenet, jotka sitä ovat käyneet tervehtimässä ja onhan se jo käynyt parissa kylässäkin.

 

 

Kyllä ensimmäisenä aamuna hiukan ihmetytti mihin tuli itsensä sekoitettua.  Aamulla oli lattialla koiran kakkaa ja märkiä läikkiä.  Oppisiko Asta siistiksi?  Osaako sitä elää ilman mattoja pidempäänkin? Yöt ovat sen jälkeen  menneet hyvin. 

 

Mäyräkoira ei isoa häkkiä tarvitse ja autossakin se matkusti hienosti häkissä. Häkin voi kiinnittää turvavyöllä ja koira nukkuu häkissä mukavasti, yötkin.

 

Suurimmaksi ongelmaksi tässä hankkeessa olen kokenut melkein 14-vuotiaan kissan. Tämä viisikiloinen uros  sähisee ja puhisee ja taitaa näyttää tassuakin pienelle. Tuleeko heistä koskaan kaverit, sitä nyt joudun tarkkailemaan. Kissa voisi syödä vaikka tuon parikiloisen koiran. Molemmat säälittävät juuri tuon suhteen vaikeuden vuoksi. Kissa on tottunut aiemmin koiriin, mutta onko tämä uusi ilmestys jo liikaa. Meillä oli niin lämmin ja hyvä suhde tuon ihanan Seppo-kissan kanssa. Voiko se enää jatkua samanlaisena?

 

Nyt on juostava yhtenään ulkona, että Ansa oppisi käyttämään ulkovessaa. Kirjoittamaankaan ei enää juuri ehdi. Perheessä pidetään hyvänä sitä, että aika ei kulu niin paljoa tietokoneella. Liikkumisesta ei tule  huomautuksia enää Polarin kauttakaan. 

 

Ihana pentuhan se on. Se  haluaa leikkiä ja nukkua sylissä ja nuolaista  ja olla mukana kaikessa. Onhan se valloittava, mutta onhan siinä oma työmaansakin. Sellainen vain oli päässyt  usean vuoden koirattomuuden aikana unohtumaan. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän amgs kuva

Söpö. Olisi ihana, jos olisi koira. Olen joskus pohtinut ja melkein hankkinut sellaisen. Kerran pyysin kaverilta neuvoja ja neuvot olivat sellaiset, että oikein pelotti sitä vastuutta ja näin koira jäi hankkimatta. Se on sitova vastuu ja pitää miettiä, jos haluaa matkustaa mihin koiransa jättää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Koira on ihana ja siitä on seuralaiseksi. Se myös oppii kaiken aikaa ja osaa ottaa isäntänsä ja emäntänsä huomioon. Tietysti siitä pitää huolehtia ja sitä mietinkin miten jaksaa 15-17 vuotta ehkä enemmänkin, Lenkkejä ja muuta huolenpitoa, mutta kyllä koira antaakin.

Minä olen kasvattanut yhdeksän pennun äidittömän katraan tyttärieni kanssa. Emo kuoli keisarinleikkaukseen, kun yksi pentu oli kuollut synnyttyskanavaan ja toinen oli jo melkein kuollut ja kuoli pian, joten jäin melkoinen katras. Saimme viideksi viikoksi keinoemon ja hyvin meni. Koirista kasvoi ihania reippaita seuralaisia moneen perheeseen. Meille jäi vain yksi ja se oli 14-vuotta kanssamme. Matkusti autossa ja eleli kissojenkin kanssa ihan mukavasti ja oli hyvätapainen. Tyttäreni koulutti. Koulutusta koira tarvitsee myös, ehkä enemmän vielä isäntä tai emäntä.

Käyttäjän amgs kuva

Aika hieno kokemus. Luopuminen taisi olla raskasta vuosien jälkeen. Onnea pentun jodosta! Muuten, tuleeko nimi Ansa Ikosesta? :)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #3

Luopuminen on aina ihan karmeaa. Minulla on Riina-koiran tuhkat kotona niin kauan, että hautasin ne vasta 14-vuoden kuluttua Betty-koiran kanssa samaan piakkaan. Oli vaikea luopua. Riina-koira oli 6-vuotias ja 11-pennun äiti ja kuoli keisarinleikkaukseen. Taisin mahdollistaa äitiyden liian myöhään. Muistot jäivät ja säilyvät. Se koira oli niin paljon muutakin, yhden kissankin imettäjä.

Ansa nimi on ihan yks kaks päähäni tullut sattuma. Jälkeenpäin hoksasin, että nimi oli näyttelijä Ansa Ikosellakin. Ansa ja ansa tulivat ehkä ensimmäisenä mieleen, Olinko jäänyt koirien ansaan? Valmistauduimme pennun tuloon ennenkuin olimme edes sitä kertaakaan nähneet. Nähtyämme se jäi meille.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa