*

ILgron11

Sorsan koipia pakkasesta

  • Sorsan kopipien alkuperä
    Sorsan kopipien alkuperä
  • 10 tiiviisti pakattua koipea valmiina paistettavaksi
    10 tiiviisti pakattua koipea valmiina paistettavaksi
  • Koivet, pekoni ja sipuli ja porkkana valmiina kastikkeeseen laitettavaksi.
    Koivet, pekoni ja sipuli ja porkkana valmiina kastikkeeseen laitettavaksi.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun sorsaa ostin. Kasvatettua sinisorsia olen vuosia sitten nähnyt kaupan pakastimessa ja ruoaksi valmistettuna hyväksi havainnut.  Siitä on kauan,  kun ensimmäiset sorsat paistoin.

 

Niinkin merkillisessä paikassa kuin Jakomäessä on Helsingin paras K-kauppa. Sieltä saa usein tuoretta kalaa ja siellä oli hiljattain riistaa myynnissä. Ostin silloin pakastettuja sorsan koipia. Eilen otin ne jääkaappiin sulamaan. Tänään valmistin padassa koivista herkkuaterian. Olisi hyvin sopinut vaikka isänpäivänä nautittavaksi.

 

Paketissa oli 10 koipea.  Paino hiukan yli 600 grammaa. Sulatin padassa voita ja paistoin koivet kahdessa erässä. Vanha rautapata ei ole suuri.  Avuksi tarvittiin paistinpannu, johon  leikkasin Amerikan pekonista ohuita suikaleita ja sen sulaneessa rasvassa paistoin puolikkaan isosta sipulista ja porkkanan viipaleita. Siirsin ensin paistettu sorsanjalat pienestä padasta  paistinpannulle ja paistoin loput koivet pataan jääneessä rasvassa. Sitä näytti irronneen  kuin lisää koivistakin.  Kun seuraava annos  oli paistunut  kiinni, siirsin nekin paistinpannulle hiljaa muhimaan. Lisäsin pataan jääneeseen rasvaan vehnäjauhoja, joita kypsensin ja lisäsin sitten puoli litraa nestettä, osa oli punaviiniä ja osa vettä. Kypsyvään kastikepohjaa lisäsin mausteet : osterikastikkeen, laakerilehtiä pari, kurkumaa,  kokonaisia mustapippureita  hyppysellisen. Kaadoin paistinpannulta kaiken kastikkeen joukkoon ja huuhtelin vielä vedellä maut pataan. Kastiketta tuli niin paljon, että koivet peittyivät sopivasti. Uuni oli 135 asteessa, jossa kypsensin 2,5 tuntia sorsan koipia kastikkeessa. Kypsyivät mureiksi.

 

Tumma riisi ja yksinkertainen salaatti sorsan koipien kera teki ateriasta päivän kohokohdan. Toinen halusi lisätä suolaa, minulle pekonin suola riitti. Salaattiin laitoin vihreiden lehtien, kurkun ja tomaatin lisäksi granaattiomenan puolikkaasta siemenet ja mehun.  Granaatti sopii erinomaisesti pääruoan makuihin. 

 

Tämä ei jää viimeiseksi sorsa-ateriaksi.  Miehet ovat parhaita kokkeja näin sanoo Sikke Sumari jossakin lehdessä. Olen siis taas toiminut miesten paremmuus alueella.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Familian sivuilta löytyykin runsas reseptivalikoima. Minä löysin vinkin sorsan kopien valmistukseen Kodin keittiötietokirjasta vuodelta 1963, (Werner Söderström. Netissä olisi ollut, mutta alkuun pääsemiseksi tuo kirja oli loistava eikä muuta sitten tarvittukaan. http://www.familia.fi

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sinisorsa ruokana kuulostaa melkein kiinalaiselta herkulta. Siellä syödään kaikkea mikä liikkuu. Joskus alussa oli pieni kynnys alkaa jyystää varpusen kokoisista linnuista lihaa ohuiden luiden ympäriltä kuin kannibaali konsanaan, varsinkin kun kyseiset linnut tuotiin pöytään leikkaamattomina. Höyhenet oli tietysti poistettu ennen valmistusta, mutta muutoin päät ja nokat olivat kapean kaulan päässä edelleen kiinni.

Eräässä villieläinravintolassa tarjottiin eksoottisena kalliina herkkuna tiikeriä. Koska tiesin kuinka harvinainen ja rauhoitettu eläin tiikeri on, kysyin muitta mutkitta tarjoilijalta onko se todellakin tiikerin lihaa. Hän meni loukkaantuneen näköiseksi ja kotvan kuluttua toi keittiön pakastimesta jäätyneen tiikerin tassun minulle näytille. Kyllä se oli tiikerin tassu - ei epäilystäkään.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kovin oli eksoottista ruokaa, jota en ole tiennyt syötävänkään. Käärmeitä kyllä, jopa lämmikkeeksi. Minulle eksoottisin syötävä on ollut krokotiili. Tuo K-kauppa myi krokotiilin ja seepran lihaakin . Minulle kerta kokeilu krokotiilia riitti, vaikka eihän se pahaa ollut, vähän kuin kanan tai possunlihaa. Tyydyn kotimaiseen riistaan.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002907555.html

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Käärmeitä on monenlaisia ja osa niistä oikein valmistettuina on hyvää ruokaa. Ne ovat kuin amerikkalaisia "ribsejä", joista voi hampailla jyystää lihaa paksujen "ruotojen" ympäriltä. Kiinalaiset maustavat ruoat aika hyvin ja siksi lihasta kuin lihasta saadaan aikaisesti maukasta ravintoa.

Jotkut käärmeet ovat kyllä liian rasvaisia ja toiset puolestaan liian "krispejä" ja kuivakoita. Palan painikkeeksi joissain kiinalaisissa ravintoloissa tarjottiin käärmeen verta tai myrkkyä sekoitettuna riisiviinaan. Se kuulemma oli hyvää miehiselle potenssille. Ylipäätään kiinalaisissa ruoissa on aina uskomus erilaisten ainesosien terveysvaikutuksiin. Jostain sisäelimestä sanotaan: "Tämä on hyvää ihollesi, tämä on hyvää ruoansulatuksellesi, tämä on hyvää hiuksillesi, tämä on hyvää silmillesi", ja niin edelleen.

Esimerkiksi juuri hiirien tai rottien syömisen sanottiin vaikuttavan ihon kuntoon positiivisesti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Sorsaahan metsästetään joka syksy.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Niin metsästetään, mutta eivät metsästäjät taida myydä. Omiin pakkasiin ja suihin ne taitavat mennä. Vuonna 2011 sinisorsia metsästettiin 258 500 yksilöä. Aika monen padassa sorsaa on porissut, mutta ei siitä niin suurta juttua ole ollut kuin hirvenmetsästyksestä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #11

Minulla oli joskus vuosikymmeniä sitten sinisorsan ja ankan ristytymiä tarhattuna. Ei montaa mutta oli kuitenkin. Omiin suihin nekin meni, ja hyviä olivat.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #18

Yleensä jos ei ole montaa eläintä, niin niitä pitää jonkinlaisina lemmikkeinä ja sitten niiden syöminenkin on vähän pitkin hampain tapahtuvaa, kun pitää yrittää unohtaa niiden kanssa vietetyt hetket ja vakuuttaa itselleen, että kyllä on hyvää lihaa.

Kun olin varhaisnuori, niin meillä oli Hyrylässä asuessamme pupuja, jotka juoksentelivat pitkin puutarhaa. Ne olivat kuitenkin parin lemmikkikanin jälkeläisiä kaikki. Taisi niitä jossain vaiheessa olla tusinankin verran. Tehtiinhän parista niistä paistiakin, mutta ei oikein kenellekään maistunut, vaikkei kukaan sitä ääneen sanonut.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #20

Juha, meillä oli parhaimmillaan 25 kania ja niitä myös syötiin. Omien pupujen syöminen ei tunnut hyvälle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #18

Kesyyntyivätkö? Serkullani oli ankkoja, jotka kulkivat hänen perässään. Pääppänöiksi kutsui niitä. Melkoisen kokoisia munia niistä tuli.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #21

Kesyjä olivat, talvet navetassa ja kesällä vapaana lammen rannalla. Lemmikkiasiaan pitää vaan suhtautua niin, että koira ja kissa ovat lemmikkejä ja ne mitä asuu navetassa ovat vain käymässä;)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sorsaa ei kannata sorsia ruokapydässä. Mahtavaa evästä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Useamminkin voisi nauttia kuin vain monen vuoden välein. Sinisorsiahan viljellään. Ei ollut hauleja lihassa. Joskus niitäkin on löytynyt.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Olihan tuo avauksesi niin herkulliseksi kuvattu, että tähän aikaan aamusta jo tuli nälkä.
Ne kunnolliset valurautaiset padat ja pannut, missään ei tule ruuasta niin maukasta. meidän parhaat valurauta-astiat muuten ovat venäläistä perua, muutama vanha suomalainenkin.
Tuo Amerikan pekoni on minullakin monen reseptin lisuke kuin myöskin tuo kurkuma/mustapippuri.
Meidän juhlimatonta isäpäivää juhlistetaan savumuikuilla, tattarisuurimoilla ja sienisalaatilla, varsinaisena salaattina halkaistuja kirsikkatomaatteja punasipulirouheella.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minulla on iso valurautapata jossa äitini paistoi herkulliseksi kaksi kokonaista kanaa kerralla, siihen aikaan kun sai vielä maukasta kanaa. Näin pienessä huushollissa sillä ei ole käyttöä vaan on jäänyt kaapin perukoille.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kalle Pohjola olet selvästi mieskokki ja innostunut ruoanlaitosta. Minusta on ihanaa kun miehet kokkaavat. Meilläkin joskus innostuvat, silloin mieheni yleensä saa seurakseen unkarilaissyntyisen ystävämme. Hän on myös taidokas ruoanvalmistaja.

Valurauta pata on tullut uusiokäyttöön samoin valurautainen paistinpannut. Kohta taidan heivat tefloniset menemään. Ostin kerran jättikokoisen ranskalaisen valurautapannun, kun anoppi ja appi tuli ensivierailulle meille ja teimme pippuripihvejä. Niitä teimme ensimmäisen kerran elämässä. Onnistuivat.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minäkin käytän vanhaa valurautapaistinpannua, sain sen vihdoin paistokuntoiseksi kun mieskokkaaja avusti. Se meni kerralla piloille kun joku oli tiskannut sen tiskiaineella. Minulla on kertynyt vino pino pinnoiteeltaan enemmän tai vähemmän kuluneita teflonpannuja joita pitäis heivata. Pari kuitenkin säästän lättypannuiksi koska niissä kääntäminen käy näpsäkkäästi.
Viikko sitten vanhapoikani selosti mitä kaikkia patoja ja kaalilaatikkoa oli tehnyt itsellensä. Hän on sinkkuna viitseliäämpi tekemään työläitäkin ruokia kuin minä.
Pienen valurautapadan ottaisin jos jollain kirpiksellä tulisi vastaan. Tosin en enää niillä ramppaamista harrasta kun tavaraa on muutenkin ihan liikaa. Pitäis ruveta fb:ssä tai muualla kauppaamaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #14

Kiinnostavaa olisikin tietää miten hurja määrä noita pilalle menneitä teflonpannuja oikein on. Kauaa ne eivät kestä. Sen olen huomannut.

Minulle valurautapata taisi tulla anopin jäämistöstä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16

Metallikierrätyssäiliössä niitä ainakin on vähä väliä. Ja ne keraamisella pinnoitteella taitaa mennä vielä nopeammin, palaavat helposti piloille.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #16

Minullakin ne teflonpannut kestävät yleensä vain noin vähän yli vuoden verran hyvänä. On ihan sama, onko kyseessä kallis tanskalainen pannu, tai joku keveämpi suomalainen laatupannu. Liika kuumuus paistaessa taitaa olla se pahin vikani, kun pitää saada äkkiä nätti ruskea pinta lihoihin ym. En malta koskaan heittää niitä kalliimpia poiskaan, joten vien ne yleensä maalle säilöön ja odotan, että keksitään joku uusi tekniikka, jolla ne saadaan taas kuntoon:) Itsepetosta tietysti sekin vain on.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #28

Parisen vuotta nykypannut kestää, mutta kaupassahan on niitä hyllyt notkuen lisää. Rautapannu kesti koko suvun ja läpi jokaisen elämän. Ja kesti kuummutta vaikka kuinka. Hyvin hoidettuna ei parempaa pannua olekaan. Mutta raskas käsitellä ja veemäinen tiskata jos on pannu palanut pohjaan.

Minä ilkeän heivata vanhan pannun "vainiolle" siinä vaiheessa kun uusi ilmestyy käyttööni.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #14

"Pari kuitenkin säästän lättypannuiksi koska niissä kääntäminen käy näpsäkkäästi."

Kuluneella teflonpannulla ei lätyn kääntäminen käy yhtään sen näpsäkkäämmin. Pikemminkin vaikeammin kuin kunnolla voidellulla valurautapannulla. Kun se palaa kuluneeseen tefloniin kiinni, niin "räiskäleestä" tulee väkisin "muusia". Hyvällä ja uudella teflonpannulla on kyllä helppo heitellä lättyjä ilmaan ja katsoa onko se pannulle takaisin pudotessaan kääntynyt.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #33

Näin on. Tarkoitus on säästä ne vielä hyväkuntoiset.
On niissä valurautapannuissakin eroa. Mökillä on kaksi lättypannua, toinen mainio toiseen lätytyt tarttuvat.
Haluaisin sellaisen lättypannun jossa on neljä vähän pikkulättyjä isompaa lättysyvennystä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minullekin tulee nälkää näin aamutuimaan. Ihan melkein tunnen sen maun kielelläni. En ole täälläpäin nähnyt missään sinisorsaa myytävänä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Oletko pakastekaappeihin vilkaissut. Toinen mahdollisuus voisi olla hallit.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Luulen,että joskus sesonkiaikaan saattaa saada kauppahallista, mutta käyn siellä harvoin. Sitäpaitsi ei ole minun budjetille sopivaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #15

Vahinko kun en muista tuon pakkauksen hintaa, mutta oli jokin erikoistarjous. Niinpä sopi budjettiin. Kyllä laskemme tarkkaa milloin ja mitä ostetaan. Kotona tehty ruoka on aina halvempaa kuin ravintolassa nautittu. Harvoin sinne on varaa tai viitsii edes mennä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #17

Kyllä pakastealtaisiin kannattaa kurkkia näin joulun alla, kun kauppiaat tyhjentävät pakastevarastojaan tulevan sesongin alta. Ennen kuin joulukinkut tulevat myyntialtaisiin laitetaan vanhat varastot kiertoon. Viime viikolla Halpahallista löysimme kotimaisen lampaan paistia alta kuuden euron kilo. Arvatenkin täydensimme omia pakastimia ja kauppias sai tilaa joulukinkuille. Piti vielä käydä seuraavana päivänä lisää, kun lammas on minusta parempaa kuin sika.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #19

Minäkin tykkään lampaanlihasta. Siitä saa monenlaista hyvää. En ole bongannut tuollaisia tarjouksia vielä, mutta ehkä niidenkin aika tulee.

Mitä aiot tehdä lampaasta seuraavaksi?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #23

Uunissa varmaan jotain, en ole päättänyt. Menen enemmän päivän fiilispohjalla ja teen mitä kulloinkin tulee mieleen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19

Onhan lammas parempaa, mutta mun on turha toivoa sellaista sattuma täällä. Sitäpaitsi mulla ei ole pienessä jääkaapin alaisessa pakastimessa enää tilaa hamstrata yhtikäs mitään.
Maistoin kerran Kreikassa haudutettua lammasta - jotain potkaa tais olla - joka oli mm. kanelilla maustettu ja yllätyin miten hyvin se sopii lampaalle.
Joululammaspata siinähän olisikin idea. Sopisi hyvin lanttulooran kanssa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #30
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #31

Karjalanpaistia on viime vuosina aika usein ollut. Kinkkua en tee. Karjalanpaisti lampaanlihallakin on aika hyvä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #17

Minä en käy ollenkaan enää ravintoloissa. Kesällä kävin kun oli luokkakokoontuminen. Kahvilassa olin viime viikolla kun tapasin vanhan opiskelukaverin vuosien jälkeen.
Rupesin jo miettimään, että missä se Jakomäki oikein sijaitsee.
Mistähän vielä tinkisi kun taloyhtiön isot remontit edessä? Alkavalla viikolla pitää päättää lainoista jolla vastike nousisi toista sataa. Ja se on vasta alkua. Mutta nyt menin jo aiheen ulkopuolelle.
Osaan kyllä järjestää juhla-aterian muutamalle kymmenelle henkilölle yhden ihmisen ravintolamaksun hinnalla.
Tiedätkö muuten mistä voisi saada kalkkunan maksoja? Niitä myytiin joskus lyhyen ajan Tampereen Sokoksella ja olivat tosi hyviä, paljon maukkaampia kuin broilerin maksat. Niitäkään ei ole enää näkynyt pakasteissa.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset