*

ILgron11

Islantilainen kalakeitto

  • Mainio alkuruoka, islantilainen kalakeitto
    Mainio alkuruoka, islantilainen kalakeitto
  • Pääruoka : kalapaistos, pinnalla maukasta laavasuolaa
    Pääruoka : kalapaistos, pinnalla maukasta laavasuolaa
  • Tämäkin oli hyvää kalakeittoa Helsingistä
    Tämäkin oli hyvää kalakeittoa Helsingistä

Siitä on jo yli kuukausi aikaa ja yhä mielessä on  herkullinen islantilainen kalakeitto. Islantilaisessa ravintolassa olimme tilanneet pääruoan. Tarjoilija yllätti meidät kalakeitolla. Nälkäisiä kun olimme, nautimme sen hyvillä mielin. Siitä ei kalakeitto paremmaksi muutu. Toki sanotaan, että nälkäinen syö melkein mitä vain.

 

Jo pidemmän aikaa on puhuttu, että itse kokeilisi tulisiko samanlainen erinomainen kalakeitto. Ohje löytyi netistä. Haimme kalakeittoa varten tuoretta kalaa Kokkosen kalamyymälästä (tukkukalatukkukauppias, joka myy kalaa ja kalatuotteita myös vähittäin). Kalatiskissä oli  tuoretta valmiiksi perattua kampelaa ja pakasteessa kampasimpukoita. Keittoon tulee mitä tahansa vaaleaa kalaa, joten  edellisten lisäksi kotona oli pakkasessa Lidlistä hankittua pakastettua koljaa. Olisi kotimainen haukikin hyvin kelvannut. Mutta siitä tehdään muuta hyvää.

 

Kokkosen myymälässä tiskin takana myyjä sai kuulla Islantilaisesta kalakeitosta ja hänkin innostui. Ei ollut aiemmin sellaisesta kuullut.

 

Annokseemme käytettiin noin puoli kiloa kalaa (annos neljälle).

½, iso sipuli pienittynä

½, parsa, valkoiset ja vihreät osat pienittynä

1 valkosipulin kynttä pienittynä

2 tl voita

 

Paistetaan edellisiä  pannulla ja lisätään joukkoon

1 tl curryä

 

Sekoitetaan edellinen seos tomaattipureen kera kattilassa ja höyrystetään 5 minuuttia.

 

Lisätään kattilaan ½ kupillista kuivaa valkoviiniä  ja keitetään 5 minuuttia vielä.

 

Lisätään kattilaan

1 ruokalusikallinen punaviinietikkaa

6 kupillista kasvislientä  

Keitetään vielä 20 minuuttia

 

Lisätään lopuksi liemeen ½ kiloa erilaisia vaaleita kaloja, kyllä käyvä simpukat, langustiinit, turska jne. Keitetään lisäämisen jälkeen 5 minuuttia. Keitimme hiukan kauemmin, kun oli pakkasesta aineksia myös.  

 

Lisätään lopuksi joukkoon 2dl kookoskermaa, kuumennus, mutta kattila ei saa enää kiehua.

 

Lautaselle annoksen päälle vielä ruohosipulisilppua ja alkuruoka on valmis.

 

Kun syöjiä oli vain kaksi, kalakeittoa jäi seuraavaksikin päiväksi ja lientä oli runsaasti.  Taisivat kasvisliemikupilliset olla isohkoja. Lisäsimme silloin joukkoon vielä pannulla paistetun hienonnetun sipulin puolikkaan ja purjon puolikkaan sekä koljan fileen ja lopuksi vielä pakastettuja katkarapuja.  Makumuisti ei toiminut. Oliko samanlaista kuin Islannissa, siitä ei tullut tietoa, mutta hyvää ja riittoisaa.

Kalamarkkinakausi on eri puolilla maatamme jo pitkällä. Helsingissä alkoivat vasta silakkamarkkinat : 1.–7.10. Helsinki, Stadin Silakkamarkkinat 
   Stadin Silakkamarkkinat

http://www.ahven.net/kalamarkkinakalenteri

 

Pääruokana oli islantilainen kalapaistos, joka muistutti hieman lipeäkalan ja riisipuuron uunissa tehtyä yhdistelmää.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Herkullisin nauttimani kalakeitto on ollut Mainen osavaltiossa USA:ssa "New England Clam Chowder", joka tarjottiin eräässä merenrantakuppilassa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Enpä pysty pistämään paremmaksi, mutta kalahan on monessa muodossa valmistettuna herkkua ja vielä terveellistä herkkua :D

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Mitä on mainittu curry? Ei ihan perinneruokaa vissiin kookosmaitoineen kumminkaan. Ehkä niitä islantilaisia, joita oli viikonloppuna Turussa Food and Fun-tapahtuman vieraina.

Olen itsekin tallentanut korvieni väliin muutaman ikimuistoisen kalakeiton (ja pizzan ja liharuoan). Eka oli Kreikassa, jossa kalaruoat eivät muuten säväyttäneet. Keitto oli kuitenkin mahtavan makuinen. Vähän semmoinen levänvihreä läpinäkyvä. Ei aavistustakaan reseptistä tai kuinka perinteinen viritys oli.

Toinen oli Kaliforniassa meksikolaisessa ravintolassa. Siinä tais olla muutakin merenelävää kuin kalaa. Keitto oli punainen ja aivan mahtavan herkullinen. Melko chilinen.

Kolmas oli vaimon tekemä seljanka, joka keitettiin kavereilta saaduista lohen ruodoista reissulta Ruotsiin, jonne piti vähän itsekin lähteä mutta jotenkin sitten en. Ruodoilla pääsin vähän tunnelmaan mukaan jälkikäteen ja keitto oli kyllä niin hyvä kans kuin kalakeitto voi olla. Miten sekin niin ainutkertaiseksi on jäänyt? Ai niin, ne lohet. Punainen oli tämäkin keitto ja tomaattinen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

"Mitä on mainittu curry?" ihan tavallista SantaMaria - maustetta. Onhan se klassinen intialainen mauste. Hämmästyttävää, että Islannissakin sitä käyttävät, sanon kuitenkin ehkä. En voi olla varma, että tuossa mainiossa kalakeitossa sitä oli. Emme silloin eritelleet mausteita, vaan söimme nälkäämme.

Minulla on Malesiasta tuotua curryä, joka on vahvempaa. Kanoille omansa ja lampaan ja vuohenlihalle omansa. Vahvempaa ja kerran kun laitoin siellä ystävieni kanssa kalaa, tehtiin ensin öljystä ja currystä pohja, johon kala ja liemi lisättiin, ei mitään kalakeittoa tullut, vaan mainiota kalaa. Punainen väri oli kalla tuoreena.

Tykästyin kovasti sikäläisiin makuihin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kalakeiton perusainekset ovat:
fenkoli,
valkoviini
sahrami
cayennepippuri
tomaattipuree/tuore tomaatti

Muuta voi sitten varioida, kuten kalalaatuja mutta mieluusti valkoista. Simpukoita ja rapuja jos tykkää, paprikaa sun muuta vihannesta ja yrttiä. Ja sitä fisua ei keitetä puolta tuntia vaan pannaan suikaleina keittoon kun se on muuten valmis ja nostettu liedeltä. Mitä enemmän tuoretta persiljaa lopuksi päälle sen paree.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tillikin on yrttinä hyvä tuohon. Fenkolistakin pidän. Kalkeitto ilman perunoita ok. Hyvä liemihän noista perusaineksistasi tulee. Eikä kalaa tarvitse liialla keittämisellä pilata.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mulla ei ole yleensä avattuja viinejä kaapeissa odottamassa. Varmaan hyvä tuokinkalakeitto. Yleensä maistuu kala kuin kala jos on tuoretta. Jätelohesta tehty soppaa ei maistu.
Ihan rehellisesti voin sanoa, että mikään kalakeitto ei ole ylittänyt omia itsepyydetyistä kaloista tekemäni yksinkertaisia versioita. Ennenvanhaan tein aina maitoon, kun laktoosi-intoleranssi tuli perheeseen olen ruvennut tekemään kirkkaasen liemeen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Meillä ei Norjan lohesta ruokaa tehdä, mutta kyllä syön sitä muualla tilaisuuden tullen. Lohen rasva ei kaikille sovi.

Itsepyydystetyt kalat parhaita. tuoreus taattu. Pienistä ahvenista tulee mainio keitto. Kolme päivää jo syöty tuota samaa soppaa ja vielä jäi pakkaseen. Niin nämä annokset pienenevät ja ruokaa riittää pidemmälle.

Porvoolaisessa Zum Beispiel-ravintolassa söin viimeksi lohiannoksen. Se oli mittapuulleni valtava. Meni jo vähän pakkosyömiseksi. Täällä voisikin ravintola annokset olla hinnoiteltuja ja merkittyjä ainakin kolmeen eri kokoon. Jossakin maailmalla annokset oli merkitty niiden tulisuuden mukaan erilaisiksi. Hyvä idea sekin.

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Kyl kantsis ruodoista keittää liemi niin usein kuin vain viitsii, eikä suinkaan väheksyä "jätelohia", joista sitä paitsi irtosi lihaakin soppaan enemmän kuin normaalisti kehtaa laittaa. Liemestä tulivatkin mieleeni vielä parhaiden keittojen listalta unohtuneet matikoista keitetyt thai-keitot tom ka ja tom yum.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niin teenkin kun joskus ostan kokonaisen lohen tai kirjolohen. Josta toisen puolen graavan ja toisen fileen pakastan ja pään ja ruodot erikseen keittoa varten. Mutta en ikinä osta kalaa viimeisen myyntipäivän tarjouksessa.
Matikkakeittoa en ole pitkään aikaan tehnyt. Viime matikkasesonkin muistaan katseelleeni valmiiksi nyljettyjä mateita jossa pää oli jätetty nylkemättä! Samalla vaivalla kun pään nylkee menee koko kalakin. Madeaikaan Tampereellakin saattaa saada tuoretta kalaa, mutta yleensä harvojen paikallisten ammattikalastajien saalis menee kai suurimmaksi osaksi ravintoloille.
Varmaan hyvissä ravintoloissa voi saada herkullisia ruokia mutta niissä en käy. Poikeuksellisesti söin oikein hyvästä kalabuffetista kesällä luokkakokouksessa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tänään ostin valmiiksi perattuja muikkuja. Ne aina myös arveluttavat. Ovatko tuoreita, enää peratusta sitä ei oikein näe. Yleensä perkaan itse ja tiedän silloin mitä syömme. Tänään paistan nuo peratut ja teen muusia. Kaupassa ei ollut tuoretta silakkaa ja sitä myös ihmettelin. Käykö silakka vähiin vai silakkamarkkinoiltako pitää käydä hakemassa. Sataa niin paljon, että tänään ei oikein huvita mennä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Täältä ei saa koskaan tuoretta silakkaa jos joskus harvoin on tarjolla kokonaosia ne ovat yleensä jo punasilmäisiä. Nyt on myyty perattua muikkua koska on kutuaika ja mädit otetaan talteen. Minä ostin joku aika sitten pieniä muikkuja, Niitä on vielä pakastettuna pari pannullista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Silakan kalastusaikaan eli nytten luulisi sentään tuoretta silakkaa löytyvän, mutta onko kalan puuttuminen merkki siitä, ettei silakka juuri kelpaa kuin harvoille?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Silloin kun silakka täältä saa se on yleensä fileroitu, eli kaikki silakan maku on liotettu pois. Eikä silakkapihvitkään juuri onnistu kunhajoavat.
Kysyin muuten Prismasta onko heillä ollenkaan oikeesti savustettua kalaa. Kuulemma torstaisin tulee Kuopiosta, muut ovat fuskusavustettuja.
Stockalla kerran huomautin yököttävästä fuskusavuhajusta joka levisi, olivat kai parhaillaan uunissa "savustettavana". Myyjä selitti, että eihän me täällä voida ruveta oikeesti savustamaan. Ei tietenkään, mutta silti pitää olla "vastasavustettua" vanhaa lohta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #14

Fuskusavuko on sitä pussissa, uunissa savustamista? Sellaista moni tekee ja syö.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16

Käsittääkseni ne laittaa jotain aromiainetta. pussisavustuksessa sentään kehittyy savua.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #18

Kiitos tuosta tiedosta. Samalla poistin toiston.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19

Hyvä, kiitos. Joskus jää roikkumaan kommentit ja sit luule et on unohtanut lähettää. Itse toiston voi poistaa vain muokkaamalla.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

.....vastasavustettua vanhaa lohta...
Kuinka oikea kommentti onkaan. Kalan kiertokulkuhan kalatiskissä on jotakuinkin tämän mukainen. Ensin pyöreä kala tiskiin, siellä kolme päivää, sitten fileerataan, taas saadaan kaksi-kolme päivää lisää, viimeiseksi savustetaan, saadaan taas muutama päivä lisää. Niin ja lohi on sitten, ei lohta vaan norjalaista "kassiporsasta".
Eilen tein kalakeittoa kuhasta (aamulla saatu), vettä, tilliä, sipulia, valkosipulia, pari pientä perunaa ja kala kiehuvaan keittoon. Annetaan lievästi poreilla ja lisätään, suola(meri), mustaa Koskenlaskijaa reilu lohko, viimeiseksi pari ruisleivän siivua ja kannen alla poreilee 15 min; yksinkertaista ja ah niin hyvää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Oi minkä herkun teit. Itsekö kalastit? Tuollaista keittoa voisi heti syödä. Oli Villa Haikossa lauantai-iltana. Söimme lankkulihaa(liian paljon), jossa mukaan annettiin uunissa kypsennettyjä kasviksia ja paistettua perunaa. Kaipasin kalaa tuon lihan sijasta. Alkukeitto maa-artisokasta oli toki erinomainen,

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset