*

ILgron11

Palmusokeri on melkoista superravintoa

  • Superfoodia: riisipuuroa, puolukoita, karpaloita ja palmusokeria
    Superfoodia: riisipuuroa, puolukoita, karpaloita ja palmusokeria

Vanhoissa sanksriitinkielisissä teksteissä mainittu kookospalmusokeri on yksi mailman vanhimpia makeutusaineita hunajan rinnalla.

Tavallinen sokeri on pannassa,  sillä sitähän on alettu pitää melkein myrkkynä. Niinpä  sen käyttöä pitäisi vähentää.  Sille on  toki useampikin korvaaja. En ole koskaan oikein pitänyt keinomakeuttajista sokerin korvaajina, mutta palmusokerin löydettyäni olen ollut tyytyväinen.

Palmusokeri on ruskeaa, pehmeän ja eksoottisen makuista sokeria. Sen tuottamista varten palmua ei tarvitse kaataa,  kun sokeri kerätään kukinnosta. Kukinto viilletään auki ja sen mesi valutetaan  talteen ja keitetään sokeriksi. Palmusokerin alkulähteinä voivat olla taatelipalmut, sokeritaateli palmut tai kookospalmut.  Kookospalmuista voikin saada kahdenlaista satoa. Osasta kukkia palmusokeria ja osasta kukkia voi  kehittyä kookospähkinöitä.

YK:n Maatalous ja elintarvikejärjestö FAO nimesi kookospalmusokerin "most sustainable sweetener"- tittelillä.  Perusteluina muun muassa palmun vedenkulutus. Kuluttaa viisi  kertaa vähemmän vettä viljelyalaa kohden kuin ruokosokeri. Sen sato on suurempi kuin ruokosokerin jopa 50-75% parempi. FAO:n arviota pidän hyvänä. Osallistuin yhteistyöhön FAOn kanssa 1980-luvun alkupuolella Agris-tietokantaa tuotettaessa. Jonkinlainen lukkarinrakkaus tuota järjestöä kohtaan syntyi silloin. Olimme eri maista tulleet kokouksissa kuin yhtä perhettä.

 Palmusokeri sopi mainiosti jouluiseen riisipuuroon.  Se oli perheelleni yllättävä, mutta herkullinen lisä puuroon. Oli ihan kanelin väristäkin. Lisään hiukan palmusokeria myös aamuiseen kaurapuuroon mustikoiden päälle. Näin syntyy makunautinto, joka ei ole turhan makea.  Palmusokeri makeuttaa mukavasti myös pakuriteen.

Palmusokerin glykeeminen indeksi on sokereista pienin, vain noin 35, kun hunajan on noin 55. Glukoosin indeksiluku on 100.  Matala glykogeenisen ideksin vuoksi palmusokeri on myös diabeetikoiden ja laihduttajien suosiossa. 

 Luonnon tuotteena uskoisin sen olevan jopa parempi ja terveellisempi kuin keinomaketusaineet konsanaan.

Palmusokeri on pitkäketjuista ja imeytyy hitaammin ja vaikuttaa  pidempään. Palmusokerissa on elintärkeitä ravinteita, vitamiineja ja 14 tärkeätä aminohappoa. Palmusokerista saa paljon kaliumia, magnesiumia, sinkkiä ja rautaa ja se on hyvä B1, B2, B3 ja B6 sekä C-vitamiinin lähde.

Palmusokeria voi käyttää leivontaan ja jälkiruokiin. Tässä vinkki karamellivanukkaan tekemiseen: http://resepteja.me/reseptit/palmusokeri-karamellivanukas-resepti/

Vaikuttaako jo  melkein liian hyvälle?

http://en.wikipedia.org/wiki/Palm_sugar

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiitos valistavasta vinkistä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Oletko Ari kokeillut? Ihan huvittaa tuo kommenttisi ;d En ollut valistajaksi aikonut, mutta ehkä tyyli on sellainen, he,he.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

En ole kokeillut, mutta alan käyttämään ilman kokeilua, kunhan arki alkaa, ihan vain tuon valistavan kirjoituksesi perusteella.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #3

Tuli uusi tilalle jo. Ei meinannut siirtyä tänne millään. Ehkä syynä on tuo villin näköinen kissa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #4

Onhan kuva jo näkyvissä, joten otin kysymykseni pois.

Oletko maistanut melassia?

Sokerin tuotannon sivutuotteena syntyy myös koostumukseltaan siirappimaista melassia, jota hyödynnetään rehun, hiivan ja alkoholin tuotannossa. Lisäksi melassilla makeutetaan muun muassa lakritsaa ja sitä voi nykyisin ostaa luontaiskaupoista ja se sopii sinällään esimerkiksi jäätelön kanssa. Melassi sisältää noin 60 prosenttia sokeria sekä pieniä määriä mineraaleja (esimerkiksi kaliumia, magnesiumia ja kalsiumia), vitamiineja (esimerkiksi B5 ja B6) ja omega 6 rasvahappoja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #5

En ole maistanut, joten kiitos vinkistä. Pitää katsoa mistä sitä saa. Kohta nimittäin pitää ostaa lisää makeutusainetta. Kookossokeria, joka on tuota palmusokeria, kaveri on hyvällä menestyksellä käyttänyt leivontaan. Sopii mustikkapiirakoihin jne.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Täällä vielä kookossokerista ja kookospähkinän muustakin sisällöstä: http://ruoka.fi/ruokajutut/suositut-superfoodit-mo...

T Piepponen

Melassi on hyvin vahvan makuista. Laku tulee mieleen jo koostumuksesta. Käytän sitä lähinnä sienten kasvatuksessa lisäaineena.

Palmusokeria joku käytti jollain paastolla. Pitänee testata maun vuoksi.

Romulavalta pelastin vanhan Santos "alipainekahvinkeittimen". Niin jotta siksi sen kerron, että siinä tuntuu tulevan erittäin hyvä pakuritee (+muut mausteet, kuten fenkoli).

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minä olen tehnyt pakuriteetä vain pussiaineksista. Ei varmasti ole tuon aidon vertaista.

Hienoa, että huomaat säilyttää sellaista mitä toiset eivät. Paljon hyvää hukataan. Meilläkin oli tapana kurkistella paikalliseen roskikseen ja sieltä on kotoisin kaikenlaista mielenkiintoista ja arvokasta käyttöesinettä. Enää ei niitä voi onkia, kun roskikset uudistettiin ja kaikki on niin syvällä. että sinne ei enää yllä. Toki näin vältyttiin ongelmalta, että roskiksen ympäristö on täynnä tavaraa.

Aion kokeilla eri merkkisiä palmusokereita. Kenties niissä on eroja. Hiukan varoen otin alunperin tuon sokerin käyttöön, mutta en kadu. ;D

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen

Vähn kyllä vieläkin haikailen kotimaisen juurikastuotannon perään, koska sitä ei tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja. Muuten vaikuttaa oikein hyvältä tuotteelta tuo, ei ole rikkidioksidilla valkaistu.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kyllä sitä juurikastuotantoakin vielä on. Melkoiset pellot oli lähellämme ja isota kasat satoakin tuli. Joten osa sokerista tullee kotimaasta, mutta enpä tiedä missä valmistetaan. Dansukerhan taisi ostaa sokerituotantomme eli Suomen sokerin. Sitä aikanaan minäkin harmittelin.

Ulkomailla on usein kahdenlaista sokeria tarjolla kahviloissa ym. tummaa ja valkoista. Miksiköhön valkoinen liiaksi putsattu sokeri on se, jota täällä niin kovasti suositaan?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sokerijuurikas käy aivan tavalliseen ruoanlaittoon esimerkiksi lohkoina uuniin ja syödään siinä missä bataatti, peruna tai lanttukin. Sitä ei vain myydä ruokakaupoissa ja se on valitettavaa.

http://www.iltalehti.fi/ruoka/2011112214804421_ru....

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #12

Kiitos Ari linkistä. Olipa hyviä ohjeita. Pitää ensi vuonna pyytää viljelijältä sokerijuurikkaita. Toki niitä nyttenkin jäi ojaan, kun isot kuormat oli viety ostajalle. Sieltä olisi saanut varmasti kokeitlavaksi. Eipä tullut silloin mieleen. Harmi.

Siitähän voisi bataatin sijaan saada jouluksi laatikon. Kukahan alkaisi myydä sitä siihen tarkoitukseen? Bataattilaatikko nimittäin on hyvää. Miksi sitä ei ollsii myös sokerijuurikaslaatikko?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #13

Minä löysin pellolta kuormaasta ilmeisesti pudonneen jurtin viime vai toissa syksynä ja tein ruoaksi, siitä tuo innostus;)

Olisihan tuo kiva lisä valtavaan ulkomaiseen tarjontaan yksi suomalainen vaihtoehto myös.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #14

Kokeilkaamme uusia makuja ja reseptejä. Onnistuneitahan on hyvä jakaa eteenpäinkin. Tänään etsin paikallisest pienestä SIWAsta palmusokeria, mutta ei löytynyt. On mentävä isompaan kauppaan. Lidl ehkä auttaisi, mutta auto on korjaamossa. Pamahti takalasi rikki jouluaaton viettoon lähdettäessä. Ihna kummallinen tapaus sekin.

Juhlien jälkeen sitten uusi yritys löytää lisää tuota hyvää makeutusainetta.

Käyttäjän leilamustanoja kuva
Leila Mustanoja-Syysmeri

Hieno vinkki tuo palmusokeri, minultakin kiitos siitä. Täytyy laittaa se ostoslistalle ja kokeilla :)

Toivottavasti autonne takalasin hajoamisen syy löytyy, oli tosi outo tapaus.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Leila, ei taida syytä löytyä syytä, mutta korjattavana on. Kestää, kun lasi onkin tilattava ulkomailta. Toivottavasti saadaan vuoden alkupuolella auto takaisin.

Hyvää Uutta Vuotta teille kummallekin. Miten kirjoittaminen sujuu? Kerroit jo alkuun sellaista, joka kävisi myös siihen tekstiin.

Luontaistuotekaupoissakin tuota palmu- tai kookossokeria on.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset