ILgron11

Mustat mehiläiset

  • Mehiläinen, italialainen rotu, värimintun kukassa
    Mehiläinen, italialainen rotu, värimintun kukassa

1950-luvulla naapurustossa kuten meilläkin oli hedelmätarha. Puutarhat tuottivat suuren osan syötävästä Helsingissäkin. 

 

Naapurissa vanhempi pariskunta käytti aikansa tällaiseen hyödylliseen ja terveelliseen  toimintaan. Me lapset seurasimme työntekoa aidan takana. Monesti olisi halunnut ryömiä aidan ali ja maistaa edes yhtä mansikkaa.  Olivathan marjat paljon komeampia kuin kotipuutarhassa. 

 

Viljelmillä oli paljon hyönteisiä ja  niiden ansiosta puutarhat tuottivat hyvin. Hyönteiset pölyttivät keväällä hedelmä- ja marjapensaat. Pölytysapuna kasvatettiin myös mehiläisiä. Mehiläiset tuottivat juhlapöytään herkkuja ja vähän tulojakin. 

 

Mehiläiset tulivat minulle varhain tutuiksi isäni puheista.  Työkaverilla, sähkölaitoksen vuorotyöntekijällä, oli mehiläispesiä. Siitä oli isällekin herännyt kiinnostus mehiläisiin.  Elettiin sodan jälkeistä aikaa, ihmiset tarvitsivat uutta ajateltavaa.  Mehiläiset tulivat avuksi irrottautua siitä kaikesta ikävästä, mitä itse kukin oli sodan aikana kokenut. Niinpä mehiläiset alkoivat täyttää hiukan odottamattakin arkeamme. Naapurin omenapuuhun oli lentänyt mehiläisparvi. Siellä se roikkui painavana kekona oksalla silmieni edessä. Naapuri ei lentävistä pistiäisistä välittänyt. Lupa tuli parven kiinniottoon.  Isäni selvitti kaveriltaan miten ja milloin parvi on parasta ottaa kiinni. 

 

Parvi oli pesän jättäessään nauttinut matkaeväät ja mehiläiset olivat rauhallisia. Parvi vietiin kiinniottolaatikossa kellariin. Sieltä se päätyi sopivalle paikalle puutarhassa, ensimmäiseen pesäänsä. Mehiläisten lentoa ja kotiutumista oli hieno tarkkailla. Mehiläisten elämän ihmettelyyn  meni runsaasti aikaa.  Parven myötä oli tullut uutta puhuttavaa,  harrastus ja lopulta työmaa. 

 

Pesien määrä kasvoi kesä kesältä ja parhaimmillaan niitä oli lähes 30 kappaletta. Isä nikkaroi pesiä autotallissa talvisin. Minä olin seurana ja langoitin pesiin kehiä, hitsasin lankoihin kiinni vahapohjuksia. 

 

Keväällä mehiläiset keräsivät aineksia, siitepölyä vahan tuottamiseen, tekivät puhdistuslentoja ja valmistautuivat sadonkorjuuseen. Mehiläiset rakensivat ja täyttivät kehät uusilla sikiöillä ja hunajalla.  Alkuun kaikki mehiläiset olivat tummia ja satoa korjattaessa ne myös pistivät, jos pukeutuminen oli ollut huolimatonta. 

 

Isäni oli innokas oppimaan uuttaa ja kehittämään viljelyä. Hän hankki pienen maapaikan, jossa pesien määrää kasvatti. Joskus rento harrastus tuntui ryöstäytyvät käsistä ja silloin mehiläiset saivat aikaan stressiä. Olihan näitä kotieläimiä hoidettava säännöllisesti. Eri vuoden aikoina tehtävät mehiläisten parissa olivat erilaisia.  Isäni osallistui mehiläishoitajien kursseille ja lopulta itsekin opetti aloittelevia mehiläishoitajia. Perhepiirimme laajeni innokkailla mehiläishoitajilla. 

 

Hunajaa tuli parhaimmillaan satoja kiloja. Mehiläisten pito jatkui isäni jäätyä eläkkeelle ja lähdettyä merillekin.  

 

Tummat mehiläiset vaihtuivat vaaleisiin italialaisiin ja kaukasialaisiin rotuihin. Olivat pehmeämpiä ja helpommin hallittavia. Posti toi Italiasta pieniä puisia rasioita, joissa oli kuningatar ja joitakin seuralaisia, lie ollut työmehiläisiä. Uudet asukkaat laitettiin pesään, josta oli vanha kuningatar hävitetty. Italialaisten kotoutumisessa ei ollut ongelmia. Italiasta tulleilla kuningattarilla oli oma vuosileimansa, maaliläiskä selässä.  Kuningatar oli saanut kasvatuksessa erikoista ravintoa ja kehittynyt näin pesän valtiattareksi. Kuningatarten kasvattaminen kiinnosti isäänikin. Niinpä meillä oli myös pienimuotoinen emokasvattamo ja uutta opittavaa.  

 

Kun hunajasadon korjuun aika tuli, sain kuoria kennot linkoamista varten ja maistella hunajaista vahaa työn lomassa. Aika kului mukavasti.  Mehiläiset täyttivät kesiäni. Isällä ja minulla oli yhteinen tehtävä. 

 

Hunajalaarit täyttyivät. Lingotun hunajan laatua parannettiin kuorimalla hunajan pinnalle nousseita vahan jäämiä. Mehiläiset pörräsivät pienessä mökissä, joka oli varustettu sadonkorjuuseen. Kun hunaja oli purkitukseen valmista, sain täyttää ja punnita purkkeja. Niitä oli hankittu mehiläishoitajien yhdistyksen kautta. 

 

Hunajan tuoksu yhä mielessäni muistelen lapsuuteni auvoisia hunajakesiä ja sitä miten  

sattumasta, yhdestä tummien mehiläisten parvesta tuli yhteinen tehtävä. Mehiläisistä innostui hämmästyksekseni vuosia myöhemmin myös vävyni. 

 

Tänä kesänä pihaltamme lähti kaksi pesää uudelle harrastajalle.  

 

Mehiläiset ovat tärkeitä luonnollemme ja puutarhoillemme.  Hyvälaatuinen kotimainen hunaja on herkku, jota Suomessa voisi enemmänkin tuottaa.  

 

Mehiläiset parantavat satoa. Sadonparannuksen rahallista arvoa ei vielä ole kylliksi ymmärretty. 

 

Ilahduttava uutinen kertoi siitä, että on herätty mustien mehiläisten kantojen säilyttämiseen.  Ne voivat vielä olla kultaakin arvokkaampia

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kiitos, kiva muistelo. Myös meillä oli mehiläisiä ja isä teki sellaisen "mehiläisakvaarionkin" eli kennon molemmin puolin oli lasi ja ikkiúnan karmista porattu reikä josta muoviletku ulos. Mehiläiset siis kävelivät putkea pitkin ulkoreijälle ja lensivät mettä hakemaan, muuten niitä voi katsella kuin akvaariota.

Mustia mehiläisiä muistaakseni kutsuttiin pohjoisen mehiläisiksi, ja italialaiset tulivat meilläkin niiden tilalle, kun olivat kiltimpiä ja satoisampia, mutta samalla tautiherkempiä.

Myös parven olen lappanut paljaalla kädellä ainoastaan shortsit jalassa pahvilaatikkoon, joka sitten vietiin kellariin ja iltahämärissä vanerilevyä pitkin mehiläiset sitten marssitettiin pesään. Menivät sinne nätisti marssien, koska kuningatar oli jo siellä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Pohjoismaalaisiksihan noita mustia mehiläisiä kutsuttiin. Oli jotenkin ristiriitainen tunne, kun etelästä tulivat vaaleat kauniit mehiläiset ja pohjoisen asukkaat olivat kiukkuisia, tummia.

Eteläisten mehiläisten myötä tulivat taudit, vatsuria jne ja lääkitsemiset.

Mehiläisten elämällä on iso merkitys. Olet Ari puolustanut monissa blogeissa pölyttäjiä. Toivottavast emme herää liian myöhään auttamaan niitä. Silloin emme enää pysty auttamaan itseämmekään.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset