ILgron11

50 vuotta sitten nuoriso muutti Suomea

Vietnamin sota, Kekkonen ja lämpimät suhteet Neuvostoliittoon näkyivät  Love Records Anna Mulle Lovee alkukuvissa.  Nuoriso valveutui ja se tuli vahvasti esille 1960-luvun lopulla.  Elettiin murrosta. Jotain uutta oli tulossa. Kuilu vanhempien ja nuorten välillä leveni.

 

Isäni oli lähtenyt merille eläkkeelle jäätyään 60-vuotispäiviensä jälkeen. Hän toi matkoiltaan Blaupunkt-TV:n ja jättikokoisen radion ja levysoittimen.  Levysoittimesta kuunelin Linguaphone levyjä oppiakseni oikeaa ruotsia. Isä osti myös nauhurin.  Hän oli kuin toinen mies tullessaan pikaisesti käymään kotona, ennen kuin taas  lähti uudelle matkalle. Hän toi terveisiä Ranskasta, Saksasta, Hollannista, Belgiasta ja Englannista. Näin maailma avartui.  Oli muutakin kuin Neuvostoliitto ja Ruotsi.

 

Isä toi singlejä ulkomailta. Joululahjaksi sain Twist-levyn ja tyllisen oranssin alushameen. Expo-hallissa  olin jo kuullut the Soundsin soittavan. Märskyssä, jossa kävin lukiota,  vieraili bändin jäsen Jussi Itkonen entinen Märskyläinen hänkin.  Jännittävintä oli, kun  kaverit kutsuivat Johnny Liebkindin kotibileisiinsä.  Hän lauloi ja soitti ja tietysti herätti suurta ihastusta.

 

Vanhempani olivat ikäihmisiä. Äitini oli 58 kun oli 18-vuotias. Isäni oli 63. Olin nuorin neljästä. Muut olivat aika päiviä sitten lähteneet omille teilleen. Oli vain kaverit, joiden kanssa oli jotain yhteistä. Baarissa soitettiin ja kuunneltiin levyjä, suosikkejamme.  Toisilla oli enemmän rahaa. Minulla ei useinkaan ollut kuin limuun.  Useat ystäväni olivat jo työelämässä.  Heillä oli rahaa ja he matkustivat etelään, tekivät Keihäsmatkoja.  

 

Ensimmäinen erottava tekijä  välillämme oli ollut koulun jättäminen keskikoulusta. Minä en niin tehnyt ja tunsin olevani erilainen nuori. Se synnytti ristiriitaisia tunteita. Mitä tekisi elämässään? Matematiikka ja kirjallisuus olivat minulle  tärkeitä, tärkeämpiä kuin kavereiden aikuinen  maailma töineen. Äiti kannusti lukemaan. 

 

1968, jolloin maailma tuntui olevan  sekaisin, kirjoitin ylioppilaaksi. Lähipiirissä oli  maailmanlopun julistajia. Puhuttiin myrkyistä ja äänettömästä keväästä.  Osa tutuista lankesi huumeisiin, yksi päätyi vankilaan. Mitä tulisikaan tapahtumaan?  Ahdisti, pelotti, mutta nuoruuden voima vei eteenpäin. Osallistuimme Biafra- ja Tsekkoslovakia -mielenosoituksiin. Mistä löytyisi työtä, mistä löytäisi itsensä?  Mitä voisi opiskella?  Yliopisto oli milessä samoin työelämä, mutta töitä ei silloin ollut.  Vanhemmat  eivät osanneet auttaa. Helpottavia keskusteluja ei käyty, mutta vanhemmat olivat kärsivällisiä. He uskoivat, että itse löydän oman tieni.  

Uudenlainen musiikki teki tuloaan.  Lauantain toivotut alkoivat muuttua. Lopussa soi jo joitakin uusia, kiinnostavia kappaleita rokkiakin.  

Ilman tuota mennyttä avaavaa elokuvaa en olisi tiennyt minkälaista taistelua tuolloin käytiin musiikkipiireissä. Miten vanhat jäärät yrittivät jyrätä nuoret uuden musiikin tuottajat.  Se lie koskenut muitakin alueita. Miten Love Records kokosi leipiinsä kaikki ne yhtyeet, jotka ovat merkinneet vuosikymmenten taipaleella  minullekin paljon.  Miten merkittäviä olivatkaan tuossa taistelussa Atte Blom, Christian Schwindt ja  Henrik Otto Donner.  Musiikki Fazer oli minulle tärkeä levykauppa, mutta en tiennyt sitä, kuina  se yritti nielaista Love Recodsin ja tuhota sen, mitä oli jo syntynyt. Yhtenä jääränä, joka ehkä hiukan ymmärsi nuoria, oli Topi Kärki.  Miten itsekkäät vanhat jäärät ajoivat omaa etuaan kuten Paavo Väyrynen tänään. Nuorten aktiivisuus ja kyvyt haluttiin alistaa. Heidät nähtiin vasemmistolaisina. Sehän oli kuin kirosana. Silloin jo  ihastuin Chydeniuksen kappaleisiin. Asfalttilampaat vaikutti ja tämä

 

https://www.youtube.com/watch?v=zoumCXFHYQU

Noin 50-vuotta on mennyt näistä myrskyisistä ja nuorten tunteiden ja voiman esiin purkautumisen vuosista.

 

https://ydinlehti.fi/numero-2015-3/rautalangan-nousu-ja-uho/

 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Love_Records_–_Anna_mulle_Lovee

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

60-luvun loppuvuodet olivat todella eräänlaista kulttuurivallankumouksen aikaa, ei pelkästään Kiinassa, vaan kaikkialla maailmassa.

Uskoisin, etä suurimpana syynä tuolle ajoitukselle oli sodan jälkeisten suurten ikäluokkien tuleminen siihen ikään, jossa he aktivoituivat ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja joukkovoimallaan peittosivat "vanhan vallan".

Niinä vuosina niiden vallankumouksellisten mielestä kaikki oli sallittua eikä juuri mitään vanhoja arvoja tarvinnut kunnioittaa. Struktuureja ei kuitenkaan tuolle liikehdinnälle juurikaan ollut, vaan se oli monimuotoista ja spontaania.

70-luvulla samat voimat alkoivat hakea struktuureja ja organisoida toimintaansa. Suomessa se tapahtui taistolaisuuden kautta, Saksassa ja Japanissa vasemmistoterroristiryhmien kautta. 70-luku olikin 60-luvun loppuun verrattuna hyvin ahdasmielinen ja riitaisa vuosikymmen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hyvä yhteenveto. Teiniliitosta nousi nuoria poliitikkoja ja teiniliiton kokouksissa tapeltiin oikeuksista.

Ranskassa oli yliopistomellakoita. Mieleeni tulee Sorbonne. 1970-luvun alussa Helsingin yliopistossakin akateemiset sosialistit ASSilaiset kapinoivan ja heidän organisoimanaan oli luento ym lakkoja. Yksi opiskelukaverini oli mukana tuossa liikehdinnässä. Minua ei sellainen kiinnostanut, sillä oli jo pienen lapsen äiti ja piti opiskella , tehdä töitä ja huolehtia perheestä. Näin jäin paljon mielenkiintoista väliin, ehkä paljon turhaakin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Irja, tartuin tekstistäsi Äänettömään kevääseen, se edelläkävijä on kirjahyllyssä ja kiitos että muistutit siitä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84%C3%A4net%C3%B...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Juuri tuo kirja vaikutti. Luin sen vasta myöhemmin kuin ilmestymisvuonna. Vanhempani lukivat kaikki uutiset DDT:stä. He olivat hyvin tietoisia sen vaikutuksista, sillä kissa oli kuollut, kun navettaan oli laitettu DDT:tä. Ihmettelen miten sitä käytettiin jopa täiden häätämiseen lasten päistä. DDT hatut päähän. Muutama sukulaislapsi sai tällasen lääkityksen ja molemmat sairastuivat myöhemmin. Liekä DDT ollut syynä pahaan reumaa ja skitsofreniaan, ehkä ei....?

Vanhempani välttivät kaikkia keinotekoisia myrkkyjä. Isäni kasvatti tupakkaa ja siitä tehtiin omenapuita varten ruiskutettavaa torjunta ainetta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Myöhemmin minäkin sen ostin, mutta luin jostain että DDT dumpattiin kehitysmaihin sitten kun lopulta oli ainakin Euroopassa kielletty. Ja kehitysmaista ostettuina hedelminäkin se kai sitten täällä taas syötiin, kestäähän kauan ennen kuin se häviää.

Ja tupakalla minunkin vanhempanikin torjuivat mm. kirvoja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #9

Olemme varmasti saaneet myrkyt takaisin hedelmien muodossa. DDT on erittäin kestävä luonnossa. Sitä on käytetty kehitysmaissa malariahyttysten torjuntaan, mutta sen käytöstä on haluttu luopua.

Teilläkin oli selvästi viisasta luomuviljelyä. Karviaispensaista torjuttiin homeita mäntysuopa liuoksella. Ihan oikein toimittiin. Nimittäin tänään luin melko pitkän jutun siitä miten mäntypuu rakennusten seinissä toimiii antiseptisenä aineena. Se jopa auttaa torjumaan , jopa sairaalabakteereita. Onni onkin, että meillä ei mäntypintoja ole lakattu. Hyvä ratkaisu. Mietin vain miten pitkään tehoa löytyy.

Tässä toistenkin iloksi tietoa männyn hyvistä ominaisuuksista.
https://lehti.tek.fi/tekniikka/manty-sairaalabakte...

Käyttäjän jussikeskinen kuva
Jussi Keskinen

Tuilpas tuosta nostalgisia muistoja mieleen. Maailma muuttuu yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tuolloin 60-luvulla muutos oli hidasta mutta kyllä senäkyi ja kuului täällä Suomessakin.

Hevoskärryistä oli pitkä aika polttomooreilla toimiviin autoihin. Kirjapainotaidosta kului hädintuskin 500-vuotta, kun jo sähköinen teksti alkoi syrjäyttää sitä. Radio hallitsi vain hetken, ennen TV:n tuloa; se oli kyysikymmen lukua, kun TV löi itsensä virallisesti läpi Suomessa.

Nostalgia on ihanaa mutta, mitä oikeastaan on tapahtunut ja tapahtumassa. Kun tarkastelee kulttuurihistoriaa voi todeta, että kaikki kiihtyy. Mitä tämä merkitsee ? Nyt olemme jo tilanteessa, jossa sekunnissa tapahtuu enemmän kuin ennen vuodessa tai vuosikymmenissä/ vuosisadoissa.

Nostalgiaan; ainakin minun kohdallani, liittyyy paljon surua. Kuinka ihmeessä me aiomme tatta tämä maailman vielä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi ? Ymmärrän hyvin, että ei ole kiva ajatellea sitä, että menettämme otteen asioista jotka ovat kasvaneet korkeaksi pylvääksi ja jonain hetkenä, sekunnin miljoonasosassa tämä kaatuu päällemme ja murskaa ihmiskunnan.

Ihana kirjoitus blogistilta; lov`yea

ps. älä pahastu, että tämä herätti minussa tällaisia tunteita ... ja äläkä sitäkään, että en jaksa tällä koneen rämällä oikein kirjoittaa ,,,

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos kun kirjoitit. On kiva lukea erilaisia kuvauksia ajasta. Nostalgisointi on joskus mukavaa, joskus vähemmän mukavaa, mutta tulevaa onkin sitten vaikea tietää tai aavistaa. Toivon parasta.

Mennen vastakohtana olemme katsoneet Netflixistä sarjaa Muuntohiili (Altered carbon), jossa on kuvia tulevaisuudesta. Alkaa sillä, että jäädytetty ihminen herätetään. Aika, johon hän herää, on jokin mystinen, aivan muu kuin tämä päivä tai huominen. Autot lentävät ja taidetaan olla muualla kuin tällä planeetalla.

Emmehän tulevasta tiedä, mutta tuli mieleen mitä sitten kun näiden henkilöiden valta loppuu ; Putin, Merkel,Trump, Macroni, Niinistö. Meneekö edes kuutta vuotta että tulee iso muutos ja mihin suuntaan mennään?

Nyt Trump haukkuu brittien terveydenhuoltojärjestelmän. Hän ei kunnioita ketään eikä mitään, vaarallinen.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Siihen aikaan, kun nämä Erkit, Nallet ja Nilssit etujoukoissa olivat punaisten lippujen kanssa heilumassa Vanhalla, me lähellä maalla katsottiin telkkarista ratsupoliiseja hajottamassa silloisten kommareiden kulkuetta.

Minä vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin Mätäkiven mäelle juoksemaan, saattoi yltää Ruotsinkylään ja Amer-Tupakan ympäri Tuusulassa. Sauna lämpiämään ja penskoja kaitsemaan. Tai tontin veto-ojaa kaivamaan ja peltoa kyntämään.

... tai omakotitalon liittämistä kaupungin verkostoon, josta kaupungin mestari totesi: kaikkea olen nähnyt mutta, että kohta kaivo kaatuu ja kun vielä vesitorni meinasi palaa. Siis elämä oli täysin kaikkea muuta kuin osallistumista politiikkaan - ei hajuakaan.

Elämä oli täysin käytännön läheistä, jossa politiikka oli vain sivujuonne, jos edes kiinnosti.

Silti Chydeniuksen mestarikappaleet saivat ansaitsemansa arvonannon hienona musiikkina ihan omin sormin soitettuna pianolla. Ja kaunista Kristiina Halkolaa käpyjensä kanssa ihailtiin ja Aulikki Oksaset pysäyttivät herkkää taiteellista sielua.

Maailma siellä poliittisen kulttuurikehdon ytimessä erosi valtavasti maaseudusta lähellä, vaikka siellä "kehdossa" myöhemmin tuli asuttua ja vähän osallistuttuakin kymmeniä vuosia.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Heikki. Minä olin "semimaalainen". Asuin Helsingissä, mutta kuitenkin maalla. Luonto oli lähellä ja tontit olivat isoja vielä 1960-luvulla. Vesi tuli omasta kaivosta ja meni omaan likakaivoon. Vasta 1970-luvun alkupuolella asfaltoitiin päätiet ja muita vasta paljon myöhemmin.

On kivaa, kun tuntuu tuo sinunkin elämäsi jotenkin läheiselle juuri tuosta "semimaalaisuudesta" johtuen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mukava lukea tutuista lapsuuteni paikoista. Asuin Tuusulassa myös vuoden 1966 lopusta 70-luvun puoliväliin asti.

Mätäkivenmäki ja Ruotsinkylä olivat tuttuja paikkoja, oma kotitalomme sijaitsi Lahelan alueella, joka oli ruotsiksi Finnby erotukseksi Ruotsinkylästä, joka oli ruotsiksi puolestaan Klemetskog. Erikoinen saareke ruotsinkielistä asutusta. Maaseutuahan tuo seutu oli siihen aikaan. Lahelaan tosin rakennettiin 70-luvun alussa komea Lahelanrinteen asuinalue, jonka talot myytiin asuntomessuilla. Sellaisia moderneja tasakattotaloja, kuten siihen aikaan piti olla.

Perimätietona vanhempi väki kertoi, että maratonjuoksut, esimerkiksi Olympialaisissa, juostiin stadionilta Mätäkivenmäelle ja takaisin. Mätäkivenmäen juuressa, siinä Ruotsinkylän tiehaarassa oli kahvila, jossa joskus fillariretkellä kävin kesällä juomassa limpsaa. Hyrylän hävittäjät, nuo Ruduksen ja Valon Taunon hiekkarekat, tosin tekivät fillarilla ajon aika vaaralliseksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Juha, Lahelassa olin ensimmäisillä asuntomessuilla. Taisi olla 1970-luvun alussa.
Tuusulassa asui muutama sukulainen ja politiikassa vaikuttanut henkilökin. Toinen oli serkkuni poika Mauri Keskinen, joka oli melko keskeinen ammattiyhdistysliikkeen henkilö. Hän kuoli joitakin vuosia sitten. Tiemme erosivat, kun serkkuni erosi hänen äidistään. Joten tuo ammattiyhdistysvaihe tuli tutuksi vasta lehtien palstoilta. Tuusulan järvellä olen käynyt uimassa, ja Malmin seurakunnalla oli tuon järven rannalla talo, jossa oli erilaisia tapahtumia. Silloin järvi oli melkoisen huonokuntoinen, levämassaa oli runsaasti.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Juha

Todella tuttuja joka sana ja ympäristö. Hyrylän sorakuopalla käytiin uimassa. Sellainen oli myös Ruotsinkylässä.

Mätäkivenmäen eteläpuolella on merkkinä kivipaasi jossa maratoonarit kävivät kääntymässä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #13

Siellä oli kaksi uimakelpoista sorakuoppaa, jossa pohjavesi oli muodostanut järven. Toinen oli Ruduksen monttu jonkin matkan päässä etelään siitä "Bostonin" tehtaasta ja toinen oli Nahkelassa päin Häklin monttu, jossa itse kävimme uimassa. Useinmiten kävimme kuitenkin Rusutjärven varuskunnan uimarannalla (niin sanottu "sotilasranta") tai sitten Kolistimenmäen lähellä hiekkarannalla. Ne olivat lähempänä mummolaani, jonka naapurustossa asui paljon samanikäisiä serkkujani.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #14

Ruduksella oli kuoppa Vaaralassakin (nykyisin Helsingin puolella). Kävimme siellä uimassa. Olen kuullut, että kuoppa kunnostettaisiin ja siitä tulisi uimakelpoinen. Ruduksen kuopan ympärillä on hyvät ulkoilumaastot. Silloin oli vain luontoa. Metsän läpi pyöräilimme uimaan. Lahden moottoritietä ei vielä ollut ja metsissä oli syksyisin marjoja ja sieniä.

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Sitten, kun sieltä "kyntöpellota" päästiin kevyempiin hommiin, minäkin osaltani muutin Suomen maailmaa Unileverissä hammastuotteiden ja ksylitolin hyödyntäjänä yhdessä Suomen Hammalääkäriliiton kanssa ensimmäisenä oli Pepsodet. Aika oli v-70-80.

Vähän myöhemmin, aikakauslehtimaailmassa, tappelin porukan kanssa Seura-lehden levikin Apu-lehden ohitse. Mutta siihen tarvittiinkin Salvessa aina vähän rohkaisua runoilijoiden, kirjailijoiden, taiteilijoiden ja päätoimittajien sekä muiden hyvin tunnettujen kulttuuri-ihmisten kanssa. Se onkin sitten jo pidempi juttu. Aika oli edellisestä eteenpäin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Saattaa olla, että olen ollut Salven asiakkaana jo sinua aiemmin, sillä kesällä 1970 olin vielä juuri ennen 14v täyttämistäni faijan palkkaamana kesäduunissa, kun hän oli omalle firmalleen saanut Wärtsilältä ison urakan sinä kesänä vesille lasketun Nordic Prince risteilijän instrumentoinnista. Merkkasin johdinsarjoja ja niiden riviliittimiä. Kyseessä oli viisi komeron kokoista kytkentäkaappia, joissa oli kaikenlaista relettä ja vipstaakia, joten tuota johtojen merkkausta joutui tekemään useisiin tuhansiin johtoihin kytkentäkaavion mukaisesti.

Tapanamme oli käydä joka päivä yhdessä lounaalla ja ne paikat olivat nimenomaan Salve, Kannas tai sitten Sepänkadulla ollut pieni lounaspaikka. Salven portsari kysyi kerran ikääni ja faija tivahti siihen närkästyneenä, että kyllä kai arvovieraat voivat merimieskapakkaankin syömään tulla. Portsari meni hiukan noloksi. Silloin se oli nimenomaan merimieskapakka aidoimmasta päästä. Runoilijat ja kirjailijat löysivät sen vasta kymmenkunta vuotta myöhemmin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Heikki ja Juha herätitte kysymyksiä. Mietin millä telakalla Nordic princess tehtiin. No Salven kauttahan se löytyi. Sanokaa, jos olen väärässä, Hietalahden telakka Helsingissä. Salve näyttää Helsingissä melkoisen pitkäikäiselle, 1897 jo perustettu. Siitähän lie vaikka kuinka paljon hauskoja juttujakin olemassa.
Salveen voisi mennä vaikka syömään. Suosikki näyttää olevan paistetut silakat.

isäni mentyä merille olisin päässyt hänen mukanaan myös pidemmille matkoille, mutta minulle riittivät kotimaiset meriympäristöt ja satamat. Jälkeenpäin on harmittanut rohkeuden puute.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Salve

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Salve sijaitsi lähes silloisen Yhtyneiden Kuvalehtien "alakerrassa" Hietalahdenranta 3:ssa. Suomen Kuvalehden taittaja-kuvittaja-taiteilija Aaro Loponen maalasi meistä kanta-asiakkaista hienon taulun, joka oli seinällä pitkään vanhassa Salvesssa - toivottavasti vielä uudessakin paikassa. Kulttuurihäväistyshän se oli, kun Save siirrettiin mutkan taakse uudehkoon rakennukseen.
Toinen kulttuurihäväistys oli, kun Yhtyneet Kuvalehdet muutti 80-luvun puolessa välissä kulttuurikehdosta periferiaaan, Länsi-Pasian kubistiseen uudisrakennukseen.

Salven erinomaiset paistetut silakat ovat aina kilpailleet "Sikalan" kanssa ( Sea Horse ). Täytyypä visiteerata taas pitkästä aikaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Paistetut silakat ovat hyviä myös Elitessä. Näyttävät Salven silakat olevan kuitenkin hyvin suosittuja.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset