ILgron11

Laukat viikinkien retkiltä

  • Karhunlaukka  tänään
    Karhunlaukka tänään
  • Käärmelaukat jo hyödynnettävissä
    Käärmelaukat jo hyödynnettävissä
  • ruohosipuli sitten myöhemmin keväällä, parempaa ennen kukintaa sekin
    ruohosipuli sitten myöhemmin keväällä, parempaa ennen kukintaa sekin

Puutarhassani  kasvaa kolme erilaista laukkaa. Kahdella niistä on yhteys viikinkien retkiin. Yksi niistä on useimmille meistä tuttu ruoholaukka eli ruohosipuli. Sitä voi löytää suoraan luonnosta ainakin saaristossa ja rannikoilla, sillä sehän on luonnonvarainen kasvi.

 

Puutarhastani löytyy myös käärmelaukka. Se on parhaimmillaan keväällä.  Kun se on kasvattanut kukkavanan ja sitä myöden uuden sukupolven siemenet, käärmelaukka ei ole enää herkullinen mauste, no ei ainakaan yhtä herkullinen kuin nyt jo  alkaa olla. Paras osa on maan alla,  vaalea kasvuston.  Käärmelaukka on erinomainen riistan ja kastikkeiden mauste. Maku on hiukan valkosipulinomainen. Minusta tämä laukka sopii myös salaatteihin. Se kävisi hyvin suomalaisesta kevätsipulista. Leviää helposti ja valtaa maat ellei sen kasvua rajoita.

 

Yksi keväinen kukkija on karhunlaukkaa, joka on ruotsiksi ramslök. Ruotsinkielisen nimen nostan esille, sillä se saattaa olla Tammisaaressa sijaitsevan  lehtomaisen luontoympäristön Ramsholmenin nimen alkutekijä. Karhulaukka on kulttuurin seuralainen ja sitä lienevät viikingit levittäneet rannikkoseuduille.  Sitä kasvaakin muinaisten viikinkireittien varrella.  Katoliset munkitkin sitä levittivät. Karhunlaukalla on kaunis valkoinen kukka ja sen rehevät lehdet voi hyödyntää mausteena.  

Ruotsissa karhunlaukkaa voi löytää laajempina kukkivina ketoina lehdoista. Kukkivat ruoholaukat tuoksuvat miedosti sipulille. Meillä kenties saattaisi vastaavaa löytyä Ramsholmenilta?  Karhulaukkaa sanotaan kauneimmaksi kukkivaksi sipuliksi. Sitä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Vielä en ole hennonut, sillä pari vuotta puutarhassani kasvanut ei vielä ole kyllin rehevä jotta sitä raaskisi ottaa ruokien valmistukseen. Makupaloja voi nauttia kuitenkin.

Nurmilaukkaa en ole nähnyt, mutta vaikuttaa kiinnostavalle, sillä viikingit sitäkin kuljettivat pitkin rannikkoa ja levittivät kulkiessaan. Sitä esiintyy myös muinaislinnojen liepeillä  ja alueilla, missä keskiaikana oli asutusta. Sehän on varsinainen kulttuurin seuralainen.

 

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/nurmilaukka

http://pastseasons.blogspot.fi/2013/06/redan-vikingarna-uppskattade-allium.html

http://www.tradera.com/item/340974/278197619/ramslok-flerarig-vacker-lok-och-exklusiv-smaksattare-15-fro

http://retkipaikka.fi/vapaa/uudenmaan-upein-lehtoparatiisi-tammisaaren-r...

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Vasiten piti kuukkelista vähän katsella ja kysellä..hämmästysinkin vähän,kun kertoi,että laukkoja eli sipulikasveja..sipuleita onkin valtava määrä..1250 erilaista..alliumeja..ruokasipulit toki tietää,mutta kuvista näkyi,niin hienoja ilmestyksiä että ei ees tajunnu niitä sipuleiksi.Jos ois pihaa ja penkkiä,niin oishan nuo kauniita katsellakkin..syötävät sipulitkin on maittannu pikkukersasta asti.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Parvekkeellakin varmasti osa voisi viihtyä. Kaverit istutti krrokuksen sipulit vasta kevätpuolella parvekelaatikkoon, kun unohtui syksyllä istuttaa.

Kyllä sipulikasvit maistuvat myös luonnossa liikkuville. Peurat ja jänöt napsivat, eikä silloin niistä ole kukkijoina iloa. Narsissit kelpaavat huonommin. Pitäisi suojata, jos haluaa kukkivana nähdä.

Kiitos Hannu kommentista. Täällä voisi vaikka vierailla. http://www.gullo.fi

Tänne siis ja kahvilakin on.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ainakin ruohosipuli kasvaa parvekkeella, vein taas syksyllä isosta ruukusta maalle kun oli täynnä juuria ja ajattelin tuoda maalta kallioilla kasvavaa tilalle. Saa nähdä mitä niistä tulee kun siirtää multaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #3

Kokeilu kannattaa. Kerro sitten tuloksista. S-marketissa Tammisaaressa oli ollut myytävänä karhunlaukkaa. Enpä ollut paikalla, joten jäi saamatta. Ei ole kovin helppo leviämään ainakaan puutarhassa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #3

Katsoin juuri, että minun ruosipulitupsuni oli tullut esiin sekaisessa kukkapenkissä talon edustalla. Joku naapuri oli sen pelastanut perennapenkistä jota taloyhtiön hallituksen tilaama ammattipuutarhuuri oli tuhonnut.
Ruohosipuli on tuttu mattoina kallioilla kukkivana. kun kukkii ei juuri löydy enää varsia kalasopan mausteeksi.
Fb-kaverini sanoi tuovansa Sveitsin puutarhasta karhunlaukkaa.
Minulla oli koulukasvistossani Ruissalosta löytynyt isohko Allium josta sain bilsan opettajalta moitteita. En olut tiennyt sen olevan rauhoitettu kasvi. Edellisen koulun opettaja ei ollut mitään sellaisesta valistanut.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Käärmelaukan seassa näkyy olevan vuohenputkilehtikin. Tuollaisina ne on maukkaimillaan. Täällä ne olivat vielä turhan pieniä poimittavaksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #8

Olitpa tarkkana. vuohenputket ovat juuri oikean kokoisia nautittavaksi. Vauhdilla kaikki kasvaa, vaikka onkin nyt hiukan viileää. Olen hoitanut tänään puutarhaa, sillä se on tehtävä, kun kasvu alkaa. Aikaa muuhun ei juuri silloin ole.

Kun tarkemmin kuvaa katsoin niin vuohenputkelle ei näytäkään, vaan se on eräs leinikeistä. Nekin ovat jo alulla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #9

Niinpä taitaa olla. Vaudilla juu, sitä minäkin katoin tänään. Tuomikin jo lehtii.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #12

Totta, nopeita ovat puutkin. Tänään kulkeissani napsin kuvia. Koivukin pian hiirenkorvalla. No ehkä kasvu pystähtyy, kun luvassa on tännekin päin räntää ja kylmää.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Olen joskus haalinut Tarton torilta sipuleita kun olivat niin hyvän näköisiä. Perunoita en sentään tuonnut.
Tallinan päiväreissulla ostin siskolleni tuliaiseksi tuoreen valkosipulin mummolta, joka niitä kaupitteli katukäytävän varrella. Nyt on Suomessakin jotkut luomuviljelijät ruvenneet valkosipulia tuottamaan.
Vaikeata olisi tulla toimeen ilman sipulia.
Sipulista puheenollen: vapunaattona aikamieskersani soitti kysyäkseen perunasalaatista, sanoi törsänneensä vapun kunniaksi kevätsipulinippuun. Minä en ole koskaan, pitäiskö kokeilla?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen käyttänyt kevätsipulia salaatteihin ja keittoihin. Sopii kastikkeisiinkin. Parasta tietysti tuoreena. Perunasalaattia on ostettu valmiina Lidlistä. Hyvää. Itse en ole sitä juuri tehnyt, mutta voisi kevätsipuli siihenkin sopia.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #10

Minäkin tarjosin aatonattona valmista perunasalattia, ei hyvä. Lidlin tosiaankin on parempaa.
Muistan erään vapunaaton opiskeluaikana kun olin kutsunut jotain vieraita. Tein pesuvadillisen perunasalattia, tein majoneesia jota laimensin suoraan jääkapista otetulla kermaviilillä. Voi, juoksettui tietty. Hyvin maistui kumminkin. Yllätysvierastulvallekin riitti.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #13

Kun on hyvistä aineista tehty, tulee hyvää, vaikka sitten jokin pikkuisen menisi toisin kuin oli tarkoitus. Lindlissäkin on perunasalaattia ainakin kahdella erilaisella pohjalla. Se mihin on käytetty creme fraichea on minusta parempaa, mutta makuasiahan tuo on.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Huomasitko Hannu tämän? Sulla varmaan olisi aiheesta jotain turinoita.
http://jiihooantikainen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ku...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kiitos Irja taas hienosta jutusta. Uutta tietoakin.
Kaunis on kuva ruoholaukasta. Taas kaipaan meren ääreen, sen meren jossa lapsuudessani vesi oli kirkas ja kala kävi pyydyksiin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Margareta itsellesi. Sinä sen sanoit, kalaa pitäisi itse pyydystää. Vielä ei ole laitettu katiskaakaan veteen. Nyt todennäköisesti tulisi katiska puolilleen sekä särkiä että ahvenia. Ei kovin isoja. Minua säälittää, kun määrä on suuri eikä poiskaan raskitsisi heittää. Ahvenkeitto on hyvää. Sipuli käy siihen hyvin, juuri tuo käärmesipulikin. Joskus olen uppopaistanut särkiä. Moni niitä jo valmistaa syötäväksi. Hyvä niin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Särkiä en juuri ole saanut, mutta graavattu säyne on lemppari. Ei saa olla mutapohjalta matalassa vedessä kalastettu.
En juuri ole katiskalla kalastanut, verkoilla vaan ja olenkin taitava sotkuisia verkkoja selvittämään.
Olen kyllä ajatellut, että verkkokalastus mahtaa olla kaloille kidutusta, mutta sitä on niin tottunut lapsesta asti.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #14

Verkoilla täälläkin välillä pyydetään. Harvakseltaan. Enpä ole graavattua säynettä maistanut. Graavisiiasta pidän. Tammisaaren torilta saa erittäin hyvää kylmäsavulohta. Sitä melko usein ostamme palana. Minulta olivat graavatut kalat ja silakka ja sillisäilykkeet sekä majoneesit kiellettyjä. Enää en kielloista piittaa, kun veriarvot ovat normaalit.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #17

Siika on hyvä graavattuna mutta säyne vielä parempaa. Hienon näköistäkin viininpunaisine kylkiraitoineen fileet.
Mun taas pitäis olla tarkka vihervihannesten kanssa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #18

ilmeisesti sinun on varottava K:ta, hivenainetta, jolla on vaikutusta vereen. Kalium on elimistössä natriumin vastavaikuttaja, joka osallistuu laajasti elimistön elektrolyyttitasapainon, energia-aineenvaihdunnan ja entsyymitoimintojen säätelyyn. Kaliumin tasapaino on äärimmäisen tärkeä sydämen, hermoston ja lihaksiston toiminnalle. Minulla oli K:n puutetta, kun sain sytostaatteja, mutta se hoidettiin pillereillä. Vihreä maistuu nyt hyvin.

. Alle 1-vuotiaille vauvoille ei saa anaa myöskään vihreitä lehtivihanneksia, kuten pinaattia, salaatinlehtiä tai rucolaa siksi, että ne sisältävät nitraatteja. Eri tekijät aikuisilla kuin lapsilla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #19

En laita mitään diagnooseja sähköpostiinkaan. Heti tulee suunnattuja mainoksia ja enemmän tai vähemmän humpuukituotteiden kauppiaita. Kuvittele, osallistuin pitkään keskusteluun luontovisaryhmässä raatona löydetyn eläimen pään hampaistosta.
Eikös vain tänne Usariin ilmestynyt iso mainos hammastahnasta vihloavia hampaita varten!
Just tuollaisten tietojen takia olisi hyvä kun osallistuisit siihen villivihannesryhmään.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #20

Osallistuin johonkin niistä monista, mutta voisitko tarkentaa mitä niistä tarkoitat,

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

"Villivihannes ja yrttiryhmä". Tommi Villimies Kangas ylläpitää ja mainostaa kirjaansa. Minun eräs nuori kaveri näkyi kuuluvan toiseenkin alan ryhmään, on töissä kustantomossa, joka julkaisee tämänkin alan ym. terveysvaikutteista kirjallisuutta.
Taas on mennyt puoli päivää koneella tapellessa näiden idiootti kesken kaiken peittävien pop-up lappujen kaa. Välillä kun on kirjoittamassa saattaa mennä ihan väärälle sivulle...!
Miten sinä hallitset hommat niin suvereenisesti?
Minä poukkuilen taloustilastoista oravanjälkiin ja marjavisailuiden välillä villiyrtteihin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos tiedosta. Olen suoraviivainen ja jätän noteeraamatta monia asioita, joita pidän epäoleellisina. Muutoin viidakossa ei selviä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mull on opettelemistä ohittamisessa. Meinasin iltakävelylle ja meenkin. Äsken satoi höyhenenkokoiset lumihiutaleet. Mut koko päivä olen ollut koukussa somessa. On epäoleellisa asioita joihin kuitenkin juutun koska on kiva leikkiä pikkasen luontovisailua sun muuta ja onkin ruvennut palautumaan mieleen kasvien latinalaisa nimiä, mutta eihän mulla ole niille käyttöä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ei kaikelle tarvitse olla käyttöä. Sudokut ja sanaristikotkin ovat kivoja, eikä minulla ole niille muuta käyttöä kun hallittua täyttöä.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa