*

ILgron11

Olavi Paavolaisen vaikuttava runo

  • Kuva Suomen runottaresta
    Kuva Suomen runottaresta

Tuhatsivuisessa Suomen runottaressa, ilmestymisvuosi 1931, on  muutama runo, joissa olen kokenut  ajankohtaista, tulevaisuuden tuntua. Yksirunoista on  Olavi Paavolaisen Terässinfonia. Ehkä Paavolaisen runous on  jäänyt häneen kohdistuneen muun kiinnostuksen jalkoihin. 

 

Hänet tunnetaan Tulenkantajien kärkihahmona, dandynä, mielipidevaikuttajana, esseistinä ja lopulta Radioteatterin johtajana ja naistenmiehenä erityisesti. Paavolainen jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen kulttuuriin ja kollektiiviseen muistiin. Hänen kirjansa ovat vaikuttaneet minuunkin. Rajalan Paavolaisesta kirjoittamaa kirjaa en ole lukenut. 

Olavi Paavolainen  syyttää Nykyaikaa etsimässä–teoksessaan suomalaista kulttuuriväkeä siitä, ettei sillä ole riittävää tuntemusta Euroopan moderneista kulttuuriliikkeistä. Liekö ollut tuntumaa tulevaisuuteenkaan juuri muilla kuin Waltarilla, Valalla ja Paavolaisella. Sitä tuntuu seuraavassa runossa olevan. Paavolaisen Terässinfonia vaikuttaa ja  kopioin sen, ehkä tekijänoikeuslainvastaisesti, Suomen Runottaresta. Me emme kaikki tiedä mikä on sallittua ja milloin, kuinka pitkä on varoaika ja kenelle tämän runon oikeudet kuuluvat. Paavolaisen kuolemasta ei ole kulunut seitsemääkymmentä vuotta, mutta syntymästä on jo yli sata vuotta. 

Terässinfonia

Veli, sisar –

Salotölliin hankien uuvuttamaan kuuletko jättikaupungin sähköisen laulun,

Kaarilamppujen suhinan betonihalleista?

 

Veli, sisar –

Tehdassalissa, melusta turtunein korvin, kuuletko aarniometsistä huilujen voihkeen, ukulelet rantojen palmustoista?

 

Veli, sisar –

Salongin parfyymisateesta nihkeän ilmaan kuuletko punaisten lippujen läiskeen ilmaan

Kiväärinpaukkeen ja raskaitten askelten tahdin?

 

Veli, sisar –

Kaivosaukkojen mustaan helvetinkuiluun kuuletko Atlantin –höyryjen lähtöhuudot, autotorvien mylvinnän leveiltä viertoteiltä?

 

Kuuletko:

Kirskuen syöpyvät kiveen kallioporat;

Tuiskut ryöpyttää tuntureilla peittäne malmikentät; nostoranat ryskivät;  tyrskyt lyövät laivojen kylkiin; lennätinlangat vonkuvat tuuliseen yöhön.

 

Näetkö:

Rautasillat syöksyvät koskien yli;

Saharan hiekkamerta autot kulkevat; junat kiitävät Alppien halki;

Korpikyliin syttyvät sähköt; merten syvyyksissä kiertyvät levät raskaiden kaapeliköynnösten päälle.

 

Kaiken näet ja kuulet, kaiken tiedät ja tunnet, ajatustesi huimaa lentoa estä ei mikään; laskeutunut olet kiertotähden ja unelmissasi nostat lentokoneen Marsin kenttien ylle,

 

II

 

Miljoonat ovat kuolleet ,

Miljoonat ovat uneksineet,

Miljoonat ovat ajatellet, kärsineet, riemuinneet, luodakseen Sinut.

Hai raateli ruskean miehen – hänen kouransa puristama helmi koristaa armaasi rintaa.

Viidakon heinä kasvaa valkoisen miehen luille -  mutta kartastostasi on kadonnut valkoinen täplä.

Sinun kätesi eivät ole omasi;

Ne ovat happojen polttamat kädet laboratoriosta, öljyä tihkuvat kädet konehuoneista,

Musteen tahrimat kädet lehtien latomoista.

 

Sinun silmäsi eivät ole omasi;

Ne ovat lukeneet hauraita pergamentteja, kuolleita outoja kieliä, nähneet auringonlaskun kuumilla merillä,  kuunnousun jäisten napaseutujen yllä.

Vieraat aivot luovat ajatuksesi, vieraat huulet ovat lausuneet sanasi.

 

Koskaan et ole yksin.

Koskaan et ole edesvastuusta vapaa.

Vihreät lamput työkammioista, konttorisalien sähköt, nuotiotulien erämaista valaisevat yöt  ja päivät kulkemaasi tietä.

 

Siksi olkoon sydämesi nöyrä, jotta se kuulisi kaikkien veljiesi tuskanhuudot  ja sisariesi itkun.

Olkoon ruumiisi vahva kuin rauta, ajan rautaisen voiman takoma;

Olkoon ajatuksesi luja kuin teräs, ajan terästahdon kirkastama – mutta sydämesi, sydämesi olkoon herkkä kuulemaan kaikki äänet kaikista maista, kaikista roduista, kaikilta rannoilta niin kuin taivaan ja pilvien nielemä kuultava antenni jättiläiskaupungin sähköisen myrskyn yllä keinuva, sinisten, viisaiden tähtien kohteessa kimaltava.

(Valtatie 1923)

Runo edustaa Tulenkantajien koneromantiikkaa.  Ajatus liittyy sekä Waltariin että Paavolaiseen. Sen tunnetuimpia esimerkkejä on Olavi Paavolaisen runo "Auto", joka ilmestyi alkuaan Tulenkantajien toisessa albumissa (1925) ja sittemmin vähäisin muutoksin Olavi Laurin (Paavolaisen) ja Mika Waltarin yhteisessä runokokoelmassa Valtatiet (1928), jossa se sai otsikon "Punainen Fiat". Koneethan kiehtovan tämän ajan ihmisiäkin, ehkä eri tavoin kuin tuolloin.

 

Mitä runon kopioimisesta sanoo tekijänoikeuslaki?  Rikoinko lakia, jos näin on,  anon anteeksiantoa?

 

http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:koneromantiikka

 

http://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002761912.html

 

https://sarolehti.wordpress.com/2011/09/12/tekniikan-tenho/

 

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/olavi-paavolainen

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (59 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hienoja. Minä en juuri ole lukenut Paavolaisen runoja. Matkakirjat ovat kiehtovia.
Hyviä linkkejä, haluaisin löytää Mustapään runon verkkon vangitusta kalasta. ylittää Uuno Kailaan: Olen verkon silmässä kala
en pääse pois...

HUOM! tarkistamaton muistkuva!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Runossa Muudan rikas mies P. Mustapää kirjoitta näin:
Oi, Lindblad, onkiessas, niin, onkiessas tuumailet elämän arvoitusta:
jos maisema on musta, ovat raamit punaiset.
Lindblad-runoissa luonnonkuvaus on symbolisoivaa ja Lindblad sulautuu osaksi ympäröivää miljöötä. Hän ei muuta luontoa vaan elää sopusoinnussa sen kanssa. Oliskohan kyse jostain läkkiseppä Lindblad runosta? Ainakaan Suomen runottaresta ei löytynyt P. Mustapäältä ko aiheesta runoa. Oli vain muutama häneltä. Olisiko joku muu runoilija esimerkiksi Aaro Hellaakoski kyseessä?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei ollut läkkiseppä, löysin sen sattumalta jostain kootuista teoksista.
Olen lausunut läkkiseppä Lindbladia kuorossa pöpilän kevätjuhlassa potilaille ja henkilökunnalle. Nuori mieshoitaja oli innostunut ohjaamaan meitä.
Kuten huomaat Lindblad, tänään jo lehmänkielot kukkivat,ja pihlajat, ja pihlajat. Joten soita Lindblad,soita sävelet riemukkaat, vedä palkeista minkä irti saat...
Menikö suunnillen oikein?
Ehdoton helmi mielestäni on runo Pieni lyhty. Käy kautta harmaan taivaan,
yölinnun laulu villi, kuin punaisena nauhana, kuin punaisena nauhana....
Katso jos löydät sen. luulisin sinunkin ihastuvan

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #6

Löytyipä Pieni lyhty. Kaunis se on samoin kuin useat sinikelloista kirjoitetut runot. Tämä erityisesti, muitakin on, mutta naisrunoilijoita on muutoinkin vähemmän.

Kissankello

Yli kuljimme illan saatossa sen vihreän, valoisan pellon.
Ja kymmenen kukkaa taitoimme ja yhden kissankellon.

Sinä sait ne muut, minä pyysin vain sen pienen kissankellon,
Oi, muistoksi sinisten silmien ja sen illan ja varjoisan pellon.

Kaarina Vaher (Lönn) s. 10.10.1896

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #9

Heti tuli assosiaatioita mieleen.
En ole koskaan kuullutkaan Kaarina Vaherista
Mistäs sen Pienen lyhdyn löysit? Onko niitä moniakin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #15

Tarkoitatko naisrunoilijoita vai mitä? Kaarina Vaheria olen löytänyt vain yhden. Pitäisi kaivella anopilta tulleita kirjoja, sillä siellä oli mm. Aale Tynnin runoja.

Piti linkittää jo aiempaan tekstiin P. Mustapään runo Pieni Lyhty, jonka kehotit lukemaan.

Tässä on linkin takana: http://lumikarpalo.blogspot.fi/2010/05/pieni-lyhty...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16

Hieno kiitos! Olen joskus laulanutkin sitä kun kuljin yksin.
laitan ton linkin omalle sivulle.
Aale Tynnin runoista ensimmäisenä tule tietty mieleen Kaarisilta.
Nykyisin enole enää seurannut uusia runoijoita. Eeva-Liisa Manner on hieno. Sina Kujansuu piti aivan loistavan esityksen Pitkänniemen juhlasalissa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #17

Nuoren polven runoilija Ville Hytönen, johon voi tutustua. Lastetenrunojakin. Miten lapsi kokee kuoleman. Ihan kiinnostava aiheena.
En omista yhtään kirjaa vielä häneltä. Pikkuisen synkälle näyttää tämä juttu hänestä:
http://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-200...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #42

Niinpä, en ole hesarin tilaaja,on ärsyttävää ja se on kai tarkoituskin kun ei tiedä etukäteen mikä aukeaa.
On niitä lahjakkaita nuoriakin viimeksi kun kävin kirjamessuilla löytyi joitakin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #16

Laitoin siihen ryhmään kommentin, se pitää vielä hyväksyttää.
mainitsin että aina sykähdyttää kuntulee radiosta Margarita olet kaunis..
sekin Mustpään runoja. Rakastui saariston tyttöön.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Paavolaiselta huikea kuvaus tulevasta ja olevasta. Vahvaa paatosta, joka tunnistaa niin aikansa ahdistuksen kuin tulevien aikojen vaativuuden.

Helvi Hämäläinen, prosaisti ja runoilija, oli (epätoivoisen)rakastunut Paavolaiseen. Hänen kirjassaan Säädyllinen murhenäytelmä, tunnistettiin aikansa kulttuurihahmoja, kuten Tyyni Tuulio ja Olavi Paavolainen. Helvin ja Olavin suhde lienee ollut karikkoinen monestakin syystä. Paavolainenhan oli ns. naisten mies.

Tästä varmaan on asiantuntijoilla enemmän tietoa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Helvi Hämäläinen oli vain yksi hänen "rakastetuistaan". Ehkä toiset eivät kirjoittaneet suhteesta kuten Hämäläinen teki.

Eilen hämmästelin tuota runoa eikä sen teho ollut tänäaamunakaan poissa. Mika Waltari kirjoitti myös vaikuttavasti samantyyppisistä aiheista. vaikkapa Rakentajat runossa.
Taivaan rautaisten palkkien alla,
punaisen auringon pakkasusvassa
porauskoneitten jyske
ja murtuva graniitti.

Me valoimme kellariholvit
ja vedimme niihin vesijohtoputket jättiläiskäärmerykennelmän.

.....

Tuhat ikkuna-aukko ,
auringon tulinen kuumuus sinkkilevyllä,
ruskeitten selkine tempova rytmi
ja viimeisten vasarain pauke.

Me rakensimme sen kiroten tuhannen kertaa,
kaksitoista kerrosta, ja me rkastimme sitä.
Saimme lopputilin, lähdimme, emmekä nähneet sitä enää.
(Valtatiet 1928)

Jotenkin tuntuu, että runous voisi olla palaamassa. Lyhyttä, ytimekästä ja sillä voi kuvata tätä aikaa ja tulevaa maailmaa. Olisikohan hyvä seurata sitä mille Suomi on runoilijoine kirjoittamana näyttänyt sada menneen vuoden aikana.

Moni runo, joita olen lukenut kuvaa luontoamme, ympäristöllä on ollut aina suuri merkitys.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Lauri Viita kirjoitti runoja Tampereen rakentajista.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Varmaan aikalaiset on lukenut sen opuksen aivan eri tavalla kun me. Hertta Kuusinen sitten piti Paavolaisesta huolta.
Helvi Hämäläinenhän voitti Finlandiapalkinnon runoteoksellan. Todella hienoja runoja.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Sama koskee noita koneromantiikkarunoja, joita kirjoitti niin Paavolainen kuin Waltari. Ymmärrämme ne omaa kokemustamme vastaan ja näemme niissä ihan muuta kuin aikalaiset näkivät. Näemme jotain mitä on toteutunut ja mahdollisesti toteutuu. Saattoivat nuo runot tuolloin olla epätodellisen tuntuisiakin?

Olen joissakin taidenäyttelyissä nähnyt 1930-luvun teknologiaa ja sotaisuutta henkiviä maalauksia. Tuntui silloin, että taiteilijoilla oli aavistus tulevasta.

Mietinkin miksi jälkipolvet nimittävät tätä aikaa? It-huumaa, datan vaihtoa, tietokonepelejä, moninaista laiteriippuvuutta.

Tässä linkki tuon vanhemman ajan kuvaukseen.

http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kulttuuri/1880...

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Luonnon katoaminen kerrostalojen alle on tätä päivää.

Olisikin kirjoitettava aikamme varkain katoavista lähimetsistä, katoavista poluista ja hiljaisuudesta, jota ei enää ole.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Eilinen vieraamme ihmetteli miten täällä Tenholassa on niin hiljaista, että linnun siipien äänen kuulee. Heillä ei Kirkkonummella kuule. Länsiväylän liikennemelu kuuluu kauas Porkkalanniemelle saakka. Ympäristö on vielä luontoa. Peurat viihtyvät siellä pihalla suolakivan ympärillä. Hienoja kuvia niistä näin. Täällä peurat ja kauriit ovat arkoja, eikä kunnon kuvia saa edes 300 millisellä telellä.

Margareta on ollut aktiivinen puiden ehkä ei kuitenkaan metsien hävittämisvimmasta kirjoittaessaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Niin, olen vaan kauhulla katsonut avo-haakkuita joka puolella. Äskettäin taisinkyllä mainita, miten kustannussyistä vedetaan uuden asuialueen tieltä joka ikinen puu nurin. Kuvittelkaa mikä suru on ollut sillä huippuvalokuvajalla -jonka nimeä en muista- sai laitta jotainkuviaan esille uudella asuinaluella- jossa oli ennen asunut hänenkuvaami eläimä. ihmiset kävivät siellä marjastamssa ja sienestämässä.
Kun muutin tänne viereisellä tontilla oli todellinen satumetsä korkeine korpikuusineen. Kuljin aina sen ohi kauppaan mennessä. Oli shokki kun kuulin, että siihen on kaavoitettu kolme kerrostaloa. Korkeiden kuusien kaataminen osui just parhaimpaan pesimisaikaan, siellä oli paljon lintuja räkättirastaiden lisäksi peipposia ja nokkavarpunenkin. Keräsin poluilla adressia ja monet allekirjoittivat. Kun eräänä aamuna kuulin moottorisahat pyysin naapurinmummua mukaan ja juoksimme paikalle... Taisin äskettäin kirjoittaa johonkin tästä. Mutta minkäs mahdat.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Täällä on aika hiljaista, voi mennä jäälle kävelemään. Muistan kerran kun pohjoisempana katseltiin järeitä mäntytukkeja paljaan aukon viereen pinottuina, eräs äiti sanoi surullisen: tää oli meidän peikkometsä mihin mentin retkelle.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Pääkaupunkiseudulla hiljaisuuden voi unohtaa. Kohina on osa kaupunkilaisuutta. Ehkä, keskiyöllä, mikä se hetki sitten onkaan, raskain melu vaikenee.

Mutta, ihminen tottuu moneen. Ei kuitenkaan meluun, mutta kohinaan, kyllä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Meluhan on epämiellyttävää tai häiritsevää sekä t muulla tavoin terveydelle vahingollista tai hyvinvoinnille haitallista.

Täällä tähdet näkyvät ja yötaivas on ihmeellinen. Sain aika mainion kuva lentokoneen jättämästä vanasta, joka auringon laskiessa oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Sen viereen oli syttynyt tähti. Kuvio ei kauaa kestänyt, joten nopea toiminta loi pysyvämmän muiston.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Nyt Venus on todella kirkkasti loistava.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä en totu liikennekohinaankaan. Olen nauttinut tästä hiljaisuudesta nykyisessä asuinpaikassa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Niin, oliko Paavolainen kuitenkin sisimmässään kommunisti; Herttahan oli hänen viimeinen naisensa?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Sen perusteella mitä olen hänen kirjojaan lukenut hän ei ollut ylipäänsä kovin poliittinen Kolmannen valtakunnan vieraana muistan jotenkin ihmetelleeni hänen suhtautumistaan.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Olavi antaa Synkässä yksinpuhelussa aika varhaisessa vaiheessa ymmärtää sympatisoivansa vasemmistoa ja jopa neuvostovaltaa.
Näitä kohtia on kuitenkin pidetty jälkeenpäin päiväkirjoihin lisättyinä.

Kunnollisen tekstianalyysin puuttuessa sanoisin itse tuota vähän esim Haavio/ Mustapään kirjeisiin ja Helvin päiväkirjoihin vertailuani, että Synkkä yksinpuhelu on kyllä aika autenttinen päiväkirja .
Se käy niin yksiin tuon vertailuaineiston kanssa yksityiskohdissa.

Mutta Olavin poliittisuudesta sanoisin, että hän oli taipuvainen viehättymään sekä,politiikan että taiteen virtauksista, oli innostuvinaan - mutta kyvytön sitoutumaan ja ottamaan innostuksestaan vastuuta tiukan paikan tullen.
Siis politiikassa hyvin samanlainen kuin rakkaudessa.

Viimeinen vaihe Ylessä ja Hertan kanssa noudatti hyvin samaa kaavaa.
Voisi ehkä sanoa, että yliesteettinen asenne ja taipumus haltioitumiseen ja opportunismiin ihmissuhteissa pilasivat hänen loistavat mahdollisuutensa ?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #46

Mahdollisuutensa mihin? Hähän oli hyvä johtaja YLEssä. Teki valtavasti työtä, lepäämättä, Kehitti radioteatteria, loi uutta ja mietti miten tehdä parempaa yleisöä ajatellen. Näin ainakin ymmärsin Ylen nauhoituksesta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ville Laamasen ja K.H. Riikosen toimittama Volga virtaa nyt Moskovaan (Teos) sisältää Paavolaisen jäämistöstä löytyneitä tekstejä. Tavallaan kirja ilmestyy 77 vuotta jälkijunassa. En ole vielä lukenut.

Tällaiseksi olen hänet lukemisteni perusteella kokenut. Paavolainen innostui kaiksesta uudesta ja modernista. Hän innostui aatteesta toisensa perään ja käänsi takkia yhtenään. Ehkä hän oli jonkin aikaa kommunistikin? Mistä sen voisi tietää.

Tuntui KOlmatta valtakuntaa lukiessa, että hän ihastui siihenkin. En voi unohtaa niitä kuvauksia valoilla rakennetuista pylväiköistä Hitlerin ympärillä. Ihailuahan siihen ja muihinkin kuvauksiin liittyi. Silloin hirmuisuudet eivät olleet edes tiedossa tai niitä ei ehkä vielä ollut.

Vuoden 1936 kesäolympialaiset pidettiin Berliinissä. Kolmannen valtakunnan vieraana ilmestyi ensimmäisen kerran 1936, jolloin Hitler oli voimansa tunnossa. Eikö meitä viehätäkin ihmiset jotka ovat voimansa tunnossa. Poliitikoiksikin heitä valitaan? Sitten myöhemmin huomataan virheet, joita on tullut tehtyä?

Aatusta niinkun Paavolaisestakin riittää pohtimista ja kirjoja tulee.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/olavi-paav...

Näitä Hitleriin liittyviä TV-ohjelmia on muuten pilvin pimein.

Tässä yksi kirja:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_...

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kyllä jonkinlainen homoeroottinen rakastuminen natsismin estetiikkaan käy jopa vähän kiusaannuttavasti ilmi Kolmannen valtakunnan vieraana - kirjassa.
Paavolainen halusi toisaalta usein olla joku Ensimmäinen, Messias, joka johdatti kansaa oikeaan suuntaan.
Toisaalta hän ei kovin syvälle syventynyt mihinkään aatteeseen, vaan näki ne elämyksinä, vaikutelmina, näkyinä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #47

Homoerottisuutta minäkin Paavolasiessa näin. Oscar Wilde on hänelle tärkeä. Kauneuden palvontaa kuten Wildellä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En tiennyt Paavolaisen edustaneen koneromatiikkaa noin selkeästi. Waltarin kylläkin. Saman ajan kasvattejahan he toki olivat ja silloin urbaanin Helsingin ero väestön maalaiseen valtavirtaan suorastaan huuti taivaisiin.

Waltari oli kuitenkin poliittisesti aivan toisella äärellä kuin Paavolainen. Se korostui eritoten suhtautumisessa sotaan, mutta muutoinkin. Tulenkantajia voi jossain mielessä pitää 30-luvun "taistolaiskulttuurin" edustajina.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Waltari käänsi Horst Weselin suomeksi jo 30-luvulla...mulla on hyllyssä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Arvaa mikä kirja minulla on hyllyssä?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #27

En osaa arvata mikä sinulla on, mutta minulla on Waltarin Kirjailijan muistelmat. Se on jopa hyllyssä kahdessa eri paikassa.

Ei muuten Paavolainen ajatellut yksin, että ovet on avattava Eurooppaan taisi olla Tulenkantajien yhteisiä mietteitä.

Waltari kertoo nuoruutensa ajatuksesta, siis 1920-luvulla vallinneesta seuraavaa: kansalaissota erotti menneen ja tulevan, jopa niin ettei menneisyydellä ollut muka meille 1920-luvun sukupolvelle mitään merkitystä.
Waltari ja taisivat monet muutkin kirjailijat herätä tästä "unesta" ja silloin tuli tahto avata ikkunat Eurooppaan.
Miten me vieläkin jotenkin sinnittelemme tämän asian kanssa. Olemme eurooppalaisia emmekä kuitenkaan ihan halua olla, ainakin persut näyttäytyvät sellaisina.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #29

Kysymys oli tarkoitettu Roposelle.
Laitoin muuten juuri äsken sinulle viestin fb-yksityislapulle.
Mutta ei kiirettä. suljen tän tuttelituuriluurin nyt.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen Vastaus kommenttiin #27
Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #43

Sentään toinenkin osa löytyy suomeksi ja kolmas ruotsiksi ja neljäs: Theories of Surplus-value, part II. Mihin se ensimmäinen osa siitä on hukkunut, en tiedä, tuskin sitä enää kaipaan. Siinä jo tuottavan ja tuottamattoman työn erillään ruotiminen, mikä tuo tavaraan lisäarvoa,mikä ei meni niin mutkikkaksi, ettei tämän tinkimättömän johdonmukaisen tutkijan päättelykyky enää rittänyt vaan hän eksyi oman analyysinsä labyrintteihin. Tänä päivänä olisi tehtävä vielä tuhat kertaa tuhat mutkikkaampi, siihen ei kannata ryhtyä suotta. Mahdoton tehtävä.
Minä kuitenkin assosioin sinun Waltari-suomennukseen. Joten vastauksesi on väärä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Juha on tullut tunne, että Paavolaisesta ei kaikkea tiedetä muutenkaan.
Olavi Paavolainen osallistui 13 vuotiaana piirustuskilpailuuun.
Hänen työnsä nimi oli Yökehrääjä. Hän liittyi Nuoren voiman liittoon tällä samalla nimellä vuonna 1920. Hänen runoja ja kuvia oli julkaistu Nuoressa voimassa jo aiemmin. Hän siis piirsi runoilun lisäksi myös. Mitä Paavolaisesta oikeastaan tiedetään? Ehkä ei tarpeeksi.
01.07.1917 Pääskynen no 7-8
01.06.1920 Nuori voima no 11

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Avohakkuu on
metsän päätepysäkki
lepohetken jälkeen
luonto palaa kierrolleen.

Avohakkuun aukko
täyttyy heinistä ja horsmista
jos ei sitä laikuta
ja istuta uudelleen metsäksi.

Ihminen hoitaa asioita
hyvin sekä huonosti,
aina voi olla toista mieltä,
mutta luonto näyttää silloin kieltä.

Suomessa on runsaasti hoitamattomia metsiä,
ruituneita rankoja sammalta saappaan mitalla,
me vain keskitymme haukkumaan hoidettuja metsiä,
kun tahdomme hoidosta vikoja etsiä.

Hoitamattomuss on paljon suurempi tuho
kuin päätehakkuu ja siitä uho,
miten voi ihminen kuusikon harsia
ja rämettynyt riuku on turha karsia.

Avohakkuu on luonnollinen loppu aivan
se kuitenkin vaatii istutuksen vaivan
taimikon hoidon ja ensiharvennukset loivat
silloin siellä metsässä puusi hyvin voivat.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kun metsän tyhjäksi hakkaa,
ei jätä yhtään simenpuuta eikä kantoa,
siinä loppuu metsän elämä.
Katoo vesi ja voima,
siitä kyllä luonto soimaa.
Uutta kasuvustoa ei ikuisuuksiin pukkaa,
ellei sitä ukko, akka tai kone
maahan pian uudelleen hukkaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Metsä joka kaskettiin ennen
kasvoi naurista kuin hedelmät lemmen
tuhkasta nousee uusi maa
joka myös juurista voimaa saa.

Luomumetsä on salaman polttama kaski
aukko se on luonnon aukkona paraski
siihen kasvaa sitten vattupuskat sankat
missä on silloin aukkohakuun haukut rankat?

Metsää ei voi jatkuvasti harsia
ei myöskään kannata pystyyn karsia
on siis tehtävä ensiharvennukset ajoissa
ja pitää aukkohakuuseen saakka motot vajoissa.

Kun metsä on kypsä ja kaatoa vailla
on toimittava ihmisen salaman lailla.
Kaikki kerrasta nurin kaataa aukolta pois
niin sitten siihen uusi metsä kasvaa vois.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #33

Lentoon lähdössä jo, tuli mieleeni -katon koko riimitysvärssysi myöhemmin-
Tavallan kasketus on luonnollinen menetelmä. Ukko ylimmäinen sytyttä salamallan välillä metsän palamaan. Uskotko tosiaanki, että moottorisaha tai metsäkone on evoluution tuote tai Luojan luoma? ( minulle sopii miten vaan, minulle ne eivät ole toisiaan poisulkevia. Roponen kaiketi olisi eri mieltä?)
Vai mitä sanoo Irja ,joka on Galapossaarillakin vieraillut,...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #36

Metsäkone on hyvä vehje tekemään metsätöitä jos se on oikeissa käsissä. Salman sytyttämiä metsäpaloja on vaikea moton syyksi laittaa, siksi on helpompi syyttää motoja samanlaisen aukon tekemisestä, josta puut kuitenkin saadaan hyödynnettyä muuksi kuin tuhkaksi, vaikka tuhkaksi nekin lopulta päätyvät.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #37

Hevosella tulee kauniimpi jälki. Kuka ny koneita syyttäisi vaikka tällä menolla näyttää, että ne jotka fb:n jäävät kiikkiin kohta ovat konetta pyörittäviä osia.
Hoitaako ihminen vastuunsa kun häätä muut luojan luomat pois kotipaikaltaan sinne missä sijaa ei löydy? Suo on liian arvokas poltettavaksi.Kerran mustikkaretkellä yhtäkkiä tuli musta kenttä vastaan. Se oli melkoinen shokki.
Onks pakko tehdä Taivaan lahjana saatu paratiisi autioksi helvetiksi missä kuulu moottoreiden jyrinä ja tuntuu kropassa lintujen siipiä katkovien lapojen alaääni-aallot.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #33

Talousmetsä on eri kuin puistometsä tai vanha luonnonmetsä. Ei asuinalueiden puisto- ja pihapuihin pidä soveltaa talousmetsän kriteerejä. Ei tänne enää mitään korpikuusia kasva. Tykkäs joku metsänhoitaja vai mikä tukkivaras lie, että koko meidän tontille kuuluva muinainen kuusikko olisi voinut kaataa kun puut olivat täysikasvuisia, jäljelle olisi vaan jätetty rankoja. Onneksi ei niin käynyt. Paitsi, että suojaa pohjoistuulelta, nyt ovat vähän näkösuojana kun uhrilehtoon nousee kerrostaloja rautaikaisten hautojen päälle.
En minä osaa rustata mitään runoa, joten aihe on väärässä osoitteessa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #33

Kaskemiselle kyllä, koneille ei,
sen veljeni minulle jo selväksi teki.
Koneet tallovat juuret,
kärsivät siitä puut suure.
Kasvu lakkaa,
ei siihen auta vaikka levittäisi kakkaa.

Toki koneita hempeitä tehdään,
kaatoja lempeitä ilman jättiaukkoja,
siihen ei tarvita ukkoa, akkaa.
Puiden kasvu ei silloin lakkaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #40

Päätehakkuussa juuret viottuu
se ei tuhoa metsää juu
siitä kun viedään selluksi se kärsivä puu
kasvu lakaa kun moto kuorii oksat pois.

Kakka vain lahottaa vialliset juuret
niin kohta siihen kasvavat taimet suuret
lempeät kaadot ovat harvennuksia
mutta kun metsä tulee kaatokuntoon pitää se pois kuksia.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #41

Oikea metsä on eri asia kun puupelto. Miltäs sinusta tuntuisi mennä moton käsittelyyn karsittavaksi? Viimeisten tutkimusten mukaan kasvitkin tuntevat kipua.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #33

Nämä kommentit täällä eivät millään lailla liity Paavolaiseen. Hiukan ihmettelen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #52

Ei niin minäkin ihmettelin Arin avausta mutta oli kai jonkinlainen yhteys koneromanttisiin runoihin, ja minä kun en edes runoja rustannut niin huomasi,että metsään menen hienossa avauksessa. Olen pahoillani.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #55

Kyllähän se ensimmäinen runoni oli vastaus kommenttiin 11

http://ilgron11.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/...

Olen pahoillani ja tein oman avauksen avohakkuista.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #56

Joo, ja sillai lähtee milloin mihinkin, Irja ei tarvinnut kun sanan sanoa niin... ja sinulla riimit lähti lentoon. Entäs sitten, vaikka vähän sivuteille lähtiskin ja sillai huomaakin, että voisi aiheesta kirjoittaa omaan blogiin ja sinun kirjoituksesi olen jo ehtinyt laittaa fb-sivulleni ja visertänytkin mihin lie mennytkään.
Tää on tajunnanvirtaa, sitä suoltais joskus vaikka....riitti tältä erää. Minä en oikein innostunut siitä Paavolaisen jälkeenjääneistä kirjoituksista,vähän vilaisin ja palautin kirjastoautoon, joka käy kerran viikossa; on sentään kätevä kun voi sitä kautta tilata kirjoja. Nyt muistin mitä voisi seuraavaksi...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #56

Hyvä, että tuli avaus aiheesta. On tärkeä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #58

Todella tärkeä, koko luonto järvet ja suot ja meri, taivaallekin viskataan romuja, ja joku halua "hyödyntää" taivaankin mainosten projisointiin!
Äsken vastasin Hyttiselle,joka väittää olevansa elävässä uskossa Jeesus Kristukseen;
http://ilkkahyttinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2318...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

...ja hirvet pistää poskeensa taimenet.
Minne entiset asukkaat muuttavat?
Aieesta olisi paljonkin sanottava,
Mikään luonnollinen loppu ei avohakkuu suinkaan ole
On ruvettu käyttä sana "luonnollinen" aivan väärin.
Joku puhui "luonnollista" globalisaatiosta ym.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #35

Onko luonnollisempaa sitten harsia kuusikkoa, ja saada loppu metsä lahovikaiseksi?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #38

Mitä varten kuusikko pitää harsia?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kyse on siitä ettei kaikkia metsiä pidä selluksi myllyttää. Ennen pyydettiin jumalilta anteeksi kun tarpeseen joutui käyttämään heidän eläviä hyväkseen. Olin eräänä lostavana syyspäivänä Oulunjärvellä kokemassa verkot yhden ukon kanssa. Ihmettelin kun hän heitti pari ensimmäistä kalaa takaisin,sanoin että mulle kyllä kelpaisi, Jälkeenpäin hoksasin mistä oli kyse; rituaali jossa Ahdille palutettin osan saalista. Anteeksipyyntö ja kiitos.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset