ILgron11

Epämiellyttäviä kokemuksia lippu.fi:n verkkopalvelusta

 

Olen yrittänyt kahtena peräkkäisenä päivänä tilata Kansallisteatteriin Seela Sellan monologiin  toukokuuksi lippuja. Lippu.fi:n palvelu on toiminut surkeasti.   Netin kautta kumpanakin päivän annoin luottokorttini numerot useampaan kertaan. Se jo tuntui epäilyttävälle, kun ei kerrasta tai kahdesta mennyt perille. Jäi epämiellyttävä olo. Palvelu ei toimi. 

Soittamalla sain eilen nokkavaa ja  epäystävällistä palvelua. 

 

Tänään tuli  melkein lopussa HTTP eror, josta en sitten minnekään päässyt. Se tuli,  kun tilaus oli melkein lopussa. Soitin tämän jälkeen sivuilla näkyvää helpdeskin numeroon, maksulliseen palveluun, jossa taisi olla paljon jonoa. En päässyt läpi.

Päätin kysyä lippuja   puhelimitse. Kun jäljellä oli vain  parveke paikkoja, ne eivät sopineet.  

 

Silloin kun maksaa ja   lähteen teatteriin, niin haluaa parasta tai ainakin melkein parasta. Jos sitä ei ole, niin pitäköön tunkkinsa. Paikat jäivät  etäältä hyvin näkeville ja kuuleville.  Minulle jäi kaikesta vain jonotusmaksut ja mielesä pahoittajan tuntemukset. 

 

Lipunmyjä epäili, että minulla oli  yhteyksissä vikaa. Eilinen palvelija sanoi, että luottokorttipalveussa täytyi olal vikaa ei heillä. No on vika missä hyvänsä, sitä asiakkaan on vaikea todentaa.  Ei k ole mihinkään muualle tällasta vikaa ollut, joten verkkopalvelu on  huonoa ja ajastettua. Ei sellaisesta, ole mihinkään. Ajastaminen hermostuttaa. Aika harvassa paikassa ajastus on käytössä. Hädissään sitä tekee virheitäkin ja on asiakkaita, jotka toimivat hitaammin. Mielensäpahoittaja tuntee olevansa vielä vetreä ja osaavansa asiat. 

Onko kokemuksia hyvistä lippupalveluista? 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Onko kokemuksia hyvistä lippupalveluista?"

- On. Nimenomaan lippu.fi on toiminut kellontarkasti sekä urheilutapahtumiin että teatteriesityksiin lippuja hankkiessani. Ainoa pikku pettymys tuli, kun lahjakorttia ei voinutkaan hyödyntää nettiostoksessa, vaikka kortin kulmassa oli lippu.fi -yrityksen logo. Soitin suoraan teatterin kassalle, ja varatessani paikkoja mainitsin lahjakortistani. Pääsen hyödyntämään sen lunastusvaiheessa vähän ennen näytäntöä, joten eipä hätää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hienoa, että hyviä kokemuksia löytyy. En tiedä miksi ei toiminut ja kaksi epäonnistumista tuntuu jo liialle. Jatkossa taidan hakea liput suoraan joltakin lippuluukulta.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset