*

ILgron11

Purkauksia blogeista

  • Tammisaari 1800-luvulla
    Tammisaari 1800-luvulla

Blogi  selvästikin yksi tapa purkaa sisintään.  Sille tuntuu joitakin blogeja lukiessa. Ei ole varmuutta olisiko kirjoitus edes tarkoitettu muiden kuin kirjoittajan luettavakseni.  Tekijä on saanut blogin kirjoittamiseen järkyttävän draivin. Jollekin kirjoittamisen kokemus on  vähän kuin uusi kuherruskuukausi.  

 

Joillakin kuten muutaman kerran itsellänikin oli parikin päivitystä päivässä ja juttua tuntui riittävän.  Onko sellaisella tahdilla aina riittävästi ideaa blogiin, syntyykö kiinnostusta.

 

Saako blogi vain säälipisteitä?  Kokoaako blogi usein vain kaverit mukavasti jutustelemaan?

 

Uuteen Suomeen blogin kirjoittaminen ei ole työ paitsi tietysti lehden toimittajille. Kyllähän sekin näkyy jäljessä ja ideassa, jota valottavat ja johon kommentteja odottavat ja myös sata varmasti saavat.

 

Jollekin blogit ovat selvästi  tapa ärsyttää. Laukoa mielipiteitä, jotka ovat ainoita oikeita. Jokin kirjoittajan mielestä väärä kommentti saa osakseen ilkeyksien ryöpyn. Sellaisen bloggarin kirjoituksiin ei mielellään kajoa. Voiko mielipide ylipäätään olla väärä?  Voihan se tietysti mennä aiheesta sivuun.  Jos kirjoittaja sen sallii, se on yksi keino viedä keskustelua omille teilleen. Luetun ymmärtäminen ei aina mene samalla tavoin, ei tuota samanlaisia ajatuksia vaan voi saada ihan uusia ulottuvuuksia, uusia ajatuksen juoksuja.

 

Joskus kirjoittajalle tulee blackout, tekstiä ei synny. Ei huvita, ei ehdi, ei jaksa, ei kiinnosta. Muuta tekemistä on runsaasti ja bloggaaminen saattaa tuntua pakkopullalta ja näyttääkin sille. Ehkä silloin pidempi luova tauko olisi sopiva.

 

Ei julkisessa blogissa tarvitse itseään tuoda esille. Voi olla että sellainen ei ole lukijoille tärkeää. Blogit eivät ole mitään seiskalehen juttuja vai olenko ihan väärässä. 

 

Miten suosittuja blogit lopulta ovat? Onko niille karttunut jokin vakio lukijoiden joukko, joka yrittää pysyä kirjoittajan ajatuksista perillä?   Tarjoilevatko bloggarit muulle medialle aiheita käyttöön?

 

Blogistia kenties voidaan seurata kuin TV:n jatkosarjaa odottaen uutta ja jännittävää luettavaa.  Juuri kuten tuo tanskalainen Dichte, jonka toinen kausi alkoi. Se on esimerkki kuumasta sarjasta, jossa tapahtuu rikoksia ja ratkotaan niitä  lehdentoimituksen ja poliisin voimin. Erittäin kantavana voimana ovat  kaikkien roolihahmojen yksityinen elämä, jonka avautumista odottaa osa osalta.  Bloggari ei ole toimittaja, joka pöyhii ja ratkoo jännittäviä asioita, mutta voisiko niin olla? Bloggarin pitäisi kuitenkin aina olla oikeaan aikaan, oikeasta asiasta, oikein sanoin liikkeellä, muutoin pelittää hiukan huonosti.

 

Bloggari ei ole kaikkien alojen asiantuntija, vaikka kirjoittaja voi  halutakin näyttää sellaiselle. Toki eihän lyhyt kirjoitus paljon asiantuntemusta vaadi. Se voi  hyvinkin herättää lukijoissa tarpeen osallistua olla mielipiteineen mukana.

 

Uudistuvatko blogit ilman että kirjoittajat vaihtuvat? Riittääkö blogiksi se, että kirjoittaja purkaa ajatuksiaan sanoiksi harvakseltaan, eikä edes vastaan saamiinsa kommentteihin?

 

Ollaanko siirtymässä kirjoitettujen tekstien tuottamisesta ja lukemisesta ajankohtaiseen videoituun materiaaliin.  Seuraako Uusi Suomi perässä?  Olisivathan sellaiset blogit elävämpiä ja ajan hermolla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Ajanvietettä kai pääosin.

Kirjoittajien ja tekstiensä joukossa on vaihtelevuutta. Niin se vain on, että vaikkapa allekirjoittaneen satunnaiset tekstit jäävät marginaaliin. Ei minulla ole kovinkaan paljon uutta tai merkittävää sanottavaa oikeastaan kenellekään. Merkitykseni yhteiskunnalle, mielipideilmastolle ja kulttuurille likenee nollaa, mielipiteenilmaisuillani ei ole käytännön merkitystä kuin vain aivan poikkeustapauksissa, ja silloinkin marginaalisessa mittakaavassa.

Toisin on laita niiden osalta, joiden merkitys ja usein sitä kautta myös sanottava koskettaa suurta kansanosaa. Mutta tämä on vain pääsääntöinen ilmiö: kirjoittajien joukosta olen havainnut heitäkin, joiden asiassa ja sen käsittelyssä on selkeästi laadullisia elementtejä, vaikka he olisivatkin asemaltaan tai vaikutuspiiriltään harmaata massaa.

Aika ajoin puutun hyvinkin terävästi joihinkin keskusteluihin. Kirjoitetussa viestinnässä on se ongelma, että se helposti mustavalkoistuu, vaikka hyvin harva asia lopuksi on sellainen, että se vaatii absoluuttisia mielipiteitä. Tuntuisi kuitenkin hassulta aloittaa jokainen kommentti sanoin: "älkää nyt herran tähden ottako tätä fanaattisena hyökkäyksenä...".

Omasta puolestani lausun kirjoittavani siksi, kun toisinaan huvittaa; pidin välillä myös aika pitkän tauon, lienikö peräti vuoden, tai toista vuotta. Mitään vaikutusta tällä tauolla ei ollut yhteiskuntaamme, keskusteluun siitä tai kulttuuriimme. Eikä saa unohtaa aikajännettä - blogien kirjoitukset elävät hetken, ja harvoja poikkeuksia lukuunottamatta katoavat arkistoihin ikiajoiksi.

Julkisuusaspekti, olkoon vain sen viidentoista minuutin mittainen, on toisinaan epämiellyttävää. Mutta kun on pakko esiintyä omalla nimellään ja kuvallaan, niin on vain tehtävä niin. En ole saanut osakseni muuta kuin harvakseltaan täysin tuntemattomilta ihmisiltä sosiaalisessa mediassa ystäväpyyntöjä. En lähde niihin, täytyy nyt sentään jollakin tasolla tuntea ensin.

Olen kokeillut tuollaista videolle puhumista. Sopii joillekin, ei minulle. Olen myös liian vanha siihen, että haluaisin nyt sentään sieraimiani tunkea väkisin ihmisten verkkokalvoille. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat kuitenkin edes jonkinlaisen etäisyyden sallivia. Nuoremmat sukupolvet, jotka ovat epäonnekseen saastuneet somettamisella ennen kuin koskaan ehtivät ymmärtää minkälaista ihmisten välinen vuorovaikutus oli vanhassa maailmassa, suhtautuvat tietysti kaikkeen horjumattoman optimistisesti.

Mitä tulee joidenkin kirjoittajien tuotantoon, seurailen kyllä. Osa on sellaisia, että tuo seurailu on puhtaasti viihteellistä; osa puolestaan kerta toisensa jälkeen saa esille uusia ajatusrakenteita, stimuloivaa pohdiskelua. Joukkoon mahtuu myös niitä yhden asian liikkeitä, joita seurailen ällistyneesti.

Vanhojen diktatuurien palvojat ovat luku sinällään - ei heitä nyt sentään viihteeksi voi kutsua - mutta jotakin magneettista on siinä, että seurailee sitä vouhkaamista. Hieman kuin blogimaailman 7 Päivää - lehden lukemista.

Aina kun pohditaan onko kyseessä yhteiskunnallinen keskustelu, tulisi ensin kirkastaa kenen yhteiskunnasta tai yhteiskuntatulkinnasta on kysymys. Maamme nimittäin näyttäytyy erilaisille ihmisille ja ihmisryhmille hyvin erilaisin tavoin. -Tämä unohtuu aina silloin, kun julistamme käyvämme "yhteiskunnallista keskustelua".

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Niin merkittäviä bloggareita taitaa täällä olla harvassa, että olisi jotain yhteiskunnallista merkitystä blogin sisällöllä. Poliitikot kirjoittavat Puheenvuorossa. Heillä ja entisillä vaikuttajilla lie eniten yhteiskunnallista vaikutusta. Me muut toimimme muiden näkökohtien mukaan ja sanomamme menee pienemmälle joukolle, lähinnä niille, jotka bloggaavat ja joita hiukan vähemmän yhteiskuntaa heiluttavat blogit kiinnostavat. Voin olla väärässäkin. .

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''In mari quae sunt stillae''

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tuo ei ihan suoraan aukea. Koettelee hiukan kärsivällisyyttä, mutta ehkä oli tarkoituskin.

Minna Hänninen

Tarvitsen sisäisen pakon, että voin kirjoittaa blogin, eli tekstin täytyy tulla ulos melkeinpä automaattikirjoituksella.

Nykyään luen enimmäkseen vapaavuoron blogeja, mutta myös puheenvuoron kaikki otsikot käyn läpi.

Kommentointiakin on viime aikoina tullut harrastettua aika harvoin. Siinäkin pätee se sisäinen pakko, eli nyt oli "pakko" kommentoida :)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

"Pakko" renki vai isäntä? Koen tarpeen kirjoittaa tulevan sisältä, mutta vaaditaanko siihen todella pakko vai onko siinä jokin muu tekijä päälimäisenä? Oletko analysoinut syitä tarkemmin?

Minna Hänninen

Ei ole aavistustakaan syistä. Tammikuussa kirjoitin faceen, että tarvitsen uuden harrastuksen ja kohta huomasin kirjoittavani ja kommentoivani blogeja. Ehkä siinä syy.

Olin kylläkin jo vuosia aiemmin puolileikilläni ajatellut blogin kirjoittamista, mutta kuten tavataan sanoa; ensin tulee ajatus, sitten sen tuo ilmi ja lopuksi toteuttaa.

Seuraava harrastukseni on varmaankin piirtäminen. Se kun on jo ajatuksissa siintänyt ja nythän sen toin julkikin :)

Minna Hänninen

No joo, tuo pakko on aika voimakas sana, mutta en koe sitä häiritseväksi pakoksi.

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Mietin blogia aiheesta ärsyttävät toistuvat ilmaisut.

Nyt pinnalla näyttää olevan "harha" tai "harhainen". Silloin kun blogisti viittaa itsensä kanssa eriävään mielipiteeseen. Onko "väärinkäsitys" tai "erehdys" liian pitkä tai vaikea ilmaisu? Asiallisempi, kommentoijaa kunnioittavampi se ainakin on.

Tosin niitä ainoat oikeat mielipiteet omaavia tuntuu riittävän.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jukka KOnttinen, hyvää pohdintaa. Kuinka usein luodaan tahallaan väärinkäsityksiä?. Erehdyksiä tietysti sattuu.

Ehkä vähitellen opimme kommunikoimaan. Aikaa siihen menee varmasti. Joillakin jo on se taito, kaikilla ei.

Käyttäjän amgs kuva

Blogin kautta opin lisää suomesta ja Suomesta. On pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja koittaa kirjoittaa oikein. Se ei aina onnistu. :) Pidän blogin kirjoittajista, jotka etsivät uusia aiheita ja uutta näkökulmaa. Puheenvuoron blogit eroavat siinä, että puoluejäsenyys painaa joidenkin blogistien mielipiteissä, mutta kyllä löytyy myös itsenäisesti ajattelevia puolueaktiiveja.

"Riittääkö blogiksi se, että kirjoittaja purkaa ajatuksiaan sanoiksi harvakseltaan, eikä edes vastaan saamiinsa kommentteihin?"

Tänä päivänä se on miinus, mutta riippuu aiheesta. Joskus on blogistin kannalta parasta antaa muiden keskustella, varsinkin silloin kun blogistilla ei olisi asiaa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Hyvä huomio. Itse olen syntyperäinen suomalainen, mutta kirjoitustaitoni on kohentunut valtavasti blogaamisen myötä. Oikein hävettää ne kielioppivirheet, joita näkyy alkuaikojeni blogeissa. Toki niitä esiintyy vieläkin muttei enää niin usein.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ana, olen kokenut sinun aihevalintasi mielenkiintoisina, sillä näet meille monille jokapäiväisyyksiä toisin silmin ja avaat samalla ainakin minun silmiäni. Siinä on yksi bloggaamisen "suola", erittäin merkittävä tekijä.

En ole ehtinyt kommentoimaan aiemmin, sillä on ollut aikamoista menoa, mutta tännehän on ilmaantunut hyviä kommentteja kaikilta kommentoijilta.

Käyttäjän amgs kuva

kiitos Irja! Minun piti vastata Grenille, joka alempana puhuu huutamisesta. Kyllä, sillä on väliä mitä sanoo ja miten sen sanoo. Ehkä ei pidä ajatella pitävätkö muut kirjoituksesta vai ei vaan, että itse haluaa tai kokee tarvitsevansa sanoa jotakin. Jos tarvetta sanomiselle ei ole, silloin on parasta luovuta mediatilansa muille, joilla on.

Kirjoitukseni aiheet syntyvät joskus tarpeiden kautta. Jos Puheenvuorossa ei ole vaikkapa päivän pääuutisesta mitään, silloin kirjoitan jotakin, mutta jotkut kirjoitukset syntyvät pitkän pohdinnan jälkeen. joskus olen tehnyt listan asioista, joista minun pitäisi kirjoittaa. Opiskeluaikoina yksi opettaja Tampereen yliopistosta kirjoitti arviointipaperiin, että kirjoistusaiheiden ideoijana olisin kulta tiedotusvälineille. Toistaiseksi ei ole tullut pyyntöjä tiedotusvälineiltä, jotta keksisin heille mielenkiintoisia kirjoitusaiheita. :) Harmi ja harmi, tiedotusvälineiden puolesta. :)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #12

Ana, taitavat tiedotusvälineet täältäkin poimia sopivia aiheita. Tietysti muualtakin. Osaat todella tehdä osuvia aihevalintoja.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Osallistuin siihen kokeeseen, kun me blogaajat saimme mainosbannereita ja niiden myötä piti tulla rahaa. Kokeilukuukauden aikana tulin siihen tulokseen etten jaksa tuottaa niin paljon tekstiä, jota jatkosopimus olisi vaatinut.

Tämä on harrastus ja ajankulua. Vaikka tänne vääntäisi miten paljon tekstiä, rahaa ei kuitenkaan tule riittävästi, jotta kannattaisi alkaa stressaamaan. Joten minä tyydyn olooni tällaisena sunnuntaiblogaajana ja annan muiden kerätä ne "suuret setelit".

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Osallistuin minäkin, mutta aika pieni on tulos todella. Kirjoittamisesta ei juuri ole apua tai sitten olen vain se erilainen kirjoittaja, en mielestäni provosoi, kuin harvoin, mutta sillä ehkä voisi vaikuttaa. Ei kuulu minun luontooni.

Käyttäjän TuomoGren kuva
Tuomo Gren

Blogaaminen on vähän kuin punkkarin konsertti. Esiintyjä voi esittää että hän ei välitä yleisöstä, mutta kuitenkin jostain syystä hän on kuitenkin lavalla. Mutta väliäkö tällä. Kuhan saa huutaa. Ei sillä ole väliä jos kukaan ei kuuntele, jos se ei ole se miten asia koetaan..

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Onko tärkeintä näyttämöllä olo? Turkkalaisittainko mieluiten esiinnyt, toki eri sisällöillä kuin monet muut. Tietysti erilaisuus on yksi blogien anti. Kommunikoinnissa huutaminen on huono asia, vaikka temperamentti joskus, joidenkin asioiden kohdalla siihen ehkä olisikin omiaan..

Käyttäjän usjussi kuva
Heikki Karjalainen

Tämä "vapaavuoro" on munipuolisuudessaan ja arkisuudessaankin melkein kuin kansanradio jalostuneemmassa muodossa.

"Jollekin blogit ovat selvästi tapa ärsyttää. Laukoa mielipiteitä, jotka ovat ainoita oikeita": tämän pystyy hyvin tunnistamaan ja siellä saa aina turpiinsa kommentoidessaan asiasta kuin asiasta.

Mutta on ihan upeaa käytännön kokemustakin ja asiallista keskustelua luonnosta tms.. Viimeksi sienistä ja Arin leivinuunista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kirjallinen keskustelu vaatii kuitenkin aina hiukan enemmän harkintaa kuin puhujan satunnainen purkaus, joka voi sattua kovin kipeästikin. Siinä tämä voittaa kyllä pelkän "puhekanavan".

En olekaan osallistunut Arin leivinuunikeskusteluun. Pitääkin katsoa, sillä leivinuuni on unelmani, jota ne ole vielä koskaan saanut toteutumaan ehkä en saakaan.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset