*

ILgron11

Kalevalan sankarit ja viikingit - Suomi ei ollut periferiaa

  • Kalevalan sankarit ja viikingit - Suomi ei ollut periferiaa
  • Viikinkivene merireitillä
    Viikinkivene merireitillä

Suomen kansallisimpana aikana, noin 700— 1100:n vaiheilla, syntyi suomenkielinen sankarirunous. Näiltä ajoilta löytyy paljon tietoa myös viikinkien elämästä ja yhteyksistä Suomeen.

 

Väinämöinen, Lemminkäinen, Kullervo ja Ahti /Ahto ovat  sankareitamme. Ovatko he myös  historiallisia henkilöitä samalla tavalla kuin ovat skandinaaviset viikingit monien erilaisten kertomusten mukaan ?

 

Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon. Kalevalamittakin hävisi runoudesta, kun luterilainen kirkko  kielsi laulutradition pakanallisena. 

 

Viikinkien aikakausi lie alkanut 700 jälkeen ja päättynyt noin 1000, 1100 paikkeilla,  kun pakanajumalat vähitellen vaihtuivat kristinuskoon.

 

Miten laajasta alueesta Kalevalassa on kyse? Joku on nähnyt Kalevalan tapahtumien liittyvän karjalaan  toinen Länsi- ja Lounais-Suomeen. Sinne missä ruotsalaiset viikingitkin vaikuttivat.  Eräs julkaisu uskoo, että  Satakunnan asukkaat olivat lännestä tulleita, viikinkejä kenties, josta asemuoto todistaa.  Yhtäläisyyksiä on havaittu skandinaavisten asemuotojen kanssa.

 

Suomalaiset tunnetaan viikinkien tarinoissa myös noituuden harjoittajiksi. Pystyivät nostamaan myrskyjä vihollisen merimatkan esteeksi. Pyhän Olavin tarussa kerrotaan, kuinka kuningas Olavi purjehti Suomeen paluumatkallaan ryöstöretkeltä Eysysslasta (Saaremaa, ruotsiksi Ösel, Viro). Hänen koti-Ruotsiin lähtenyt  laivueensa sai kohdata suomalaisten nostattaman rajuilman.

 

Elias Lönnrot oli aikanaan vakuuttunut Kalevalan historiallisesta pohjasta. Hän kuuli samoja runoja eri tahoilta, samoista henkilöistä. Yksi kertoi yhden asian toinen toisen. Näin syntyi kuvaa kuin palapelissä.

 

Viikinkiaika on Skandinavian  (Ruotsin, Norjan ja Tanskan) tunnettua ja tunnustettua historiaa. Viikingit vaikuttivat Suomessakin, mutta kohtasivatko meidän kalevalaisia henkilöitämme? Mitä olivat  Kalevalan Pohjolan kansat?  

 

Ruotsalaiset viikingit tekivät retkiä idän suuntaan. Lähteet ovat  paljastaneet reitin. "King Waldermars land register" eli kuningas Valdemarin maarekisterissä ( "Liber census daniae", latinankielinen)  mukaan reitti kulki lounaisessa Blekingessä sijaitsevasta Utlänganista Ruotsin itärannikkoa myöten Arnholmiin  Roslagenissa. Sieltä Ahvenanmeren yli Maarianhaminan lähistölle Lemböleen ja edelleen Föglön, Kökarin, Aspön ja Hangon (Hangethe), siis Suomenniemen eteläisimmän kärjen kautta. Sieltä Suomenlahti  ylitettiin purjehtimalla joko suoraan tai Porkkalan kautta itään "Raeuelburgh"iin (Rääveliin), eli Tallinnaan.  Reitti kulkee ulkosaariston halki. Reitillä on levähdys- ja satamapaikkoja, jotka olivat käytössä  vielä varhaisella keskiajalla. Päivällä purjehdittiin laajan - ja navigoinnin kannalta - hankalan saariston suojissa ja yöt vietettiin suojaisissa satamapaikoissa. Kun merenkäynti oli kovaa ja sää huono, saattoi sataman suojissa vietetty aika venyä useamman päivän mittaiseksi. Liekö reitillä kohdattu myös suomalaisia sankareita?

 

Suomeen on jäänyt runsaasti jälkiä (aseita, koruja, saviruukunpaloja, ainakin yksi tunnettu riimukirjoitus) viikinkien retkistä ja kerrotaan heitä asettuneen asumaan lounaisille rannikoille tai heitä on jäänyt maihin lemmenseikkailuihin.  Tulipa eräästä täällä kasvaneesta kuningaskin Ruotsiin.

 

Suomessa sijainneita viikinkien satamapaikkoja on tutkittu historiallisten lähteiden ja paikannimitutkimuksen pohjalta.

 

Vikinkien jäljiltä on löytynyt kiviin hakattua riimukirjoitusta. Riimukiviä pystytettiin vainajien muistomerkeiksi, joissa ilmaistiin, kuka tilasi eli antoi kirjoittaa riimut, kenen muistoksi ja (useimmiten) miten tilaaja ja vainaja olivat sukua toisilleen. Joskus seuraa tietoja vainajasta, paikasta jossa hän toimi tai kuoli taikka hänen kuolintavastaan. Vain muutamissa ruotsalaisissa riimukivissä mainitaan Suomi tässä yhteydessä.

 

Ahvenanmaan Kökarista on vuodelta 1667 tieto kahdesta riimukivestä, joista toinen oli järvessä, matalassa vedessä pinnan alla. Kiviä ei ole myöhemmin löydetty.

 

Merkkejä ruotsalaisten siirtokuntien perustamisesta Suomen lounaisrannikolle löytyy. On myös mahdollista, että eri suunnilta tulleet siirtolaiset ja matkustajat asteittain muodostivat perustan monikansalliselle väestölle. Eräs tärkeä löytö, joka liittyy Hiittisten asuttamiseen, on skandinaavista alkuperää oleva riimukiven pala, joka lie toistaiseksi ainoa Suomesta löydetty.

 

Tuna tarkoitti muinaispohjolan kielellä kaupunkia. Raaseporin Snappertuna  oli  ryövärien kaupunki.  Tämä vanha kauppakeskus, ryövättiin ainakin 1008, Juhani Haraldinpojan toimesta.  Raseborgin linna olisi alun perin ollut viikinkien linnana. Tenholassa on löytynyt myös viikinkiaikaisia muinaisjäännöksiä.  

 

Voiolainen merkitsi suomen kielessä kauppiasta. Kalevalassa samaa tarkoitti vuojolainen. Voionmaalla (Gotlanti) on kuuluisa Visbyn kaupunki. Se oli suomalaisten ja virolaisten yhteinen suolakaupunki, kaupankäynnin paikka.

 

Viikinkiajan Suomessa vallinneen kukoistavan talouden ei voida kokonaan selittää johtuneen vain ulkomaisista yhteyksistä ja kauppasuhteista. Päinvastoin, muutokset näyttävät saaneen alkunsa kotimaan talouden kehityksestä, johon sisältyi mm. ratkaiseva siirtyminen pysyviin peltoihin (vastakohtana vaihtuville kaskimaille) ja kyläyhteisöjen synty. Samaan aikaan on nähtävissä, että elintason nousu kosketti yhä suurempaa osaa väestöstä. Viikinkiajan hautalöydöt viittaavat sellaiseen tasa-arvoisuutta vaalivaan yhteiskuntaan, joka on yleensä tyypillistä maanviljelyä harjoittavalle hyvinvointiyhteiskunnalle. Samaa voimaa ja yhteisyyttä on havaittavissa myös kalevalaisten miesten ja naisten suhteissa.

 

Viikinkien sota-aluksen keulassa oli lohikäärmeen pään kuva. Laivan nimi drake tuli hyvin tunnetuksi Suomenlahden pohjukassa.  Laivoilla liikkuivat sotasankarit, joita ylistettiin mainesanoin. Sankari oli näyttävästi punaiseen, siniseen tai kirjavaan verkaviittaan puettu, miekka kupeella.  Sakari oli itse aseensa takonut. Kalevalan sankari joko ratsasti tai matkasi meritse. Purjeet olivat punaiset. Viikingeillä sinivalkoiset tai punavalkoiset. Näinhän eri heimot erottuivat toisistaan, kun yhteen sattuivat.

Aarteita kuljettivat veneissänsä Kalevalankin henkilöt.

Väinämöisen vene valittaa:

Päästähän sotia käyvät,

Tuovat täytensä rahoja, peräpuilla penninkiä,

Aluksilla aartehia.

 

Sodankäynti oli viikinkiaikana vapaiden miesten mielityötä. Suomalaisessa runoudessa puhutaan Ahdin, saaren vanhimman ja kuninkaan, meriretkistä ja sodankäynnistä.

”Ahtiseni, velloseni, muistatko kuin sotia käimme,

tuhat päätä turmelimme, sata päätä tappelimme.”

 

Viikinkilaivastot olivat tuhatpäisiä, eivätkä aina Suomeen tulot olleet kaupankäynnin vuoksi, vaan ryöstöretket ja sotiminen mielessä  saavuttiin.

 

Ahdin sotainen into näkyy myös sanoissa, jotka hän lausuu äidilleen, Kyllikille.

”En huoli koto-oloista, ----

juon ennen merellä vettä melan tervaisen terällä.

En huoli kotioloista,

Jos markan soasta saanen, parempana sen pitelen. ”

 

Kalevalainen runous lie tarua ehkä osin todellisuuttakin, viitteitä sellaisesta löytyy maailmalta. Kalevalan päivää vietetään 28. Helmikuuta. Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta 1835.

 

https://archive.org/stream/suomalaistenruno00krohuoft/suomalaistenruno00krohuoft_djvu.txt

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (102 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kalevalan säilyminen Vienan Karjalassa lienee tapahtunut siksi, että luterilainen kirkko ei sinne koskaan rantautunut, mutta sikäläisen heimon kieli oli kuitenkin hyvin lähellä suomea ja laulut luontuivat heidänkin laulettavikseen. Kalevalan kuvaukset merten ylityksistä ja muusta vastaavasta viittaavat vahvasti siihen, että runouden alkuperä on varsin kaukana Vienan Karjalasta. Mutta vain sieltä se saatiin pelastettua maailmalle yhdennellätoista hetkellä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hienoa, että runoja kerättiin ja koottiin. Nykyaikana ei enää samalla tavalla säily ihmisten mielessä menneet. Liikaa virikkeitä kaikkialla.
Lönnrot teki ison työn, mutta muitakin runojen kerääjiä on ollut.

Täällä vielä vanhan Kalevalan käsikirjoitus. http://neba.finlit.fi/kirjasto/digi/digi/kasikirjo...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Nykyihmiselle paljon puhuva tuo käsikirjoitus. Silloin joutui tekemään työtä asioiden tallentamiseksi. Copypeistaamisella ei mennyt mikään. Magnetofonikin olisi auttanut, mutta ei sitäkään ollut.

Arvostankin suuresti oman isomummoni ("Vanha Baba") puhenauhoituksia, joita on kansanarkistosssa tuntikausia 1960-luvulla nauhoitustyötä tehneen tutkijan ansiosta. Baba oli syntynyt 1876 Suojärvellä eikä koskaan oppinut puhumaan muuta kuin lapsuutensa karjalan kieltä. Evakoksi joutui lähtemään vankileirin kautta talvisodan jälkeen, mutta asusteli vanhuksena aina kuolemaansa saakka tyttäriensä hoivaamana eikä silloinkaan saanut mitään uusia vaikutteita.

Pikkupoikana kesälomien aikaan istuin usein hänen sänkynsä äärellä, kun hän "pagizi zuakkunoita" meille lapsille ja opin ymmärtämään aitoa karjalan kieltä. Sadut alkoivat yleensä tyyliin "Elettih ennen ukko da akka, heillä rod'ih kolme poigua ..."

T Piepponen Vastaus kommenttiin #3

No mitä niille poiguille kävi?

Jännää oli löytää viikinkiaikaista karhukulttimatskua. Siinä kun kelasi ne mestat niin ei se nyt mikään ihme ollutkaan. Jokea ja kalliota ja risteäviä teitä.

Tämä maa on kantanut niin monta sukupolvea ettei sitä ymmärrä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #3

Kiitos koskettavasta kokemuksesta. Mummo vaikutti minunkin lapsuudessani. Sellaisia kokemuksia ja muistoja ei unohda ellei dementia iske. Paljon historiatietoa tuli silloin minullekin. Sellaista, jonka toivoisin muistavani paremmin kuin nyt muistan. Oletko kirjoittanut enemmänkin tuosta isomummosta? Kannattaisi.

T. Piepponen laskeskelin huvikseni montako sukupolvea voisi löytyä 1000 vuoden taakse sain noin 30-40 riippuen siitä miten pitkä on sukupolvien väli. Sehän ei voi olla kovinkaan pitkä. Jokainen meistä elävästä omaa geenit tuolta ja ihmiskunnan alkuajoilta.

Kuinka paljon meillä lie viikinkien geenejä? Yksi isomummoistani oli Saarelainen. Kotoisin Pohjois-Karjalasta. Olisinpa edes saanut nähdä vilauksen, mutta ei sellaista suotu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #5

Metsähiirillä on kaksi sukupolvea vuodessa, joten 40 sukupolvea on heikäläisillä noin 20 vuotta. Jos ajatellaan mökin kulmalla eleleviä metsähiiriä ja kaksikymmentä vuotta sitten samalla mökin kulmalla eläneitä, niin se vastaa tuota ajallista etäisyyttä meistä tuhannen vuoden päähän. Taitavat ne hiiret aika lailla samanlaisia olla tänään kuin kaksikymmentä vuotta sitten.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #6

Varsin havainnollinen kuvaus ihmisen kehityksestä, mutta kehitys kiihtyy kehon ulkopuolella enemmän kuin ihmisen oma perimä muuttuu, hiiren perimä ei ulkoisessa paineessa ole ehkä samassa litistyksessä kun meidän omamme.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #6

Juha nyt tuli loistava esimerkki muutoksen vähäisyydestä. Näin se on. Ei ihminen ole kovin paljon muuttunut, vaikka elintavoissamme ja selviämisessämme on tapahtunut melkoista muutosta. Muutokset ovat ulkoisia. Vain silloin, kun vakava geenivirhe tulee esille, voi jälkipolvet sukupolvi sukupolvelta heikentyä ja lopulta suku voi sammua.

Ari, pitipä sinullekin jättää samalla kommentti. Kyllä hiirikin muuttuvassa ympäristössä, myrkkyjen määrän lisääntyessä ja elinympäristön muuttuessa on paineessa. Kuinka suuri se on suhteessa ihmiseen, sitä en osaa sanoa. Pitääpä hiukan etsiä faktaa.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #8

Niin ja hiirten tulee oppia, että on myös tietokoneen hiiri, tai oli ja sekin taisi olla jo historiaa. Kuka käyttää vielä hiirtä?

Onhan hiirten ruokakin muuttunut, ennen sai jyvälaarista kotimaista viljaa, mutta nyt on auringonkukan siemenet tulleet paremmin saataville. Ja Valion pallojuusto on vaihtunut Oltermanniin.

Myrkyt kai ovat vähiten muuttuneet tai ainakin miedontuneet täystuhon ja DDT jäädessä pois markkinoilta. No kaikki on suhteellista.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #9
Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #6

Jälkiajatuksia muutoksesta. Kulttuurimme on muuttunut melkoisesti sitten 1000 vuoden takaisen. Raakalaisuus on merkittävästi karsiutunut. Kalevala on otettu myös lyömäaseeksi ja sitä on käytetty myös politiikan teossa. Sen taisin ihan viimeksi tehdä Nasima Razmyar. Hän totesi blogissaan, että jokainen tietää mihin Väinämöisen lääppimisyritys päättyy. Tämän päivän HS totesi, että tämä henkilö tuntee Kalevalan. Väitän, että ei tunne. Väinämöinen havitteli Ainoa, ehkä ei edes sillä tavoin kuin Axel Gallen-Kallelan Aino triptyykki osoittaa. Aino ei halunnut vanhaa miestä. Hän mieluummin hukutti itsensä, kuin meni Väinämöiselle. Väinämöinen taas osoittautui hyvin herkkätunteiseksi mieheksi, joka itki tässäkin kohtaloa ja useassakin muussakin asiassa. Ei tällainen mies ollut raiskari, johon Razmyar viittaa täällä: http://blogit.iltalehti.fi/nasima-razmyar/2016/01/...

Tällaisesta on turhaan kohuttu.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio Vastaus kommenttiin #13

Samaa mieltä, taiteilijan mielikuva poikkeaa omastani kuin yö päivästä, mutta mitään taulua ei olisi minun mielikuvastani tullut. Axel teki sitä mikä hänestä oli muka hyväksi, mutta minun Väinämöinen ei ollut tuollainen, eli yhdyn Irjan sanomaan täysin.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #19

Galen-Kallela teki kertomuksesta oman tulkintansa joka vaikutti ja elää yhä käsityksissämme siitä mitä aino-runossa kerrotaan. Jos tuota Elias Lönrutthin luomusta lukee tarkemmin ITSE niin huomaa ettei mitään ahdistelua ole. Vielä mutkikkaammaksi menee kun huomioidaan että alkuperäisissä runoissa Jouko on Väinön veli eli Aino olisi vähintään Väinämöisen sisarpuoli.

Aino-tarun juoni tiivistettynä:
》Joukahainen kertoo luvanneensa Ainon vaimoksi Väinämöiselle
》Joukon äiti ilahtuu ja maanittelee tytärtään menemään Väinölle
》Aino pahoittaa mielensä kun häneltä ei ole kysytty ja menee ulos
》Ulkona vastan teossa Aino näkee Väinämöisen joka kysyy Ainoa vaimoksi
》Aino säikähtää Väinämöisen kosintaa ja pakenee eksyen metsään
》Aino päätyy järven rantaa, ihastuu vedenneitoihin ja ui kuolemaansa
》Väinämöinen kuulee Ainon hukkuneen ja lähtee Vellamoneidon ongintaan
》Väinö onkii kalan Tuonelan joesta joka osottautuu yllättäen Ainoksi
》Väinö koittaa vielä kerran pyytää, mutta Aino ei voi tulla koska on kuollut
》Aino-kala ui pois ja surullinen Väinämöinen aloittaa pillittämisen
》Äitinsä kehoituksestä Väinämöinen lähtee kosimaan Pohjolan neitoja

Edit: Eräs asia mitä itse en runoa lukiessa huomannut oli että huomattuaan hukkuneensa Aino alkaa kaipaamaan Väinämöistä. Kuulin tästä kun kuuntelin Yleltä radioklipin joka käsitteli kirjailijoiden Kalevalaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #40

Juuri noin. Mitä pahaa Väinämöisessä voisimme nähdä? Pohjolassakaan ei taida onnea miehellä olla naisten suhteen.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Suomineidon itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi ilman tätä onnekasta keräys/koostamistyötä olisi olennaisesti vähäsisältöisempi. Tulee mieleen, että voisikohan olla ehkä olemassa jotain sellaista kutakuinkin tai lähes yhtä merkityksellistä ja arvokasta, mistä meille ei ole pahaksi onneksemme sattunut säilymään sellaista dokumentaatiota johon vedota kansakunnan historiaan pohjaavaa identiteettiä rakennettaessa ja vaalittaessa? Mitä se ehkä voisi olla, siis jollain tapaa intuitiotakin kenties vahvemmin tavoin perustellen? Entä onko jotain voinut unohtua myös 'hyväksi onneksemme'?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #10

Yllätyin, kun luin blogisi. Sen joka koskee 2017 juhlallisuuksia ja annettua haastetta. Kiinnostava. En osannut tuollaista ajatellakaan, kun monta päivää tutkin vanhoja aineistoja kansalliskirjaston digi-palvelusta ja ruotsalaisten ja englantilaisten lähteistä. Keräsin melkoisesti materiaalia, josta sitten pienen osan poimin blogiin. Tuntui, että siitä tuli melkoisen pitkä blogiksi.

Tässä hiukan näytteitä aineistoista, jotka laajensivat käsityksiäni :

Täältä löytyy mielenkiintoista
http://uralica.com/earlyfin.htm

01.08.1873 Kirjallinen Kuukauslehti no 8
Museokokoelmissa Bergenissä ( 3000) ja Tronheimissä (1100) suomalaista kalustoa, mitä siis? Olisipa kiva lähteä tutkimaan tarkemmin. Jo havittelen kesäistä vuonoristeilyä ja mahdollisuutta päästä museoihin. Tuleeko totta, en tiedä.

Tromsön, Hammerfesti ja Warön seudulla on tehty suomalaisia hautalöytöjä (riipuksia, sormuksia jne.)
01.08.1873 Kirjallinen Kuukauslehti no 8

Hautalöydöt myös todistavat, että samaa kansa asui sekä Ruotsissa että Suomen rannikoilla.

Käänsin osan ikiaikaisista ruotsinkielisistä materiaaleista myös. Tuleeko käyttöä, en tiedä.

Finland och dess invånare af Fredr. Rühs - Andra och tredje delen
Tekijä:
Rühs, Friedrich
Päiväys:
1813

Laivoista väitöskirja : 1867 Helsinki tekijä ilmeisesti A.O. Freudental Nordboarnes skepp och sjöfart i forna dagar.

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/102037/...

Russian accounts suggest that eventually there were more than one kind of Varangian. They knew of several types of Varangians, and they generalized the term to include Swedes as the Finns became a part of the Swedish realm. A symbiotic relationship formed between the Finns and Swedes, who helped to fend off the Slavs. (But the relationship slowly turned parasitic in the beginning of the 1600's since Sweden benefited from the Finnish soldiers, but Finland suffered.) When the Vikings went East it was with and under the sanction of inhabitants of the Baltic shores - eg. Tavastians, Karelians and Ingerians. Originally they were, according to Kuussaari, Finnish soldier merchants, who had an excellent reputation as good guardsmen because they had to protect their western and eastern flanks. Unfortunately, the Varangian theory which is taught in schools was the Swedish version which took away from the Finns their ancient heroic Kalevalan heritage. No matter, the Finns were to go their own way and become a great country in their own right. While the Swedish version is taught in schools today, there are some who do not accept it and continue to dig deeper into early literature and their tell-tale revelations of the truth.

During the "great migrations" these people developed into various warrior types such as Kaleva, Kolbias, "kalpamiehiä" Karelian "kylfings" and others, who had come to some type of mutual understanding regarding what territories each controlled, and above all the organization of armies. They were merchant warriors that formed an alliance to protect against Viking raids from the west so that some warning system would be in place even during their trips. They had developed elaborate early warning systems based on relay shoreline fires so that the minute a Viking or any unfriendly ship appeared, the curl of smoke could be seen in fires off into the distant Baltic. It was previously thought that these seafaring people had adopted the Viking ship as their means of transportation and built excellent large ships with at least a hundred oarsmen. But the early Finns had Viking style ships and were seafaring people already from earlier times, probably long before the Viking raids began to the eastern shores of the Baltic, as we can clearly see from ancient rock art found in Karelia. This rock art resembles similar early art found in Sweden.
Kuussaari claims that the word Varangian comes from the Finnish word "vara/vartio" which in Finnish means "guard" and "Vaara" means "danger" or "hill." Fires were lit on hills which were part of their early warning system. It worked very effectively and they became known as Varangians. The Finnish epic poem Kalevala mentions these people, their activities and vaaras where they lit fires. Place names with "vara" stems were located in the Varangians' domain.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #11

Keski-Suomessa vaara on usein jyrkkärinteinen metsäinen mäki jossa on paljon pystyseinämiä, tavallisempaa korkeaa mäkeä kutsutaan vaaruksi ja oikein korkeaa mäkeä vuoreksi. Karjalassa on sana on kaiketi vuara ja koska sana on kantasuomen omaperäinen sana niin siitä on luultavasti jokin muoto myös tasaisessa Virossa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #16

Juuri näin. Luin aika paljon sanojen alkuperästä tutkiessani aihetta. Hiisi on yksi sana joka esiintyy Kalevalassa, mutta oli sille selityksiä myös liittyen viikinkiaikaan ja ruotsin kieleen lja Hiittisiin.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #18

Onhan noita sanoja joskus hauska tutkia, varsinkin kun suomen kielessä on sanoissa paljon informaatiota. Olempahan muuten lukenut kanssa hiidestä, Aiemminhan on mietitty onko "hiisi" mahdollisesti saamen "siita" jota on perusteltu sillä että Virossa "hiis" tarkoittaa yhä pyhää lehtoa ja sen kalmistoa. Hiisi esiintyy kuitenin yhä paikannimissä vaikka pyhät hiidet ovat Suomesta kadonneet kristinuskon myötä. Hiidenväki on puolestaan lehtojen henkilöitymä, jota kuvataan usein karvaiseksi, teräväkyntiseksi, rautahampaiseksi, hännäkkääksi ja haisevaksi pieneksi olennoksi. Itse veikkaisin että tarinat hiidenväestä voisi olla saanut alkunsa pyhien hiiden kissojen villiintyneistä laumoista jotka kirkko on hävittänyt kulttipaikkojen myötä, mutta tätä ajatusta tuskin tuetaan sllä kissa ei ole niin mahtava kuin koira tai karhu.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #37

Pahantekoon ei aina tarvita isoa kokoa. Kissa voi vahingoittaa pahoin. Kissan hampaat erityisesti ovat bakteeripesä, joista ihmiselle voi tulla tappava tulehdus.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #10

Irja Laamanen viitannee vastauksessaan minulle tähän blogiini, jossa peräänkuulutan vastaamisalttiuden nostoa juhlavuoden 2017 teemankehityshaasteeseen, kun kerran valtiovaltakin on pyytänyt myös meidän tavistenkin kontribuutiota (Irjan osuus muodostunee todella huimaksi tutkija-asiantuntijasarjassa): http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuur...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #22

Kiitos linkistä ja vinkistä. Mahdollisimman moni osallistunee. Tänään luin mielenkiintoisen blogin, jossa oli asiaa myös nykysuomesta. Suomi-kuvasta, suomalaisuudesta ja susista - hyvää Kalevalan päivää Mailiksesta

http://mailiksenmaailma.blogspot.fi/2016/02/susist...

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Onkohan siitä sensuroimattomasta versiosta tehty painosta? Kun ne sopimattomat runonpätkät eivät sopineet siihen aikaan mihinkään kirjalliseen teokseen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #23

Mielenkiintoinen kysymys. Iskikö sensuuri myös aineistojen tallennukseen? Sopimattomuus liittynee kenties ihmisen aistillisuuteen. Miksi juuri se olisi pahempi kuin ihmisen äärimmäinen julmuus, jota tuon ajan keskinäisiin kamppailuihin sisältyi. Ihmisiäkin uhrattiin.

Kalevalan toinen laitos on muutettu, erilainen kuin ensimmäinen, joten mitä siinä lie erikoista. Liekö sensuuri näiden välillä ollut asialla.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #23

Paljon vanhoja runoja on julkaistu sks toimesta sähköisenä skvr.fi -sivulla sellaisina kuin ne on ylös kirjattu. Jotkin runot on hyvinkin räikeitä ja milloin vilahtelee sukupuolielin ja milloin roiskuu veri, joskus genitaali sanoja on kuitenkin siveys syistä saatettu kirjoittaa esim k...ä ja kyppä tai käyttää kiertosanoja kuten punapuola, puolukka ja saksanmansikka.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #35

Kauniita kuviahan nuo vaihtoehtoiset sanat luovat. Osattiin sitä ennen kauniimmin kuin nykyisin, sillä v...u on melkoisen tylsä, kuiva ja ilmeetön, mutta paljon viljelty sana.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Itseasiassa näin ”Ahtiseni, velloseni, muistatko kuin sotia käimme, tuhat päätä turmelimme, sata päätä tappelimme.” haasteli ahdin silmiä kantavalle kokolle Lemminkäinen surmattuaan isännän päivölän pidoissa. Tarina ei kuitenkaan pääty imoisesti vaan reissullaan oli unohtanut laulaa lappalaisen karjapaimenen jolloin tämä upottaa loitsulla Lemminkäisen laivan. Poikansa kuolemasta Lemminkäisen äiti saa tietää kun hevosen harjasta alka vuotamaan verta. Ahti tosiaan sanottiin olleen saaren kuuluisa kuningas joka lähti pienissä sotaan ja (huma)lassa laivan vanhimmaksi, mutta isä eikä äiti itkenyt pokansa lähtöä. Viimein kuitenkin Kyllikki itkee Ahdin sotaan lähtöä ja tämä joutuu jäämään kotia jäätyneen meren takia. Itse niin kutsuttu Kalevalainen alue kattaa sekä Riianlahden että Suomenlahden aluetta sillä meri oli tärkeä yhdistävä elementti ja sijoittuu arvioilta aikaan 500 eaa - 1250 jaa eli sinä aikana ehti paljon tapahtua paljon aina Saarenmaan mereoriitista Pähkinäsaarenrauhaan. Kristinuskohan tuli Suomeen jo yllättäen 800 jaa - 1010 jaa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Olen muutes koostanut SKVR arkiston tunoista vaihtoehtoista versiota luomiskertomukselle vaikka onkin hieman kesken. Munasta siinäkin maailma saa alkunsa vaikka lintu onkin toinen eikä Väinämöistä tai veenemoa vielä mainita.

Vesi on vanhin veljeksistä, Pääsky taivaan lintusista,
Mätäs märkä maista vanhin, paju puita ensimmäinen,
Tuli nuorin tyttäristä, Rauta kera keskimmäinen.
Vuoresta vetosen synty, Tulen synty taivosesta,
Alku rauan ruostehesta, Vasken kanta kalliosta.
Tuohon lensi luojan linnut, Jumalan halatut hanhet,
Lensi kurjet kuuhuelta, Pääsky linnut päivyeltä,
Joutsenet meren mudista.

Pääskynen ilman lintunen,
Pääskynen luojan lintunen,
Ensimmäinen veljistäsi,
Vanhin kansakunnastasi.
Kesäin lintu, kauno lintu,
Pääsky lintu, päivä lintu,
Tuo ihana ilmojen lintu.
Lenteli kesäisen päivän,
Sykysyisen yön pimeän,
Etsi maata maataksensa,
Lehtoa leväteksensä,
Murtoa muniaksensa.
Löydä ei maata, missä maata,
Lehtoa ei, missä levätä,
Murtoa ei, missä munia.
Tuo seppä Jumalan luoma,
Takoja iänikuinen,
Takovi taputtelevi
Selvällä meren selällä.
Painoi paian palkeheksi,
housunsa hohtimiksi...

"Tules tyttinen minulle!"

"En minä tule sinulle;
Tao kansi taivahalle,
Jottei tunnu vasaran jälki
Eikä pihtien pitämät!"

Takoi kannen taivahalle;
Ei tuntunut vasaran jälki
Eikä pihtien pitämät.
Kesäin lintu, kauno lintu,
Pääsky lintu, päivä lintu,
Tuo ihana ilmojen lintu.
Lensi rannoille merehen,
Rannoille liki aaltoja,
Liki vettä valkeaista.
Sai tuo mättähät merestä,
Muni kultaiset munaiset,
Valoi vaskisen pesoiset.
Niin löysi kolme mätästä,
Niin muni kolme munnaista
Kolmeen mättähän nenään.
Yksi oli sini mätäs,
Toine oli puna mätäs,
Kolmas keltain karvalliin.
Mikä mätäs oli sinen,
Siihen sinisen munaisen;
Mikä mätäs oli punain,
Siihen punaisen munaisen;
Mikä oli keltain karvalliin,
Siihen keltaisen munaisen.
Tuli Tuuri Laukahalta,
Tuli suuri ukon tussaus
Vihuri Viron väliltä,
Meren vihuri vihainen,
Meren aalloille astutti
Vieritti munat vetehen,
Laski pesän Laukahase.
Täyti pääsky itkemähän,
Lensi tuosta hän Seppolaan
Lensi hän seppäin pajahan
Lensi seppyen katolle.

"Seppyeni, selvyeni,
Tammueen takojain,
Taoit ennen, taoit eilen,
Taot tänäpäivänä.
Tao rautainen harava,
Piit valele vaskisista,
Paa varsi vaahteriin!
Mi haravoin meren kokoon,
Meren laineet lakaisen!"

Takoi rautaisen haravan,
Pani varren vaahteraisen,
Vaskisista piit valeli.
Pääsky lintu, päivä lintu
Haravoi meren kokoon,
Kaikki ruokot merestä,
Kaikki kaislat kaislikosta.
Löysi puolet ruskulaista,
Tuon kuuksi kumottamaan;
Toisen puolen valkulaista,
Sen päivyksi paistamaan;
Mi munassa ylin puoli,
Päideno päällä taivoseksi;
Mi munassa alin puoli
Maaksi alle jalkojen;
Mikä keltain karvallista,
Se pilviksi pakeneviksi;
Mit hän muruista löysi,
Ne tähdiksi taivahalle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen otettu. Kiitos mainiosta runostasi. Runoarkistot ovat mahtavat ja tuo runosi myös. Kyllä niissä on paljon sellaista mikä voi synnyttää uutta luomisvoimaa ja mikä voi avata myös silmät näkemään jotain ihan uutta.
Sks digiarkisto muun muassa. http://www.finlit.fi

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

US:n alkuaikoina yksi tuottelias blogisti, en muista nimeä, kirjoitti viikoingeistä, jotka yrittivät jatkaa rannikon ryöstöretkeä sisämaahan ja hämeessä tuli turpiin sillä lailla, että vain rannikoilla soudeltiin. Muistan sen blogin siitä, että ne liitteet olivat varsin hauskaa luettavaa, vähän kuin jääkiekkomestaruuksien jälkeen; torilla tavataan....

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olis mukava löytää nekin US:n jutut. Liekö ollut painettu julkaisu silloin?

Viikinkien musiikistakin on kirjoitettu. Kring år 770e.Kr. började norrmän kolonisera Shetlandsöarna och kallade dem då för Hjaltland. År 1809 skriver Arthur Edmonstone: "Det finns fortfarande några inhemska melodier som man träffar på i några delar av landet som kan anses som underliga och mycket liknar det vilda och klagande uttrycket i norsk folkmusik".
I "Den starke slått", ett verk om magisk musik från sagatiden och dess återklang hos norska spelmän, skisserar musikforskaren Morten Levy:
"Sedan vikingatiden fanns instrumentbeledsagade dansformer grundade på jämn takt som gungaren eller hallingen. Musiken var på en gång sträng, fabulerande och extatisk."
Spelmannen var högt ansedd, på en gång smed och spelman, konstnär och bildskärare.

Laulu ja musiikki kalevalaisen kansankin verissä.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Tämä se ei ollut , mutta tästä saattaa saada viitteitä tapahtumiin Hämeessä.

http://turjalainen.blogspot.fi/2010/03/suomen-kris...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #26

Erittäin mielenkiintoisen tuntuinen blogi.
Katselin Pikkujättiläistä vuodelta 1938. Siinä kerrotaan, Vanha hebrealainen käsikirjoitus, jonka ikä tuolloin tunnettiin, oli jäljennös profeetallisten kirjojen osasta vuodelta 916 jKr. Vanhin koko Vanhan Testamentin hebrealainen käsikirjoitus oli vuodelta 1009 jKr. Molempia säilytetty Pietarissa.
Kirjassa on myös tärkeimmistä kreikankielisistä käsikirjoituksista, joista yksi oli löytynyt Pyhän Katariinan luostarista Siinailta 1844 ja 1859 vuosina. Se on kirjoitettu 325-350 välillä ja sisältää kreikankielisenä suurimman osan Vanhaa Testamenttiä ja Uutta Testamenttiä. Käsikirjoitus lahjoitettiin silloin Venäjän tsaarille. Neuvostoliitto myi sen 100 000 punnalla British Museumille. Miten paikkansapitävää tämä tieto on tänään, sitä en tiedä, mutta tästä herää ihmetys miten meillä olisi jo 500 luvulla ja pian sen jälkeen ollut kirkkoja ja kristinusko levinnyt. Kuinka järjestäytynyttä uskontokunta vielä tuolloin mahtoi olla?

(378 – 395) kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto. Idässä kirkko siirtyi vainoista suoraan keisarillisen vallan alle (ns. caesaropapismi), jo Konstantinuksen mutta erityisesti Justinianuksen säädösten seurauksena. Tämä muodostui ortodoksiselle kirkolle ongelmaksi. Lännessä kirkko pysyi itsenäisenä, koska keisari oli heikko ja paavin valta puolestaan hyvin vakiintunut.

Ensimmäisiä ongelmia alkukirkolle oli se, kuinka voidaan välttää kiusaus tulkita uskoa pakanallisilla termeillä. Riidat oikeasta kristillisestä opista alkoivat varhain. Kristittyjen keskinäinen yhteys oli ensimmäisinä vuosisatoina löyhää, ja erilaisten opillisten riitojen seurauksena kirkon reunat hajoilivat ensimmäisellä vuosituhannella.

Kristinuskomme alku lie ollut idässä. Rooman valtakunta ei ollut varhaisin kristillinen valtio, sillä Armenian apostolinen kirkko oli saanut valtionkirkon aseman jo vuonna 301.

Vuoteen 600 mennessä kristinusko oli jo tullut valtauskonnoksi kaikkialla Välimeren alueella. Miten nopeasti se levisi pohjoiseen, ehkä ei tuon blogin tietojen mukaan kuitenkaan?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #27

Suomesta löytyy kertomus Kirmukarmusta ja Hunnun herrasta joka on ajoitettu tapahtuneen 900-1000 jaa välillä. Hunnun herra oli Novgordilainen kristitty lähetyssaanaaja joka kertomuksen mukaan putoaa jäihin Vesilahdenlla. Ystävälliset paikalliset auttavat miehen jäistä mutta joutuu Vesilahden päälikön Kirmukarmun (Germund) vainoamiseksi. Kirmu onnistuukin kerran sitomaan saarnamiehen puuhun mutta kun tämä karkaa repii hän Hunnun herralta kädet irti. Lopulta Kirmukarmu kääntyy kristityksi ja tekee parannuksen kun pettyyomiin julaliinsa sotaretkellä Novogorodiin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #36

Jotenkin tuo muistuttaa piispa Henrikin tapausta järven jäällä, mutta täydellinen kopio se ei ole.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #41

Kyllähän tuo muistuttaa ja Hunnun herraa kutsutaan joskus myöski Kalannin kalaksi. Suurin poikkeus on että toisin kuin Lallin surmaama piispa Henrik niin tämä Hunnun herra jää kädettömänä eloon.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Puhun suomen ja viron kieltä sujuvasti. Vuonna 1000 -ei ollut suomalaisia ja virolaisia.
Kieli oli silloin sama, mutta eri murteet. Esim. Kauppo ei ollut virolainen vaan suomalainen. Kuului liiviläisten heimoon. Kieli oli heimolla kehittyneempää kuin nykysuomi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kauppo

Kauppon pään olivat jo kristityt sekoittaneet ja suomalaiset ovat edelleen uskonsa humalassa. Entinen vanha uskonto on hylätty ja ryhdytty orjiksi.

Liiviläiset olivat tuolloin suurin heimo. Heitä oli yli 20.000 ja nykyisin n. 10.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

* Finnish became an official language in 1863, together with Swedish. Melko myöhään suomesta tuli virallinen kieli, mutta suomea taisivat puhua jo iki aikoja sitten kveenitkin, Ovat säilyttäneet kielen yhä, vaikka eivät Suomessa asukaan.

Palaan keskusteluun myöhemmin. Nyt menen tutustumaan taiteeseen.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Muistaakseni suomen ja viron kielet erosivat omiksi kielikseen 1200-luvulla kun osasta nykyistä Suomesta tuli osa Ruotsin valtakuntaa, samalla katkesi vilkas vesiyhteys Viroon. Viimeisen naulan löi arkkuun Mikael Acrigola joka lanseerasi suomen kirjakielen. Yhtä Itämerensuomalaista kansaa tai neutraalimmin Vesilinnunkansa on asunut kuitenki tässä Suomenlahden ympärillä satoja vuosia enen Ruotsin aikaan. Vesilinnunkansa terminhän keksi Viron entinen presidentti Lennart Meri joka teki suuren työön Suomalais-Ugrilaisten kansojen parissa. Merelle oli myös "pakkomiele" Saaremaa Kaalijärve meteoriittikraateriin ja puhuikin Suomalais-Virolaisesta meteoriittirunoudesta mikä poiki kirja Hopean Valkea.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos Daniel, kiinnostavaa tietoa tuokin. Luin eilen Islannin kirjallisuudesta kertovaa kirjaa vuodelta 1938. Siinä todettiin, että islannin kieli on säilynyt lähes samanlaisena 1000-vuotta eli tämän päivän ihmiset ymmärtänevät vielä Eddaa ihan helposti. Norjastahan siirrettiin väkeä Islantiin, joten geenitutkimuskin olisi kiinnostsavaa. Norjalaisten viikinkien jälkeläisiä siellä asuu yhä. Kuinka moni kieli on näin hyvin säilynyt?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #42

Tuo on aika mielen kiintoinen juttu kun geenitutkimuksen mukaan Isalantilaiset eivät olisikaan sukua Skandinaaveille. Selitykseksi sille onkin ehdotettu jatkuvuusteoriaa ja vaihtoehdoksi Islantilaisten eristyneisyyttä.
Naurettavuuteen mennään kuitenkin mielestäni siinä että jotkin jatkuvuusteorian ja geenitutkimusten kannattajat kiistävät Savolaisten asutusliikkeen Suomen syrjäseuduille 1300-luvulta 1600-luvun loppuun. Vaikkakin geenitutkimus onkin modernia tiedettä niin ei se silti lyttää kulttuuritutkimusta, kielitutkimusta ja asutushistoriaa pseudotieteeksi. Kaikkia neljää tulisi tutkia toistensa näkökulmasta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #44

Miten siis sovittaa eri tieteenaloja ja luoda uutta kuvaa? Siinä olisi tieteilijöille uusi tehtävä. Tieteet ovat usein eristätytyneitä ja omaa linjaansa eteenpäin meneviä. Vilkuilu sivuille voisi tuoda ihan uutta kuvaan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suurimpia koskaan eläneitä suomalais-ugrilaisten kansojen johtajia oli nykyisen Latvian alueella asuneiden liiviläisten kuningas Kauppo.

Kauppo kääntyi kristinuskoon v. 1191, kävi myöhemmin tapaamassa paavia Roomassa ja taisteli saksalaisten ritarien rinnalla ''pakanallisia'' Viron suomalaisia vastaan.

Kauppo sai myös surmansa taistelussa virolaisten päällikköä Lembitiä vastaan 21. syyskuuta 1217. Omaisuutensa Kauppo jätti kirkolle. Oli jo niin orjaantunut.

Kaupon ainoa poika Bertold oli kaatunut Ymeran taistelussa virolaisia vastaan jo v. 1210.

Kaupon muista lapsista ei ole lähdeasiakirjatietoja, mutta eräs ikivanha baltiansaksalainen aatelissuku von Lieven väittää polveutuvansa Kauposta suoraan alenevassa polvessa.

Suku perustaa väitteensä ikivanhaan perimätietoon joka on kulkenut sukupolvelta toiselle.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos tästä kommentista. Kauppo merkitsikin minulle uutta aineistoa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Hei Irja!

Rein Raud on kirjoittanut historiallisen kirjan Kaupposta. Viroksi Kaupo.

En ole varma, onko kirjaa käännetty suomen kielelle. Todella hyvä kirja meidän heimojen historiasta.

http://kirjanduskarustestmeestest.blogspot.fi/2009...

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Blogisti kuvaa aivan oikein varjagien (itäviikinkien) idäntien, jonka olemassaolo on selitys myöhemmän Ruotsin valtion synnylle. Idäntiellä tarkoitetaan myös sen läheisyydessä olevia seutuja, jotka tietenkin olivat mukana idän-, mutta myös lapinretkillä. Suomella oli edellinen sijainti hyötyäkseen idäntiestä (vaikkakaan ristiretkiajalla Suomeen ei syntynyt valtiota ?) ja on hyvin todennäköistä, että Suomen rannikot olivat osa aluetta, jonka kansainvälis- ja kauppapoliittinen merkitys oli hyvin suuri sen vuoksi, että islamin leviäminen esti tuottoisan kaupan Välimerellä.

Sivumennen sanoen Norja saa nimensä pohjantiestä, joka kulkee nykyisen Norjan rannikon suuntaisesti käsittäen myös tämän. Tämän pohjantien mukaan länsiviikinkejä sanottiin normanneiksi Länsi-Euroopassa. Tämän pohjantien ansiosta Tanskan ja Norjan kuningaskunnat pääsivät kehittymään.

Viikinki-sana (kuten myös normanni-sanakin) kuuluu Länsi-Euroopan historiantutkimuksen termistöön. Itä-Euroopan osalta käytössä ovat Bysantissa tunnettu varjagi tai suomen ruotsi (viron rootsi), joka on sama sana kuin rusi, johon Venäjän nimi eri kielissä perustuu, myös venäjässä itsessään.

Ns. viikinkiajan (700-luvun loppu noin 1000-luvulle asti) historiaa on tutkittu Suomessa liian vähän – oikeastaan olemattomasti. sitä paitsi vanhastaan ei ole haluttu käyttää määritettä viikinkiaika Suomen osalta, vaan on puhuttu myöhäisrautakauden lopusta juuri ennen historiallisen ajan alkua – eli esihistorian lopusta Suomessa. Arvattavasti syy aikakauden tutkimattomuuteen ovat historiatieteen ulkoisia, osin ideologisia, veikkaan suomalaista nationalismia.

800-luvulla Kaarle Suuren johdolla vahvistuneen karolingisen frankkivaltakunnan ja Paavin yhteistoiminnassa vahvistama Länsi-Eurooppa alkoi suuntautua Saksaan, itäiseen Eurooppaan ja pohjoismaihin laajentaakseen läntisen katolilaisen kristikunnan vaikutuspiiriä lähetystyöllä Euroopan pohjoiselle ja itäiselle alueelle, mutta kun ei kyennyt yhtenäisyyttään säilyttämään, sai kimppuunsa viimeisten pakanakansojen hyökkäysaallon, joka kukisti Northumbrian roomalaiskristillisen anglosaksivaltion (luostarivaltion nykyisen Pohjoisen Englannin alueella) ja aiheutti vahinkoa Frankkivaltakunnassa, nykyisessä Ranskassa ja Saksassa (hyökkäykset jokia pitkin sisämaahan).

Viikinkisyys viittasi pikemminkin elämäntapaan kuin kuulumiseen johonkin kansanryhmään. Islannin, Färsaarten ja yleensä pohjoisen Atlantin saarten asuttaminen, pohjoisen Englannin asuttaminen ja viljelykseen saattaminen (ei kuitenkaan Skotlantia) ja muutamien muiden Länsi-Euroopan rannikoiden asuttaminen ovat viikinkien ansiota. Keisarinna Elisabethin ajan Venäjän virallinen hovihistorioitsija (Müller) kiteytti Venäjän synnyn sanoihin: varjagit perustivat Venäjän.

Perusteluna ovat 800-luvun Karolingikeisari Ludwig Pyhä ja saman ajan Bysantin keisarin kirjeeenvaihto ja lisäksi Novgorodissa kirjoitettu Nestorin kronikka – perustajat tulivat Itämeren saarilta ja rannikoilta, joilta sotureita rekrytoitiin myöhemminkin Kiovan rusin (nykyisen Ukrainan ja Valkovenäjän alueella) käymiin valtaistuintaisteluihin. Huolimatta myöhempien kansallismielisten venäläishistorioitsijoiden vastaväitteistä tämä on vieläkin uskottavin selitys Venäjän synnylle.

Viikingit (tai varjagit, rusit jne.) olivat paitsi sotureita, joina heidät muisatetaan kristittyjen lähteissä, myös kauppiaita ja asumattomien alueiden asuttajia. Se, minkä nykyisten kansanryhmien, etnisten ryhmien, edeltäjiä he mahdollisesti olivat, on tutkimisen ja keskustelun alainen asia.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos monipuolisesta ja perustellusta kommentistasi. Se mikä pisti silmään oli Nestorin kronikka. Niiden liioittelevuus ja vääristelevyys on matkan varrella käynyt ilmeiseksi, mutta ehkä totta niissäkin osa.

Tämä erityisesti on osoittautunut oikeansuuntaiseksi:"Viikinkisyys viittasi pikemminkin elämäntapaan kuin kuulumiseen johonkin kansanryhmään."

Viikinkejä on myös romantisoitu turhaan.

Se mitä on jäänyt myös vähälle huomiolle on tuon ajan ihmisten siirtolaisuus. Islanti asutettiin 861 ja Grönlanti 981. Asukkaat tulivat Norjasta (Norrige) . Pohjolassa oli ylikansoitusta. Arvalla (lott kastnint) arvottiin muuttajat.
Hasslisagan tietää että sekä ravinnon puute että arpa ratkaisi muuttajat.

Olen samaa mieltä, että tarvittaisiin monipuolista tutkimusta aiheesta: monitieteinen lähestymistapa voisi olla hyvä. Museoihin kertyneet aineistot toisivat varmasti uutta aiheeseen.

Missä tutkijat, missä rahoitus? Haluamme tietää tuosta ajasta enemmän.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Pitkän 1100-luvun (siis myös 1000-luku mukana) ja 1200-luvun lähteisiin liittyy omat ongelmansa. Nämä ovat erilaisia kronikoissa ja legendoissa. Esimerkiksi Pyhään Eerikkiin, Ruotsin kansallispyhimykseen, ja tämän kanssa aina poikkeuksellisesti liittynyt Suomen Pyhä Henrikki ovat legendahahmoja, joiden luoteetavuutta vähentää legendoihin tapa idealisoida henkilöitä ja tapahtumia kristillisten lähetystyöläisten toivriden mukaisesti ja Eeerikin jälkeen syntyneen Ruotsin monarkian näkökannalta, jotka vääristävät legendaan liittyvää tietoa, ja lisäksi legenda näyttää kirjoitetun paljon sen ajan jälkeen, mitä se on kuvaavinaan.

1200-luvun islantilainen legendasaagakirjallisuus (esimerkiksi Ragnar Karvahoususta ja muista viikinkisankareista) on myös legendaa, joiden luotettavuuden arvioinnissa on otettava huomioon niiden muistiinkirjoittajien kristinusko, joka on voinut vääristää kertomuksia.

Suomen "ensimmäinen ristiretki" ja viikinkiajan päättyminen siihen on epävarma, jos sitä tarkastellaan vain legendojen tai Piispa henrikin surmavirsien valossa. Nestorin kronikka on kronikka, sekin on kirjoitettu kuvaamiensa tapahtumien jälkeen. Kronikkana se on luotettavampi eli vähemmän kirkon intressien mukaan vääristynyt. Nivgorodin voimakas skandinaavisuutaus näkyy Nestorin kronikassa, jossa lukija pyritään vakuuttamaan siitä, että juuri varjagit olivat Novgorodin ja Kiovan perustajia, vaikka kristinusko on itäistä. Kirjoittmaisajankohdan etäisyys kronikan kuvaamiin tapahtumiin voi merkitä sitä, ettei faktoja muisteta aivan oikein. Venäläistutkimus pyrkii liiottelemaan epäluotetavuutta, koska kansallisen venäläisen historiankirjoituksen kanssa ei sovi yhteen viittaukset viikinkiajan monikulttuurisuuteen (Novgorodissa oli sitäpaitsi suomaensukuisia keskiesissäkin asemissa skandinaavien ohella).

Volodymyr 1 (venäläisittäin vladimir) tai Jaroslav Viisas näyttävät olleen sukujuuriltaan itämereltä ja pikemminkin germaaneja kuin slaaveja, kenties slaavilaistuneita tai osittain sukujuuriltaan slaaveja. Aviloliiton yhdistivät toisiinsa Pohjoismaihin syntyneiden Tanskan, Norjan js Ruotsin kuninkaita ja itäslaaviruhtinaskuntia ja avioliittoistuminen myös laajemmin lännen hallistsijoiden kanssa luonnehti itäslaavilaisia valtioita. Viikinkiajan lopun ja historiallista aikaa jo olleen keskiajan taitetta olevat lähteet näyttävät viittaavaan itäslaavien läntisyyteen, mikä vihjaa viikinkiajan itämerelliseen yhteyteen.

Krisitnuskon vakiintuminen hallitsijoiden uskonnoksi Pohjoismaissa (Tanska, Norja, Ruotsi) lopetti viikinkiajan noin periaatteessa, joskin nyt viikinkierekiä muistuttavia sotaretkiä sanotitin ristirtekiksi. 1000-luku oli kristillistettyjen "viikinkiretkien" aikaa, jos retket tehtiin Ruotsista, Tanskasta tai Norjasta, pakanoiksi jääneet Suomenölahden liiviläiset olivat 1000-luvulla viimeisiä viikinkejä.

Ristiretkistä on syytä mainta, että niiden suorittajat olivat omaksuneet läntisen tai itäisen tai selkeämmin määrittelemättömän katolisen kristinuskon. Viikingeiksi katsotiin 1000-ja 1100 luvuilla ne, jotka pitivät kiinni pakanakulteista Odin- tai Perun-kultista tai muista sellaisisista tai olivat omaksuneet areiolaisen kristinuskon, jota vastaan niin Rooman kuin Bysantinkin kristityt taistelivat.

Tähän saakka suuressa yleisössä ei ole ollut kiinnostusta keskiajan historiaan, jota koskevaa aineistoa tuhoutui Turun yliopiston kirjaston palossa 1800-luvulla ja kenties regormaation aikana, kun Kuusiston piispanlinnan Kustaa Vaasa määräsi tuhottavaksi ja linna tuhottiin. Suomen useimpien luostarien arkistot ovat tuhoutuneet paitsi birgittalaisten.

Venäjän yhteydessä Suomen historiaa pyrittiin kirjoittamaan erillään muiden Pohjoismaiden historiasta ja myös erillään Venäjän keisarikuntaan kuuluvista Baltian maista ja Inkerinaasta, jota Venäjän kansallisessa historiassa pidetiin Venäjän valtakunnan syntykehtona. Kalevalaisen kansanrunouden, skandinaavien Edda-runojen ja Pohjois-Venäjän alkuperäiskansojen (kuuluvat pääosin samaan kieliperheeseen kuin suomi) perinteen vertailua ei ole kiinnostuttu tekemään. Muinaisuskon jäänteet on jätetty osaksi kristinuskon piirissä olevaa kansanomaista uskonnollisuutta.

Suomen kristillisyyttä on haluttu painottaa kirkollisen eliitin muokkaamassa muodossa jne. Näiden syiden lisäksi on selvää, että viikinkiaika on haastava Pohjois-Euroopassa kaikkilla lähteiden vaikeaselkoisuuden vuoksi ja tiedon sirpaleisyyden vuoksi, mikä edellyttää tiedon rekonsruoimista ristiriitaisten ja viakeasti yhdisteltävien tiedonsirujen varassa. Pitäisi löytää yksityisä rahottajatahoja, jotka eivät kiusaannu yllättävän uuden tiedon löytämisestä. Suuren yleisön kiinnostusta on voinut lisätä populaarikulttuurinen varhaiskeskiajan käyttö viihdeteollisuudessa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #45

Täällä on keskiajasta, mutta miten luotettavaa tieto on, sitä en osaa sanoa. Lehti on mehiläinen eivätkä historian sivut ala aivan alusta. Paavinuskon aika 1123-1523 yhteensä 366 vuotta. Tässäkin historiakirjoituksessa todetaan, että paremmin tunnettu Suomen historia ulottuu noin 1000 1100- luvulta eteenpäin.
http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding...

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #48

Suomen keskiaika ja kirjallisten dokumenttien varaan rakentuva Suomen historia alkaa 1100-luvun keskivaiheilta. Läntisempien Pohjoismaiden histotia, ainakin Skandinavian eteläosien osalta, alkaa vain vähän aikaisemmin, siis Pohjoimaissa viikinkiaika luetaan myöhäiseen rauta-aikaan, ei historialliseen aikaan. Vuosiluku 1123 (mistä se tuleekin?) voi olla liian varhainen.

Suomen rannikon ruotsia puhunut väestö (kuten Baltian vastaava rannikkoväestö, esim. Lennart Meri oli äidinpuolelta vironruotsalainen) on ruotsalaisperäistä aikaisintaan ruotsinkielisen nimistön mukaan 1150-luvulta, joten se on tullut väestöaaltona, jonka avulla on vakiinnutettu Suomeen katolilainen kristinusko, siis paavinuskon. Ainakaan tämä väki ei ole enää viikinkiaikaista väestöä. Vanhempi germaaniväestö o nehtinyt sulautua muuhun Suomen väestöön tai merkit siitä ovat perittyneet myöhempien kerrostumien alle.

Ruotsinkielisen paikannimistön tutkimuksen ohella on tarpeen tutkia suomenkieliseen nimistöön sisältyviä lainoja aiemmilta asukkailta. Viikinkiaikaan liittyvät tutkimusmenetelmät ovat arkeologiset kaivaukset ja nykyisen kielten, suomen, ruotsin, mutta myös saamen sisältämät lainat aiemmilta asukkailta tai vihjeet väestöjen tulosuunnista.

Viikinkiajan tutkimus viikinkien lähtöalueiden osalta arkeologisiin kauvauksiin ja näistä saatavaan tietoon. Kuitenkin arkeologia vastaa erityyppisiin kysymyksiin kuin historiantutkimus ja antaa siis antaa tietoa hieman eri asioista. Arkeologiassa päätelmiä tehdään esinelöydöistä. Riimukirjoitusta on löydetty Pohjoismaista, vähiten Suomesta. Kirjoituksen tulkitseminen on oma erityistaitonsa.Kivirakennukset olivat harvinaisia vielä keskiajalla ja uuden ajan alussa.

1200-luvulla Pohjoismaiden kirjallinen kulttuuri keskittyi Islantiin. Islannin kielinen saagakirjallisuus on hyvin poikkeuksellinen ilmiö, juuri viikinkiretkien ansiosta Islannissa omaksuttiin kirjoittaminen ja kirjallinen kulttuuri Irlannista, joka oli Länsi-Euroopan varhaiskeskiaikaisen kirjallisen kulttuurin keskus. Toinen keskus oli eräät Englannin anglosaksipienkuningaskunnat. Näistä keskuksista Manner-eurooppaan tehtiin lähetystyötä munkkien avulla ja välityksellä. viikinkiaikaa joudutaan tutkimaan siten, että tutkitaan saagakirjallisuutta, joka on kirjoitettu 1100- ja 1200-luvuilla, eikä sitä ole merkitty muistiin ajoilta, jolloin kerrotut tapahtumat sattuivat.

900-luvulta on Wessexin kuningas Alfred Suuren historia, joho´n sisältyy viikinki Ottarin kuvaus Lapin ja Kuolan niemimaan alueelta. Hän kertoo Bjarmeista, joista myös Norjaan sijoittuvan islantia muistuttavalla kielellä kirjoitetut saagat kertovat. Mahdollisesti kysymyksessä ovat suomensukuiset permiläiset (siis komin eli syrjäänien pohjoisvenäläisen nykyisin alkuperäiskansan jäsenet). Ottar viittaa myös kveeneihin, jotka mainitaan myös saagoissa, joku myös nimeltä. kveeni viittaa kainuulaisiin, jolla tarkoitetiin Pohjanmaan alavan Pohjanlahden rannikon asukkaita. Kveeniasuktuksen luonteesta on eri käsityksiä eikä varmuutta.

Arkeologia kertoo esinekulttuurista ja yleisistä seikoista, ei henkilöhistoriaa, joten saagojen henkilöistä, kun ne perustuvat historiallisiin henkilöihin, ei ole ainakaan arkeilogiata tietoa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #51

Olaus Magnus Pohjolan historiassa: Kauppamiesten ryhminä hän mainitsee birkarlit eli pirkkalaiset ja kveenit. Hänen tietojensa perusteella birkarlit olivat kveenien ylimyksiä, jotka omistivat poroja. Heillä mainitaan olleen tunnusmerkkinä punaiset takit. Kveenit jäävät kuitenkin väestöryhmänä arvoitukselliseksi. Olaus Magnus on viimeinen, joka heistä kirjoitti.

Olaus Magnuksella on täytynyt olla suomalaisia tiedonantajia. Carta Marinassa on näet esimerkiksi Kyrönjokilaaksoon merkitty selvällä suomen kielellä sanat "paljo kylä".

Olaus Magnus varoittaa, että "luontaisen julmuuden takia" moskoviitteihin ei voi luottaa. He eivät säästä ketään, vaan "upottavat mereen kaikki ne ihmiset, jotka ovat salakavalasti saaneet valtaansa". Russofobialla on henkisessä perinnössämme syvät juuret.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kulttuuri/olaus-magnu...

Kveeneistä kiinnostuin jo aikaa sitten ja kirjoitin blogin ja niin näyttävät monet muutkin olleet US blogeissaan kveeneistä kiinnostuneita.

http://ilgron11.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/...

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #53

Itse olen ymmärtänyt että tarujen Kveenit eli Kainuulaiset olivat Karjalaisia eränkävijöitä ja nykyinen Kainuu oli heidän nautintoalueettaan. Pirkkalaiset taas muodostaneet lienee sitten jonkin sortin Hämäläis-Virolaisen "ritariston" jolle myönetty ansioteoista erioikeuksia.

Lennart Meri muuten puhuu teoksessaa Hopean valkea pirkka- eli kauppaoikeudesta mistä tulee mm Ruotsin viikinki kaupungin nimi Birka.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #55

Tarujahan kveeneistä on. Kween land on käännetty myös naisten maaksi. Tässä jotain aiemmin keräämääni.

"Sitäpaitsi on meille kerrottu, että siinä meressä on monia muita saaria, joista yhtä sanotaan suureksi Eestiksi, ... Ja tämän saaren kerrotaan olevan varsin lähellä Naisten maata, kun viimeksimainittu ei ole kaukana svealaisten Birkasta." (Adam von Bremen: Hamburgische Kirchengesichte IV 17, 1075 jKr.)

"Tässä meressä on myös monia muita saaria, kaikki täynnä julmia villejä, ja siksi merenkulkijamme välttävät niitä. Samaten kerrotaan amatsoneja olevan Baltian meren näillä rannoilla, minkä takia sitä sanotaan Naisten maaksi. Jotkut väittävät, että he tulevat raskaiksi juomalla vettä" (Adam von Bremen: Hamburgische Kirchengesichte IV 19, 1075 jKr.)

"Svionien (=svealaisten) naapureina ovat sithonien heimot. Muissa suhteissa he muistuttavat svioneja paitsi yksistään siinä, että heitä hallitsee nainen. Siinä määrin he ovat alentuneet ei vain vapaudesta, vaan vieläpä orjuudestakin." (Tacitus: Germania, v. 98 jKr., Edwin Linkomiehen suomennos, Helsinki 1955 jKr., s.45)
"Sithonien maantieteellisestä sijainnista ei voi olla mitään epäselvyyttä. Tacitus sijoittaa heidät svionien avulla kuvattuaan sveebiläismeren oikealta rannalta (siis Itämeren itäpuolelta. K.Julku) aestien heimot. Jäljelle jää vain se mahdollisuus, että sithonit tarkoittavat jotakin Suomessa asunutta ryhmää." (Kyösti Julku: "Kvenland -Kainuunmaa", Pohjoinen, Oulu 1986 jKr., s.51)

Jos Pohjoismaiden varhais-keskiajan historiaa valottaneista kronikoitsijoista täytyy mainita ainoastaan viisi, Bremenin Adam on siinä joukossa, -ansioineen ja virheineen. Häneen tavataan luottaa monessa asiassa, mutta "Terra Feminarum" on yleensä tavattu pois-selittää "kulkutarinana" tai kwen--kvinna -väärinkäsityksenä. Jos otamme tämän konsensuksenomaisesti vallitsevan ja hallitsevan käsityksen todesta, olemme ihmeissämme Tacituksen "heitä hallitsi nainen" -maininnan kanssa. Sithonien territorio sijoittuu varsin varmasti ja uskottavasti juuri sinne, mihin Adam sijoittaa naisten (johtaman?) valtakunnan: Joko läntiseen Suomeen tai vaihtoehtoisesti Perämeren rannoille, muinais-Kainuun alueille.

Tacituksen tallentama tiedonjyvänen ei siis jää yksinään osoittamaan naisvaltaa Itämeren itäpuolelle, seudulle jonka kansallisuus tunnettiin 1000-luvulla jKr. kuningatarta tarkoittavan sanan synonyymillä, eikä Bremenin Adam ole ensimmäinen, joka "erehtyy" samaistamaan kveenit ja kvinnat.
Tacituksella esiintyvistä Fennoskandian heimonimistä fennit yhdistetään nykyisin joko saamelaisiin tai Sisä-Suomessa olleeseen asbestikeraamiseen väestöön, joka ei suoranaisesti ole nykyisten saamelaisten edeltäjiä, mutta joka poikkesi silloisista "lantalais"-suomalaisista pitäytymisellä metsästys-keräily -elinkeinoon maanviljelyn ollessa jo perustoimintona muulla Suomen väestöllä.

Kyösti Julku: "Kvenland -Kainuunmaa", Pohjoinen, Oulu 1986
Adam von Bremen: "Gesta Hammaburgensis Ecclesiae Pontificium" (v.1075), "Hamburgische Kirchengesichte" , Hannover und Leipzig 1917
Tacitus: Germania, v. 98 jKr., Edwin Linkomiehen suomennos, Helsinki 1955 jKr.
Ulla-Maija Kulonen: Kulttuurisanat ja esihistoria / "Pohjan poluilla -suomalaisten juuret nykytutkimuksen mukaan

The Northern Finnish "Kainuu" people were called Kven by the Swedes, Norwegians and Icelanders. The Kingdom of Kvenland ruled the North for hundreds of years. Kvenland people lived on the North half of the Gulf of Bothnia, on the Western, Northern and Eastern shores.
These mysterious people ruled the North for millennia. They were a "Kalevala" people like the Karelians. The Finnish National Epic "Kalevala," which was composed of Karelian songs and stories, describes these heroic people of the North. Although they are related people, they often clashed in their struggle for control over certain areas.
The Kainuu people were after the riches of the fur and related trade. They settled at the main rivers such as Kainuunjoki and Tornionjoki in the north, and established trading centers at the mouths of these rivers. These rivers were at the Eastern end of the Atlantic trading area.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #56

Kysymystä noista muinaisista kveeneistä, joilla ei välttämättä ole nykyisiin pääosin Norjassa asuviin kveeneihin mitään yhteyttä, on perinteisesti lähestytty selvittelemällä kveeni-sanan etymologiaa. Kainuu-sanalla ja kven-sanalla on löydetty merkitysyhteys, jonka mukaan sana merkitsee pohjoisgermaanisissa kielissä samaa kuin suomen ”kainuu”-sana eli alavaa maata, sellaista kuin Pohjanmereen rajoittuva Suomen rannikko. Nykyinen Kainuu on selvästi ollut eränkäyntialuetta, lappia tai hiiden maata (myös nimitys erämaalle), joka on ollut Suomen läntisen väestön käytössä, kuitenkin sellaisten, jotka ovat asuneet nykyisellä Pohjanmaalla.

Kven-sana voi olla synonyymi (samaa tarkoittava) tai ainakin homonyymi (kuten esimerkiksi sanat ”kuusi” ja ”kuusi” ovat) pohjoisgermaanisen naista tarkoittavan sanan kanssa (tosin vanhempi samaa tarkoittava sana on myös Freyja). Englannin Queen-sana (nykyisittäin kvinna) pohjautuu juuri tähän. Hampuri-Bremenin lähetyspiispan, joka oli jo frankkien perustama lähetysvirka, sihteeri Adam kirjoitti Pohjolasta vielä parempaa latinaa kirjoittaneen Saxo Grammaticuksen, Kööpenhaminan piispan sihteerin, ohella, jolloin nämä kristityt yhdistelivät mielikuvia amatsoneista, jotka esiintyvät Kreikan mytologiassa ja antiikin kreikkalaisten historioitsijoiden teoksissa sijoitteina aina sinne, missä ajateltiin sivilisaation raja kulloinkin (vanhoissa kartoissa amatsoneja eri paikoissa).

Kristittyjä ristiretkiin houkuttelevissa historioissa ja kronikoissa kuvattiin asioita käyttäen tietynlaisia konventioita ja amatsonit ovat näitä. Saxo Grammaticus keskustelee kilpineidoista (skjöldmö), jotka liittyvät laajemminkin germaaneihin liitettäviin hahmoihin. Vaikeutena on kristittyjen viitekehyksen ja kuvauksen kohderyhmän viitekehyksen välinen suhde.

Roomalaisen historioitsijan Tacituksen Germania-teoksessa mainitaan sveonit, jotka ainakin 800-luvulla karolingikeisari Ludwig Pyhän hovissa, jonka kautta joukko Bysantin keisarin hovikaartin entisiä sotilaita, ruseja eli "venäläisiä" palasi keisarien välisen sopimuksen mukaan kotiinsa, sveonit olivat menossa Ruotsiin, tarkemmin sanoen Sveaan eli Mälare-järvelle. Varmaankin Tacitus viittasi vähän ajanlaskun alun jälkeen suurin piirtein samaan väestöön. Meidän kykyäänkin joulukinkkuna syömämme sika oli Frey-jumalan uhrieläin muinaisskandinaavisessa uskonnossa, joten latinankielinen nimi Svean maalle määrittyi tämän mukaan. Luultavasti sitonit viittaa Pohjanlahden rannikoiden väestöön, myös Suomessa asuviin. Tacituksella esiintyy finne-sana, jolla selvästikin viitataan pyyntiväestöön, mahdollisesti saamelaisiin, joskin esitettynä niin alkeellisiksi, etteivät saamelaiset sellaisia enää olleet – tunsivat esimerkiksi raudan.

Myöhemminkin, kuten saagakirjallisuudessa, finne viittaa samanistista uskontoa harjoittaviin liikkuvaa elämäntapaa harjoittaviin ihmisiin, ei välttämättä johonkin määrättyyn kansaan tai väestöryhmään. Kveenit (tai sitonit) sen sijaan viittaavat jo ulkopuolisen tarkkailijan mielestä sivistyneempään väkeen. Roomalaisten ajatuksissa monarkkia oli merkki barbaarisuudesta, koska vapaus ja monarkia eivät sopineet yhteen, kun taas keskiajalla tätä sävyä kuninkaiden vallalla ei ollut. Kuningattaren valtaan alistuminen oli tietenkin vielä alentavampaa eli barbaarisempaa.

Tacituksen näkökulmasta Suomen rannikot ja eteläosat olivat roomalaisten Germaniaksi nimeämän alueen reuna-aluetta. Germaniaa Rooman imperiumi ei koskaan valloittanut. Tietonsa Tacitus on kerännyt nykyisen Tanskan tai Etelä-Ruotsin korkeudella käyneiltä roomalaisista tai sellaisilta, jotka ovat olleet yhteydessä roomalaisiin. Sveonien ja sithonien kulttuurierot, joita varmanakin oli, eivät näytä olleet suuria roomalaisten silmissä.
Sithonien etymologiaksi voidaan ehdottaa sanaa hiisi (tai siita), joka on rajaa tai maankolkkaan viittaava merkitys (Agricola käytti hiisi-sanaa raamatunkäännöksessään merkitsemään Baalin-palvojien pyhää lehtoa). Sitonit siis elivät sivilisaation rajalla kreikkalaisen ja roomalaisen maailman näkökulmasta. Tällä tavoin historiankirjoituksen historiaa tarkastelemalla voidaan yrittää miettiä, millä oman maailmankuvan piirteillä tulokkaat tarkastelivat omaan kulttuuriin käännytettäviään. Huomio kiinnitettiin samanlaiseen tai erilaiseen kulttuuriin, ei kieleen, jolla on taipumus mukautua kulttuurin muutoksiin.

Antiikin, Keskiajan ja Uuden ajan historioissa ja kronikoissa mainitaan erilaisia poliittisesti organisoituja ryhmiä. 700-luvulla bolgaarit valloittiuvat Volganseudun ja sivat valtaansa Volgan marit ja mordvalaiset, siis volgansuomalaiset alkiperäiskansat, jolloin syrjäänit eli komit (perminsuomalaiset) perustivat nykyisen Venäjän pohjoiosaan maanne itäpuolelle oman valtionsa, jonka kanssa Norjasta tulleet viikingit olivat tekemisissä. Vasta 1500-luvun lopulla Moskovan valta ulottui Volgalle ja Venäjän pohjoisosiin. Ns. itäinen lapinverotus, jota ännestä kainuulaiset (kveenit) ja pirkkalaiset harjoittivat lännestä, oli heidän käsissään. Pirkkalaiset olivat Birkan eli Sveassa sijainneet idäntien alkupisteen ja viikinkiretkikeskuksen myöntämää verotusoikeutta nauttivia. Keskiajan ja uuden ajan kronikoista tunnetaan nuo lapinverotusjärjestöt. Birka oli saarella nimellä Björkö eli koivusaari, josta nimi lienee peräisin. Koivisto- ja Pirkka- nimet saattavat Suomnessakin perustua täåhän ja juuri maailmanakaupan pääväyliä olleeseen idäntiehen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #58

Kiitos tästä tarkennuksesta. Kiinnostaisi kovasti tietää mitä Virossa on tallennettu näistä aiheista, siis viikinkiajasta ja kaupankäynnistä ja erilaisista väestöistä. Lienevät alueet olleet kovastikin yhteydessä, erottava meri ole ole kovin suuri.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #59

Suosittelen Viron entisenä presidenttinäkin tunnetun Lennart Meren kirjaa "Hopeanvalkea: Matka menneeseen oppaina aurinko, fantasia ja folklore", mies teki ison työn tutkiessaan suomensukuisia kansoja ja tarkastelee Itämeren esihistoriaa Virosta käsin. Meri myös lanseerasi termin "Vesilinnunkansa", kekkasi meteoriitti runouden, tutki kaalin kraateria, ja ehdotti että kylmän ja jäisen Grölannin sijaan Pyntheas Massialaisen Thule sijaisisikin Varsinais-Suomessa ja Saarenmaalla sillä Thulessa puitiin viljaa rihessä, valmistettiin oluta hunajasta ja sen lähettyvillä oli muitakin saaria kuten Scandia, Dumna, Bergi sekä suunnattomansuuri Berrice eli Balcia josta tavallisesti matkattiin Thuleen. Pliniuksen mukaan Balcia on kolmen laivapäivän päässä Skyytian rannikolta ja Scandian hän asettaa lähelle Kimbrien niemeä. Kaikki nämä saaret sijaitsivat Skyytian meressäjonka alapuolella olisi Germania ja sen vierellä laaja Sarmaatia. Pahoittelen että hyppäsin muinaisen Kreikan maantietoon.

Wikipedia:
"Eräs Hispanialainen maantieteilijä Pomponius Mela kuvasi pohjoisia oloja lainaten paljon Pytheaan tekstejä. Pomponius kertoo näissä Thulen sijaisevan Skyytian merellä vasten Balcean heimon rantaa. Albin toisellapuolen on hänen mukaan suuri Codanusin lahti jolla sijaitsee hedelmällinen Skandia joka on Teutonien hallussa. Aivan meren alapuolella on Germaania ja sen vierellä laaja Sarmatia. Sarmaatiaan kuuluu Balcean heimo."

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #68

Kiitos Daniel. Pistän tuon kirjan tiedot talteen. Onhan se luettava.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #70

Itse lainasin ekakerran tuon kirjan kirjastosta ja sitten luettuani se oli väkisin hankittava omaksi antikvariaatista. Mielestäni erittäin hieno teos joka huomioi tarut, runot ja mytologian kamsanhistorian ja kulttuurihistorian tutkimuksessa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Muistelempa että taitaa nykyään olla jotenkuten hyväksyä että kaikilla kaikilla Itämerensuomalaisilla oli ainakin muodustunut pronssikaudella heimo kuntia joilla oli pääliköitä eli "kuninkaita" ja jo rautakaudella muodostui niin Viroon kuin Suomeen satamia, teitä, turkuja, mäkilinnojaja näiden läheisyyteen asutusta (https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomen_muinaiskaup...) esim Hämeenharkätie on ajoitettu nykyään syntyneeksi jo pronssikauden lopulla. Nykyään on myös vähän äänin hyväksyttyä että Suomenlahden ympärillä on ollut rautakaudella jonkin asteinen esivaltio tai esivaltioita ja jos kronikoihin on uskominen niin Itämerensuomalaisten oli helpponostaa 200-300 aluksen hävitys laivasto joka tosin monesti kärsi tappiota. Totta kuitenkin on että esimerkiksi jopa Virossa on tutkittu paremmin 500 eaa - 1100 jaa välistä aikaa kuin meillä täällä Suomessa. Surku kyllä, moni nykyään sanoo että mitä sitä nykyään enää yhen maan historiaa tonkimaan kun ollaan Euroopassa ja maailma on nykyään globaali muutenkin.

Huom. Olen lumenut Lennart Meren kirjan "Hopean valkea" mikä vaikuttaa käsitykseeni historiasta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Olen etsinyt tätä kirjaa hyllystäni: Pohjoisten kansojen historia (lat. Historia de gentibus septentrionalibus) on Olaus Magnus Gothuksen kirjoittama latinankielinen pohjoismaisten kansojen historiateos, joka ilmestyi vuonna 1555. Sen Suomea koskevat osat on suomennettu. Kirja on ruotsinkielinen käännös. Siinä on viikingeistä ja länsi-suomesta rannikkokallioilta löytyneistä kalliopiirroksista. Mietin olivatko ne viikinkiaikaisia vain jotain muuta. Muutoin tuo kirja kuvaa suomalaiset täysiksi raakalaisiksi. Onko vain ruotsalaisen historijoitsijan keksimää.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #52

Hyvähän kirja tuo onkin, Suomen alueen asukkaiden luonteesta kuitenkaan on hankala jälkikäteen saada kovinkaan selvää. Ainakin Eerikin-legendan mukaan kuningas Erik teki pienimuotoisen sotaretken Suomeen maan kyllästyttyä Itämerensuomalaisten ainaisiin hävitysretkiin Ruotsiin. Arviolta Eerikillä olisi ollut 50 alusta mikä on vähäpätöistä siihen Suomalais-Virolainen "laivaston" kuvataan useaassa kronikassa olleen 200-300 alusta. Myöskin viikinki legendat esittävät että Skandinavian viikingit pelkäsivät Itämerensuomalaisia ja pelkäsivät että jos suututtivat vaikka nyt Suomalaisen niin tämä langetti vihamiehen päälle rajuilman tai pahimmillaan kuoleman. Myöskin kansanrunous esittää Itämerensuomalaiset sotaisina mm Kalevan (Tan) ja Untamon (Un) sukujen välille syttyy sota kun Kaleva vahingossa kalastaa Untamon kalavesillä jolloin Untamo hävittää koko Kalevan suvun, tästä kerrotaan myös Kalevalan Kullervossa ja Viron Kalevi poeg:ssa. Sivistymätöntä ja kirjoitustaidotonta väestö tuskin on ollut sillä kansan tarut tuntee niin tuohikirjeen ja tuohiraamatun mutta tuohi on materiaali erittäin huonoa säilymään toisin kuin riimukivet.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #54

Eddat ovat säilyneet vuohen nahoissa. Miksi suomalaiset eivät osanneet käyttää paremmin säilyviä materiaaleja. Tässä me ainakin poikkesimme Islantilaisista ja kenties Norjalaisista. Mitä enemmän näitä tutkin, sitä enemmän anna arvoa islantilaiselle muinaistiedolle ja erityisesti sen tallentamiselle.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #57

Islannin historiassa muinaisusko oli asutusvaiheessa hegemoninen kristittyihin nähden, mikä selittää osaksi pakana-aikaan liittyvän perinteen säilymistä. Myös yhteys vapaaehtoisesti kristinuskon omaksuneen irlantiin on merkittävä: Irlannin kaupungit ovat viikinkien perustamia (myös merkittävä osa Englannin kaupungeista).

Islannin asutusvaihe oli 870—930 jaa., jolloin vanhasta tavasta (Forn Sidr) eli skandinaavisesta muinaisuskosta tuli Islannin virallinen uskonto, koska maahanmuuttajat sekä Skandinaviasta, lähinnä Norjasta, että Brittein saarilta, olivat enimmäkseen pakanoita, joskin kristittyjä saattoi tulla Brittein saarilta; tosin täältäkin vanhaa uskoa tunnustavat vetäytyivät kristittyjen tieltä. Islantiin tuotiin myös kelttiläisiä orjia, pääosin kristittyjä. Lohilaaksolaisten saagassa kerrotaan mm. islantilaismiehestä, joka osti orjattaren nykyisen Oslon seudulta, irlantilaisen ylimyssukuisen naisen, edellisen puolisonsa rinnalle. Orjattaren pojasta, joka lähti viikinkiretkelle Brittein saarille, tuli merkittävä ja kuuluisa viikinkipäällikkö osin irlantilaisten sukujuurtensa vuoksi äitinsä kotimaassa.

900-luvulla, kun Islannin valtio syntyi, Forn Sidr:istä tuli virallinen uskonto, joten kristinusko jäi perifeeriseksi. Lisäksi ennen 800-lukua, asutusvaihetta, mahdollisesti maassa olleet irlantilaismunkit palasivat skandinaavien tullessa. Nimellä Ásatrú on islannin muinaisuskonto nykyisin uskonnollisena yhdyskuntana (vihkimis-ja hautaamisoikeuksineen) Islannissa ja Tanskassa. Muinaisjumalille on varattu myös kansallisten symbolien asema.

995 Norjan kuninkaaksi tuli 994 kristinuskoon kastettu Olavi Tryggvenpoika (ei pidä sekoittaa Olavi Haraldinpoikaan eli Olavi Pyhään), joka levitti kovakouraisesti ja väkivaltaisesti kristinuskoa. Hän otti panttivangeiksi Norjassa vierailleet islantilaiset ja uhkasi teloittaa heidät, jolleivat Islannin yleiskäräjät hyväksy kristinuskoa aikaisemman uskonnon rinnalle. Olavin lähettämät miekkalähetystyöntekijät (Islannin kansallisen saagan eli Veriveljien saagan päähenkilöt) tekivät murhia Kristuksen nimeen).

Islannin yleiskäräjät vastasivat velvoittamalla islantilaiset haastamaan kristityt jäsenensä käräjille sukunsa kunnian loukkaamisesta.
Kristittyjen ja vanhanuskon tunnustajien sodan sijaan saatiin kompromissi, jossa yleiskäräjät hyväksyi (muinaisuskon rinnalle) kristinuskon, mutta kolmella ehdolla: yhä sallittiin lastenheitteillejättö, hevosenlihan syönti (uhriateriat Odinille); lisäksi muita jumalia kuin kristinuskon jumalaa, sai vapaasti palvoa. Islanti jäi viimeiseksi Europan kolkaksi, jossa kristinuskolta puuttui hegemoninen asema. Manner-Euroopassa tosin liettuan suurruhtinaat, viimeisenä Jagello Suuri, pysyivät pakanoina, vain valkovenäläiset alamaiset säilyttivät muinaisuskon. Siksi balttilaista muinaisuskoa koskevia tietoja oli Liettuasta.

Kristittyjen hävitysvimma vanhan perinteen tuhoamiseen säästyi siis joillakin alueilla. Irlanti, josta Islanti omaksui oman mallinsa, kuului myös niihin: Irlantia ei käännytetty miekalla, vaan kristinusko omaksuttiin vanhaan klaanijärjestelmään, jolloin käytetiin kansankieltä ja vanhaa uskontoa ei koettu uhaksi, vaan muisto voitiin siitä säilyttää. Irlannin muinainen esikristillinen kulttuuri tunnetaan tavallista paremmin, ja tämä lienee ollut malli, jota mm. Snorri Sturluson nähtävästi sovelsi 1100-luvun lopussa ja 1200-luvun alussa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #60

Mihin vielä päädytäänkään?
Arkeologiset löydöt, joita ei kuitenkaan ole tehty:
Adam of Bremen claims that there was a temple in Uppsala with three wooden statues of Thor, Odin and Freyr, although no archaeological evidence to date has been able to verify this.

Kuka oli tuo Adam of Bremen? Tuntuu, että vanhoja lähteitä on vaikka kuinka paljon.

Pitääkö kaikki se mitä netistä löytyy paikkansa vai lisääntyykö "tieto" samalla, kun siitä kerrotaan eteenpäin?

Tämä vaikuttaa kuitenkin hyvälle ja Suomikin on maa, joka on lueteltu viikinkiaikaisten tietojen lähteeksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Norse_religion

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #61

Adam Bremeniläinen, Hampuri-Bremenin hiippakunnan piispan sihteeri ja historiankirjoittaja, kertoo historiassaan Upsalan pakanatemppelistä, jossa palvotiin Odinia, Thoria ja Freyria (Freyja jumalattaren veljeä ja puolisoa), [kolmiyhtys samoin kuin hindulaisuudessa Dharma (persoonaton) persoonalliset Vishnu, Shiva (ja jumalatar Durga-Kali), jotka voidaan esittää analogiana]. Kuuluisa temppeliä ei ole löydetty, joskin huhun mukaan se olisi sijainnut Upsalan tuomiokirkon alla. Adam Bremeniläinen puhuu ihmisuhreista (mistä on vaikea tietää, kuinka totta nuo puheet ovat). Palvontakäytännöistä meillä on puuttelliset tiedot.

Viikinkiaikaisia palvontapaikkoja, jotka ovat nimeltään "vi", kuten sanoissa Visby ja Viburg, kuuluu löydetyn. Tanskan Odense on niin ikään ollut Odinille pyhitetty paikka. Odinin kultti on viikinkiaikainen ja liitetty viikinkeihin. Sen mukaan on erilaisia jumalsukuja, aasoja (joihin Odin kuuluu) ja vaaneja, haltijasuku, erilaisia väkiä (jättiläisiä), kääpiöitä yhdeksänmaailmankaikkeudessa.

On tietynalaista historiallista painolastia, joka liittyy Richard Wagnerin henkilöön. Hän käytti skandinaavisia myyttejä lähteenä kokonaistaideteoksissaan, mutta hänen antisemitisminsä, sukunsa yhteydet natseihin ja Hitlerin Wagner-innostus ovat lyöneet varjoa skandinaaviseen muinaisuskontoperinteeseen, jota koskeva lähteistö on ristiriitaisena ja aukollisena vaikeasti tulkittavaa. Natsi-ideologian esoteeristen oppien vuoksi skandinaavisesta muinaisuskosta esiintyy nykyään harhakäsityksiä, jotka ovat luoneet varjonsa vaikeasti tutkittavaan asiaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #62

Taas hyvä lisäys. Löysin myös islantilaisen sadun, jossa viikinkejä. Satu on ajaton, eikä tiettyä paikkaa tai maata ole. Vaikka sadussa on viikingit ja meri, paikka ei voi olla Islanti, koska Islannissa ei ole lepakkoja. Satu on Jónas Hallgrimssonin Tyttö tornissa (islanniksi: Stúlkan í turninum). Se on lyhyt satu. Satu ilmestyi ensimmäisen kerrran Fjölnir lehdessä vuonna 1847 (Upplýsingavefur Landsbókasafns Íslands - Háskólabókasafns, 2006).

Kun kieli periytyy 1000 vuoden takaa, sisältyy kulttuuriin varmasti paljon muutakin viikinkiaikaista.

Hauskaa miten meidän viikonpäivissä on yhtäläisyyttä pohjoismaiden kesken, erityisesti vanhan norjan, färön ja islannin sekä suomenkieliset lauantai ja sunnuntai muistuttavat toisiaan. Liekö aikoinaan kuitenkaan viikonpäivillä ollut nimet. Milloin ilmaantuivat?
Nämä :
Old Norse Faroese Icelandic
Laugardagr Leygardagur Laugardagur
Sunnudagr Sunnudagur Sunnudagur

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #63

Ihmeellinen on kielten maailam, ihmeellisempää on ettei keskiviikko ole suomessa onsdag vaan käännöslaina saksasta. Vanhan Suomalaisen sananlaskun mukaan on "Keskiviikkona Onnimanni".

-tai=dag=päivä

Maanantai-manadagher-måndag-kuun päivä
Tiistai-tyrsdagher-tisdag-Tyrin päivä
Keskiviikko-mittewoche/odinsdagher-Mittwoche/onsdag-keskellä viikkoa/Odinin päivä
Torstai-Thorsdagher-torsdag-Thorin päivä
Perjantai-freadagher-fredag-Freijan päivä
Lauantai-Laugardagher-lördag-löyly päivä
Sunnuntai-Sunnudagher-söndag-auringon päivä

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #65

Suomi-viro-suomi

maanantai-esmaspäev-ensimmäinenpäivä
tiistai-teisipäev-toinenpäivä
keskiviikko-kolmapäev-kolmaspäivä
torstai-neljapäev-neljäspäivä
perjantai-reede-ruokopäivä
lauantai-laupäev-lauantaipäivä
sunnuntai-pühapäev-pyhäpäivä

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #62

Muistaaksen jossakin on sanottu että viikinkien jumalia palvottiin alunperin pyhissä lehdoissa (vi?) kuten Saamelaiset (seidat) ja Itämerensuomalaset (hiidet). Toinen vaihtoehto olisi että temppeliksi olisi voitu pystyttää kokoontumistilaksi tarkoitettu pitkähalli jotka olivat muutenkin kevytrakenteisia eli puisia turvekatolla. Kivistä pakanatemppeliä tuskin löytyy.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #69

Ilmankos niitä temppeleitä ei taida olla löytynyt. Mitä arkeologia sitten on paljastanut. Meillä vain isonjaon aikaisia rajoja, mutta mitä on maan alla. Uskon, että jotain voisi löytyä.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #71

Kyllähän moniakin asioita löytyy kuten esimerkiksi Suomessa pieniä kupari- sekä rautaesineitä kuten koruja ja solkia, myähemmästä ajasta kertoo noin 900-luvulle ajoitetut rautaiset ristit mikä viittaa että kristinusko on saapunut idästä* jo ennen oletettua ristiretkeä. Eräs merkittävä löytö Suomesta on ulkomailla (luultavasti antiikin Roomassa) valmistettu lasinen juomasarvi jota on luultavasti käytetty viikinkiaikana uskonnollisiin tarkoituksiin kuten vaikka Ukonvakka juhlan seremonia astiana.

On muuten aika nätti juomasarvi ja harvinaista että on säilynyt:
http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/ope...

*Kieli lainoja kuten pappi, suntio, Jeesus, Maaria, risti ja raamattu. Lisäksi myös vanhempi suullinen nimitys kristinuskon Jumalalle on lainattu idästä Bog 》Pohu.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #72

Museoissa on todellakin eri tahoilla noita löytöjä, ei vain Suomessa vaan Suomesta löytyneitä esineitä myös muualla pohjolassa. Voisivat lahjoittaa tuon linkin takana olevan arvokkaan kultakorunkin takaisin Suomeen sehän on meidän omaisuutta eikä ruotsalaisten vaikka onki löytynyt Ruotsin ollessa Suomenkin valtaa pitävä.

Komea komea on lasinen juomasarvi. Ehkä löytyy lisää esineistöä, kunhan ihmiset innostuva tutkimaan paikkoja ja luovuttamaan esineet tutkittavaksi.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #57

Tuohi on ollu helpommin saatavilla ollut materiaali ja siihen on ollut helppo kovertaa teroitetulla puutikulla eli kynällä. Tuohi on ollut tärkeä materiaali ja siitä on valmistettu koppia, kontteja, virsuja, juomakippoja, kirjeitä, kirjoja sekä verkon kohoja ja painoja. Vain tuohesta valmistetuista kirjoista eli tuohiraamatuista (gramóta=kirja) mutta ne esiintyvät usein Suomalaisessa perimätiedoissa ja Venäläisissä kronikoissa nimenä. Yhdessä kronikassa jopa mainitaan että Novogorodin kaupungissa oli tuikirjeistä ja tuohiraamatuista koottu arkisto joka paloi Moskovan suurruhtinaskunnan hyökätessä kaupunkiin, eli eräänlainen pohjoinen vastine Alexandrian kirjastolle. Novgorodin tasavalta oli muutenkin aikaansa edellä sillä naisilla oli äänioikeus, myöskin vanhan itänaapurin maine on turhaan mustattu maaorjuudella kun valtio lakkasi olemasta 1478 ja maaorjuuden otti käyttöön vasta Iivana julman isä Vasili III 1500-luvun alkupuolella.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_tuohiki...
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Novgorodin_tasavalta
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tuohiraamattu

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Mainitussa wikipedia-artikkelista (https://en.wikipedia.org/wiki/Norse_religion) käy ilmi seuraava:
Suomen kielen viikonpäivien nimet on lainattu suoraan vanhimmasta skandinaavisesta kielestä, muinaisnorjasta eli muinaisskandinaavisesta viikinkien kielestä – lukuun ottamatta keskiviikkoa. Siksi suomen kieli on mukana mainittujen kielten luettelossa nimien asu on vain muuttunut, kun ne on otettu suomeen. Ainoa nykyinen skandinaavikieli, jossa keskiviikon nimi on säilynyt ennallaan, on ruotsi, jossa se on onsdag eli aasajumala Odinin, jumalhallitsijan, päivä. Voidaan olettaa kristittyjen vaikutusta.

Suomesta ja viikingeistä keskusteltaessa on syytä kiinnittää huomio juuri suomen viikonpäivien nimien etymologiseen alkuperään.Se voi viitata joidenkin suomalaisten ja skandinaavien läheiseen kulttuuriyhteyteen (vaikkakaan ei välttämättä geneettiseen tai kielelliseen), kun kyseiset nimet on lainattu suomeen samasta kielestä kuin mistä ne ovat tulleet ruotsiinkin, joka pohjautuu muiden skandinaavisten kielten tavoin juuri muinaiseen skanfinaavikieleen eli muinaisnorjaan. Kannattaa siis miettiä, mitä päätelmiä voidaan seikasta tehdä.

Maanantaille ei ole enää kielessämme muuta merkitystä kuin viikon ensimmäinen päivä, mutta sen nimi on lainattu muinaisnorjasta, jossa sillä tarkoitettiin kuulle omistettua päivää. Tiistai on Tyr-sodanjumalan päivä kaikissa pohjoismaisissa kielissä ja suomessakin. Kuten edeltä ilmenee, Odiniin viittaava nimi on korvattu keskiviikolla muissa kielissä paitsi ruotsissa. Torstai on Thor-jumalan eli ihmisten maailmaa suojelevan ukkosenjumalan päivä. Perjantai on omistettu kasvullisuudenjumala Freyrille tai/ja tämän sisarelle Freyjalle (naista tarkoittava sana) tai Odinin puolisolle Friggille. Lauantain nimi palautuu viikinkien peseytymistä merkitsevään sanaan. Sunnuntai on omistettu auringolle.

Nykysuomalaisille viikonpäivien nimet merkitsevät vain eri viikonpäiviä, mutta noiden nimien alle kätkeytyvät skandinaavisten jumalten nimet, aurinkokultille ja kuun kultille omistettujen päivien nimet sekä lauantai puhdistautumisen niminä. Viikonpäivät on nimetty viikinkien viikonpäivänimistön mukaan. Myös Englannin kielessä sanat nimet on otettu käyttöön (paitsi lauantain nimi). 800-luvulla viikinkien britein saarille perustamat siirtokunnat kuuluivat Pohjolaan, mistä on merkkinä juuri se, että englannin kieleen omaksuttiin viikinkien viikonpäivät. Tämä tiedetään Englannissa nykyään.

Englantia 600-luvulla asuttaneet anglosaksit (joiden kieleen englannin kieli perustuu) myös käyttävät samaa nimistöä. Luettelossa mainitaan hollanti ja saksa, joiden ja skandinaavisten kielten taustalla on yhteinen germaaninen mytologia.Saksan kielessä Odinin vastine aikanaan oli Wotan-jumala, johon Wunsdag ehkä perustuu. Kristityt siistivät myöhemmin viikonpäivien nimiä, jolloin pakanallisin ylijumaliin Wotaniin tai Odinin viittaavat nimet poistetiin.

Havaitaan, että islannissa, jonka historiassa muinaisuskolla oli eniten merkitystä, muinaisjumalien nimet laajemmin vaihdettiin. Viikonpäivien nimeen ja tunnettuun historiaan ovat jääneet selvimmät merkit viikinkien uskonnosta, ja tämä pätee myös suomen kieleen. On muistettava erityisesti kristittyjen kädenjälki nimien alkuperäisen merkityksen salaamiseksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kiitos yhä syvemmälle aiheeseen taas viet.

Heimskringla on kirjoittanut Snorri Sturluson. Snorrin kirjoituksissa puhutaan euhemerismista, siis mistä? . Snorri kuvaa Odinin kuolevaiseksi aasialaiseksi sotaherraksi, jolla on maagisia voimia. Liittyykö tämä johonkin maahan Aasiassa erityisesti? Mielenkiintoisia yhteyksiä voisi löytyä. Aasiahan on ollut jo tuolloin kehittyneempää kuin Pohjola ja Eurooppakaan?

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Euhemerismi tarkoittaa ajatustapaa, että jumalat ja jumalattaret ovat olleet aiemmin suurmiehiä, -naisia, sankareita, sankarittaria – siis ihmisiä, joita on alettu myöhemmin palvoa jumaluuksina. Knorri oli itse kristitty ja piispa, joka pyrki selittämään pakanuuden ajan jumalat ihmisiksi, koska hän ei uskonut heihin jumalaina. Hän selitti aasajumalten nimet sillä tavoin, että he olivat lähtöisin Aasiasta, jolloin Odin oli hallitsija Aasiasta, Friggi oli kuningatar ja Freyja (tosin kuului vaanien jumalsukuun), hedelmällisyyden jumalatar, Odinin rakastajatar. Suomalainen Freyjan vastine on Rauni, johon saattoi liittyä myös hedelmällisyyskultti.

Skandinaavinen myytistö (kun myytillä tarkoitetaan uskonnon herättämiä kysymyksiä koskevia selostuksia muinaisuskonnon piirissä) sisätää aasajumala Babderin joutumisen manalaan veijatijumala Lokin kujeen vuoksi ja joutuneen sinne ja pääsevän palaamaan vasta yhdeksästä maailmasta koostuvan kaikkeuden tuhon jälkeen uudessa maailmankaikkeudessa. Indieurooppalaiset kielet ehkä ovat kulkeutuneet Kaspian mereltä suomalaisugilaisten kielten alkuperäisalueen eteläpuolelta, jolloinka myyttejä on kulkeutunut mukana (Banderin tarina tunnetaan Kaukasuksen osseettien, skyyttien nykyisten jälkeläisten, mytologiassa). Tällainen yhteys näyttää olevan olemassa. Martti Haavio näyttää löytäneen paljonkin kansainvälistä mytologista vaikutusta esimerkiksi kalevalarunouteen. Samanismia ja vaikutteita on Egyptin Osiris-myytistä sekä Kalevalaan että Edda-myytistöön.

1200-luvun legendasaagat kristittyjen muokkaamia ja euhemeristisia. Pienkuninkaista puhutaan ikään kuin heillä olisi vallassaan suurempia alueita, jotka vastaisivat nykyskandinaavisia valtioita. Kun saagoja luetaan, on metodisesti hyödyllistä eläytyä saagojen kirjoittajien maailmankuvaan jo kristillistyneeseen, jossa vanhat jumaluudet sovitetaan yhteen kristillisen jumalkäsityksen kanssa. Kristityt pyrkivät ottamaan vanhat palvontapaikat kirkoiksi ja kristillistämään muinaisuskonnollisia myyttejä ja kultteja. Sama tapahtui kaikkialla Euroopassa.

Seitsemänpäiväinen viikko on roomalaisperäinen jo esikristillisenä:
Maanantai on Lunae dies eli kuun päivä, tiistai sodanjumala (tai planeetta Marsin mukaan Marsin päivä, keskiviikko Merkuriuksen päivä (Mercurii dies), torstai taas Jupiterin päivä (planeetta ja jumala), perjantai Veneris dies eli Venuksen päivä (jumalatar ja planeetta), lauantai Saturnuksen päivä (englannin kieli on säilyttänyt tämän), sunnuntai auringonpäivä.

Romaanisissa kielissä (italia jne.) lauantain nimi perustuu hebrean sabatti-sanaan ja sunnuntai ajateltiin herran päiväksi kristinuskon syvemmän vaikutuksen mukaan (kristillinen pyhä on eri asia kuin juutalaisten sabatti, jolloin työ oli kielletty).
Näemme, että seitsemänpäiväinen uskonnollinen kulttiviikko on selvästikin Rooman muinaisuskonnosta käyttöön otettu germaaneilla. Se on ehkä nykyistä ruotsin kieltä vanhempi, sillä tämä kieli sai nykyruotsin kanssa yhteiset piirteensä aikaisintaan 1100-luvulla ja 1200-luvulta alkaen tuli länsigermaanisen, lähinnä ns. alasaksalaisen (vrt. hollanti) vaikutuksen piiriin.

Skandinaaveille ja varhemmalla ajalla kaiketi kaikille germaaneille keskiviikko näyttää olevan jumalhallitsijan kulttipäivä. Sen sijaan kristityt halusivat häivyttää keskiviikosta nimimuodot, jotka viittasivat germaanien vanhaan ylimpään jumalaan.
Germaanit näyttävät korvanneen omalla latinalaista jumalaa tehtävältään vastaavalla jumalannimellä roomalaisten jumalat. Suomeen seitsemänpäiväinen viikko omaksuttiin germaaneilta. Esimerkiksi tiistain nimen takana oleva Tyr on vanhempi jumaluus kuin Thor, Tyriin perustuvaa paikannimistöä on pääosin Tanskassa, ei esimerkiksi Ruotsissa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Paikkatiedot ovatkin kiinnostavia ja ehkä niistä irtoaisi enemmänkin.
Eräs tärkeä löytö, joka liittyy Hiittisten asuttamiseen, on skandinaavista alkuperää oleva riimukiven pala, joka on toistaiseksi ainoa Suomesta löydetty. Kuvioitu kivi löydettiin suojaisesta lahdesta, mutta löytöpaikan vedenalaisista arkeologisista tutkimuksista huolimatta ei ole saatu vastausta siihen, miten kivi on sinne joutunut.

On täysin mahdollista, että kivi on kuulunut laivan rahtiin. Katkonaisesta tekstistä on luettavissa vain miehen nimi torfast. On hyviä syitä uskoa, että suurin osa skandinaavisista merenkulkijoista matkallaan Gårdarikeen, Aldeigjuborgiin, Holmgårdiin ja suurien Venäjän jokien kautta Miklagårdiin ja itäiselle Välimerelle käyttivät kuvattua reittiä, viettivät päivän pari Kirkonsalmen satamassa ja jättivät jälkeensä kaikenlaista kauppatavaraa. Toisaalta Kirkonsalmelta on tehty vain vähän itämaista alkuperää olevia löytöjä. Ehkäpä merenkulkijat katsoivat viisaammaksi palata kotiin ulompaa reittiä välttyäkseen ryösteleviltä suomalaisilta ja säästääkseen näin tuomansa ylellisyystavarat omalle väelleen kotiseudullaan. Toisaalta 1000-luvun yleinen suuntaus oli idänkaupan asteittainen väheneminen.

Vuoden 1960 väestönlaskennan mukaan 88,9 prosenttia Hiittisten asukkaista puhui äidinkielenään ruotsia. Hiittisten naapurikunnat olivat Bromarv, Dragsfjärd, Hanko, Nauvo ja Västanfjärd.

Suomen ja saariston viikinkihistoria herää henkiin Rosalan viikinkikeskuksess, jossa on kaikenlaisia tapahtumia. Siellä on museo, joka esittelee arkeologisia kaivauksia Öresundissa, joka taitaa nykyisin olla Kyrksundet.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Olipa kerran eräänä kesäisenä päivänä vuosia sitten Hiittisissä eräs viikinkilaiva tutkimassa Hiittistä kauppamatskalpaan mukanaan muuan Torfas. Kaiket päivätTorfas kaiverti matkallaan kiveensä riimuja joilloin eräs matkaseuralaisista tälle totesi:"Kuulehan Torfas veliseni, heitähän se kivi jo Hiiteen." Niimpä suu allapäin Torfas viskasi kivensä laidan yli.

...tietysti tämä on vain sepitettä

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

Gårdarike, Aldeigjuborg ja Holmgaardr (Novgorod) ja Miklagaardr (nykyruotsin å= ns. muinaisnorjan pitkä vokaali aa, joka merkittiin -:lla a:n päällä) ovat ajan sakndinaavisen kielen mukaisia nimityksiä myöhemmille kaupungeille, joista Miklagaardr on Konstantinopoli. Aldeigjuborg on suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä Aldigju on selvästikin suomea ja merkitsee ali-tai alajokea. Kysymyksessä on Laatokanlinna tai -kaupunki, joka sijaitsi Olhavajoen suulla ja suvuhaaralla nimeltään Laatokka, josta saa nimensä Laatokka-järvi.

Myöhemmin Vanhana Laatokkana tunnettu kaupnki oli Birkan, Kaupangin (Oslo-vuonossa) ja Hedebyn ohella tärkein viikinkikeskus, idäntien solmukohta ja kaupunki, jossa Venäjä perustettiin. Skandinaavinen nimi on tärkein itämerensuomalainen lainasana muinaisessa skandinaavisessa kielessä. Varjagipäällikkö Rurik perusti tukikohtansa sinne ja sieltä käsin muut Venäjän myöhemmät keskukset perustettiin. Itämerensuomalaiset lyydiläiset asuttivat aluetta, jonne kaupunki perustetiin ja jossa Venäjä perustettiin nimeltään suomalaisena. Nimeen asti näkyy lyydiläisten osuus.

Viikinkiasutuksista on arkeologista aineistoa, jonka mukaan niissä asui skandinaaveja, paikallisia ja vähäinen määrä itäslaaveja ainakin 800- ja 900-luvuilta. Pohjois-Venäjän väestö ei ollut identiteetiltään venäläistä, vaan suomalaisheimoista ja balttilaista. Skandinaavinen siirtolaisväki asettui joukkoon ja teki kielestään euroopan laajimmin käytetyn sekä jätti jälkensä jokien rantanimistöön. Viikingit olivat elämäntaparyhmä, ei etninen ryhmä. Heihin saattoi liittyä, he solmivat suhteita väestöön ja lähes kaikkialla sulautuivat alueiden muuhun väestöön. Idässä tapahtui sama kuin lännessä: brittein saarilla ja Normandiassa. Lännessä viikingeissä skandinaavit ja kektit ovat sekoittuneet, Venäjällä skandinaavit ja esivenäläiset, siis baltti- ja uralilaiskansat. Nykyään viikingit kiinnostavat siksi, että heistä tuli paikallisia. Kristinuskoon kääntynyt kansa, itsekin viikinkejä sulattanut, muisti viikingisyyden pakanuutena.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #83

Tosin kiinnostava teksti. Kiitos siitä taas. Venäjä ei olekaan niin venäläinen kuin miksi sitä voisi luulla. Kyllähän sen geenitutkimuksella ehkä näkisi.
Veriryhmistä Suomessa yleisin on A ja itään mentäessä B yleistyy. Verityhmätiedotkin alkavat kiinnostaa.

Toki arkeologiset löydyt erityisesti kertovat historiasta, mutta miten hyvin tietoja saa idän suunnalta? Mistä nuo tietosi ovat peräisin?

Näinpä sitten laitan tällaisen löytämäni tiedon tänne.

Käkisalmen linna oli ollut vesien ympäröimä. Onkohan siitä vielä jotain jäljellä?

Vanhan linnan ”juurien” arvioidaan juontuvan historiallisen ajan taakse, siis pakanuuden aikaan. Ehkä se näin liittyy viikinkeihin?

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1 (1.1.1906)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #84

#83
Eikös jokuaika sitten Ahvenamaalta löytynyt oikein viikinkien tuhoutunut lomakeskus kartanoineen jonka jokin olisi siis hävittänyt ja ryöstänyt. Lisäksi muistelisin että Hiittisistä aikoinaan löydettiin suomen yksi viikinkiaikaisista "satamista Hailikon, Koroisten, Kalannin ja Kemiön ohella. Sitten on vielä Sisä-Hameen "muinaiskaupungit" Janakkala, Teljä ja "Vanai" (Varikkoniemi?). Viikingeille Varsinais-Suomi ja Stakunta ovat kuitenkin olleet "roihujen rannikko". Myöskin Viron puolella vaikuttaa olleen stamapaikkoja mm Saaremaalla, Hanilassa, Otepäässä (ote=ohto/karhu) ja nykyisessä Tallinnassa (Revala, Rävala, Rebala tai Rebu).

#84
Eipä se Venäjä todellakaan ole niin venäläinen, nykyinen Venäjähän sai alkunsa 1400-luvun lopulla kun Moskovan ruhtinaskunta valtasi Novgorodin tasavallan ja kun Moskovan suurruhtinas alkoi kutsuaan itseään tsaariksi. Sitä enen nykyisen Venajän aluella oli Kultaisen-Ordan jäljiltä Kiovan-Russiasta hajonneiden pientenvaltioiden täplittämä maaorjuus otettiin käyttöön vasta 1500-luvun alussa helpottamaan talousahdinkoa ja huonoja satovuosia. Venäjän keisariina Katariina suuri piti muuten itseään suomalaistaustaisena ja uskoi että Novgorodin perustaja Rurik olisi ollut suomensukuinen varjagi-viikinki, mutta tätä ajatusta ei koskaan ole otettu vakavasti eikä nykyäänkään enemmistö tuttkijoista hyväksy että viikinkien mukana olisi ollut suomalaisia tai virolaisia mm tieteen konservatiivisuuden takia (ttieteelle uusi löytö tai virallisesta poikkeava ajatus on aina kryptoniittia). Mutta ties vaikka joskus löytyykin argeolokinen todiste että mukana olisi ollutkin "suomalaisia" viikinkejä, uskottiihan sitä pitkään 1800-luvulle asti että Suomen-alueen ihmisillä on kyky hallita säätä. Uudemmat tutkimustulokset kuitenkin osittaisivat viikinkejä olleen lahtisin niin nykyisen Suomen- kuin Viron alueelta.

Mielenkiintoinen muuten artikkeli ylellä
http://yle.fi/uutiset/suomalaisetko_viikinkeja_tuo...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #85

Löytyi viikinkiaikaan liittyvä maanalainen kaupunki Ranskasta. Löysin tiedot alkuun vanhasta suomalaisesta lehdestä ja sittemmin tuoreempaa tietoa ja kuvia paikasta.

Pohjois Ranskassa Amiesin ja Duellensin välissä outo maanalainen kaupunki ajalta, jolloin viikingit kävivät ryöstämässä. Ae on syvällä kalkkikiviseinien välissä maan alla, jossa on suuri alabyrinttikäytäviä ja polkuja. Moni on sinne mentyään eksynyt ja löytynyt puoli kuolleena.
Kaupunki on perustettu huolella. Savuhormit on tehty maantasalle, mutta peitelty niin huolella, ettei niitä ylikulkija voi huomata.
Yksi savutorvista päättyy erään myllyn savutorveen ja sijaitsee kukkulalla. Toinen johti metsään suurten puiden juurille. Sotilaiden oli mahdoton ottaa selvää mistä savu sai alkunsa.
Kaupungiss oli maanalainen kappeli, jossa saattoi pitää jumalanpalveluksen vaikka vihollisuuksien aikana. Talonpojat saattoivat olla siellä viikko kausia. Sieltä löytyi vanhoja aseita ja rahoja. Siellä oli asuttu yli tuhat vuotta sitten. Kaupunkia käytettiin vielä 1700 ja 1800-luvuilla, mutta sen muurit alkoivat rapistua. Kun 1852 kaupunkiin eksyi lapsi, kaupunki suljettiin.

Kaupunki suljettiin välillä, mutta on sittemmin avattu ja arkeologeilla ja historioitsijoilla on siitä paljon materiaalia.
Katolinen pappi Danicourts teki tutkimuksia kaupungista. Abbe Danicourt. did excavation work there.

Yksi merkittäviä harvinaisuuksia maanalainen kaupunki

http://io9.gizmodo.com/5762847/an-underground-city...
23.10.1909 Jokamiehen viikkolehti no 43
http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding...

Tällä nimellä nyt Naours Underground City. These shelters, many of which can be seen in Picardy and part of the Artois area, are called creuttes, boves or muches, meaning hideout in the local dialect. The underground city could take in 3 000 people with their livestock and has 2km of roads, squares, 300 rooms, three chapels, cowsheds and a bakery with ovens.

Lisää kuvia
https://www.flickr.com/photos/jean_avenas/sets/721...

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #84

Kun venäläisistä on puhe, eri tieteenaloilla ei viitata välttämättä samaan yhteisöön. Kielitieteessä ja kielihistoriassa venäläinen identifioidaan ns. isovenäläisen itäslaavilaisen kielen käyttäjään (erotuksena ukrainaa ja valkovenäjää, kahta muuta itäslaavilaista kieltä puhuvista). Heitä on osa nykyisin Venäjällä asuvasta väestöstä (joskin heitä asuu myös muuallakin). Kaikki itäslaavit on erotettava länsislaaveista (esimerkiksi puolalaisista) ja eteläslaaveista (esimerkiksi serbeistä). 400-luvulta alkaen slaavit levittäytyivät (tai ainakin slaavilaiset kielet) Karpaattien alueella ja Valkovenäjän soilta nykyiselle laajalle alueelle. Venäjäksi nykyään nimitetyn valtion asukkaat eivät siis alkuaan olleet slaaveja, koska näitä ei ollut muuttanut ennen 1000-lukua tälle alueelle. Pohjois-Venäjällä, Permin alueella, Volgan seudulla asui ei-slaaveja. Baltiasta Volgalle oletetaan puhutun nykyisten liettuan ja latvian sukuisia indoeurooppalaisia kieliä (slaavikielten vanhempia sukukieliä).

Permin ja Volgan alueella pääasiassa asui suomensukuisten kielten puhujia -- laajimmaillaan suomalainen kielitieteessä tarkoittaa suomalais-ugrilaisten kielten puhujien suomalais-permiläistä-volgalaista haaraa. Ugrilaista nykyisin suurin ryhmä ovat unkarilaiset, joiden kieli levittäytyi laajasti käytetyksi 800-luvulta alkaen. Unkarilainen kansainvaellus oli samanaikainen viikinkien ja Välimerellä ja Pohjois-Afrikassa islaminuskoisten arabien ja berberien kansianvaellus.

Geeneistä ei voida päätellä kieltä eikä arkeologiastakaan, joka on esinekulttuurin tutkimusta (elleivät löydökset ole tekstejä, jolloin ainakin kirjoitettu kieli voidaan tuntea). Yksikielisyys teidetään hyvin moderniksi ilmiöksi. Kristinuskon synnyn ajan palesteiinassa hebrealaiset käyttivät arkielämässään L-kielenä (eli "matalakielenä") arameaa eli muinaissyyriaa ja H-kielenä ("korkeakielenä") klassista arabiaa, liturgian ja Mooseksen uskon pyhää kieltä, siis vain jullapyhinä ja teologian ja filosofian kielenä. Tälle analogisesti Pohjois-Venäjän alueella ihmiset ovat puhuneet kenties eri yhteyksissä eri kieliä. Suomalais-ugrilaiset kielet ovat voineet levitä kuparia käyttävän kulttuurin kauppakielenä koko Pohjois-Venäjälle ja Itämerelle asti. Volgalle syntyneet bolgaarit, jotka tunnetaan nykyisin Venäjän tataareina (myös suomessa vähemmistönä), tulivat Volgan seudun valtiaksi 700-luvulla, joten hallitsevan eliitin kielenä se vakiintui Venäjälle ja osa venäläisistä on vieläkin tataareja. Muinaisskandinavia lienee ollut soturien kielenä, niiden, jotka perustivat Venäjän jokiseutujen kaupungit idäntien varsille.

Kaikkien muinaisten kansojen kielten ja kulttuurien jäämiä sisältyy nykyisen Pohjois-Venäjän kulttuuriin ja venäjän kielestäkin löytyy substraatteja eli lainasanastoa muinaisista kielistä. Kielen vaihtuminen historian eri vaiheissa on voitu empiirisesti havaita. Eri kielillä voidaan omaksua samaa kulttuuria, joten kulttuuria koskevasta tiedosta ei voida päätellä kulttuurin piirissä olevien kieltä. Eri kieliä on saatettu osata ja puhua aina siinä yhteydessä, kun kukin kieli on ollut viestinnän väline. Kielitiede, kansatiede ja poliittinen historia eivät esitä vastauksia samoihin kysymyksiin. Geeneistä ei voida myöskään päätellä kieleen tai kulttuuriin.

1400- ja 1500-luvulla Moskovan kukistettua tataarit, joita ennen tataarit olivat olleet 1200-luvulta mongolivallassa tai sittemmin tämän vallan edustajina, venäjä muodostui alkuperäisemmän itäslaavien kirja- ja yleiskielen rinnalle, kirkkoslaavin, joka pohjautuu eteläslaavilaiseen bulgarian magedonilaiseen murteeseen. Myös kreikka oli itäisten kirkkojen kirjakieli, kuten latina läntisen roomalaiskatoliaisuuden jne. Viikinkiajan haastavuus on siinä, ettei nykyisiä kieliä eikä nykyisiä kansallisia kulttuureita näytä olleen missään Euroopassa.

Suomi on Euroopan vanhimpien kirjakielten joukossa, suomalais-ugrilaisten vanhin kirjakieli on unkari, toiseksi vanhin taas on edellä mainittujen perminsuolaisten komisyrjäänien kieli, joka on itämerensuomalaisia kieliä vanhempi kirjoituskieli. Tänä vuonna Lahdessa pidetään suomalais-ugrilaisten kansainvälinen konferenssi, jota erityisesti ovat puuhailleet komisyrjäänit (kirjakieli 200-vuotta suomen kirjakieltä vanhempi). Itä-Euroopan historiaa kannattaa lukea esimerkiksi islaminuskoisten tataarien (myös Suomen tataarivähemmistön) historiasta ja Venäjän alkuperäiskansojen historiasta. Venäjän historia on eri asia kuin venäläisten eli isovenäläisten historia, joka on Moskovan valtion ja valloitusten historiaa.

Kielistä kannattaa muistaa muutoksen nopeus. Kun Caesar valloitti Gallian (nykyisen Ranskan), 100 tai 200-vuoden kuluessa valloitetun maan väestö vaihtoi gallien kelttiläisen kielen latinaksi, josta kehittyi nykyinen romaaninen ranskan kieli noin 900-luvulla. Kielihistorialle on ominaista, että sitä voidaan kirjoittaa kielistä, joista tietoa on säilynyt nykypäivään. Esimerkiksi Suomessa puhutuista kielistä, jotka eivät ole itämerensuomea tai pohjoisgermaanista (ts. jotakin ruostsin muotoa) tai kieltä, joka on jättänyt lainasanastoa saameen tai jälkiä paikallisnimistöön ei ole tietoa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #87

En ole mikään tieteilijä mutta itsellä on sellainen teoria että Suomalais-Ugrilaisten esi-isät siirtyivät nykyisen Ukrainan keskialueelta pohjoisemmaksi (suurinpiirtein Vogan mutkan ja nykyisen Puolan väliselle alueelle Indoeurooppalaisten siirtyessä länteen kaukasuksen ja anatolian alueelta suurinpiitein Volgan mutkan. Sieltä puolestaan itämerensuomalaisten esi-isät siirtyivät vielä pohjoisemmaksi Baltian alueelle Slaavilaisten esi-isien työntyessä itään ja viimeistään pronssikauden lopulla ylittivät Suomenlahden saapuen jo "Lappalaisten" ja saamelaisten asuttamalle nykyisen Suomen alueelle. Jokaisen siirtymisen ja niiden välisinä aikoina aikana voisi olla myös tapahtunut kielen vaihtoa jolloin "alistettu" heimo on ottanut käyttöön "valloittaja" heimon kielen. Tämä teoria on tosin amatööri maalikon sekoitus kansanvaellusteoriaa, jatkuvuusteoriaa sekä vielä refugio teoriaa. Voisi kuitenkin olettaa että Itämerensuomalaisten esi-iät elivät pitkään Baltian ja Volgan välillä yhdessä nykykyisten Latvialaisten ja Liettualaisten esi-isien kanssa, jolloin myös olisimme saaneet balti lainoja niin kieleen kuin kulttuuriin ja mytologiaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #87

Kiitos tiedoista ja vinkeistä.

Of the origin of Estonians, Finns and Laplander by Olaus Rudbeck, younger. Acta Literaria Suecia 1727.

Kirjoittaja on varma, että nämä kolme kansanryhmää ovat perisin Israelin heimoista. Tästä näkyy se, miten kristillisyys on saattanut vaikuttaa päättelijän ajtuksiin. Olen muualtakin lukenut, että Periasta päin suomalaiset tulivat.

Tämä tieto on peräisin Rudbeckin lähteestä : suomalaiset olisivat skyytialaisia Heredotoksen perillisiä.
Keitä olivat skyytialaiset? Suomenkielessä on monia sanskriitin ja hepreankielen sanoja. Niitä on kaupunkien, jokien , alueiden nimissä Suomessa ja Persiassa.

Persiassa kylä tai kaupunki nimeltä Hallola.

Ollau Kurr-joki vastaava orientissa

Jumalai Suomessa – (Ahvenanmaalla taitaa olla Jomala) - vastaava orientissa

Rozelain järvi Karjalassa – (ihmettelen yhteyttä Ruotsissa Rosalaan?) - vastaava orientissa

Acta germanica; or, The literary memoirs of Germany, &c: Being a choice .
https://books.google.fi/books?id=J9lAAQAAIAAJ&pg=P...

Ehkä kielestäkään ei voi päätellä mitään. Sen uskon, että suomenkieli on vanha, ehkä emme kieltä helpolla ole vaihtaneet. Osoittaahan sen se, että täällä on yhä useampia kieliä ja harva osaa niitä kaikkia. Kveeneilläkin on säilynyt oma kieli, suomea se tuntuu olevan.

Tässä kuitenkin vaimo nimityksen vastineita muualta:
http://neba.finlit.fi/kirjasto/digi/view.php?set=9...

Liivi: nai
vepsä: ak
viro: naine, abielunaine

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #89

Kie,itiede o kyllä ihmeellinen ja hyvin nopeasti kehittyvää, varsinkin kun 2000-luvulla on alettu ottamaan myös suomenkielen murresanat huomioon., itsecsuomen kirjakieli kuitenkin luotiin vasta 1500-luvulla ja nykymuodon se tavoitti vasta 1800-luvulla. Muistelisin myös että suomena ja viron kielet (tai paremminkin alueiden murteet) erkanivat toisistaan vasta 1200-luvulla. Suomen kirja kieli on kuitenkin aika tuore kieli, ja rekontroitu muinaissuomi muistuttaakin enemmän viroa kuin nykysuomea.

Tuo Ahvenaanmaan "Jomala" kuten Jahve suomenkielinen nimi "Jumala" on muunnos saamelais-pemiläisestä Jomal-jumalataresta. Taruissa kerrotaan Jomalile pystytetyn kultaisen tai ainakin kullatun patsaan jonnekkin kuolanniemimaalle.

Toisin taas "Vaimo" on muistaakseni hyvin myöhä germaanilaina, olisiko ollut suunnilleen viikikiajalta mutta etymologian sanakirja selittää sen kuitenkin tulevan kantauralin sydäntä ja sieluatarkoittavasta sanasta "wajmvo".
Muutes viron "abielunaine" voisi olla myös hienosti käänettynä "avioelonnainen".

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #90

En usko suomen kirjakieltä luodun 1500-luvulta, vaikkakin tuolta ajalta vasta on säilynyt tekstejä. Suomen keskiajalta tunnetaan Turun kadetraalikoulun opiskelijamuistiinpanoja latinantunneilta, jolloin latinan sanoille esiteltiin ruotsin ja suomen vastineet eli Agricolan käyttämät monet sanat lienevät jo vakiintuneet keskiajalla - tietomme vain lienevät puutteellisia. Kristinuskosta kerjäläismunkit saarnasivat kansankielellä keskiajalla, vaikkakin latina oli kirkon kieli (ei ruotsi tai suomi). Jamali on uralilainen sana, permiläiset, oletettavasti komisyrjäänit, jättivät sen skandinaavisaagoihin.

Vaimo-sana on säilyttänyt virossa merkityksen henki. Germaanilainat eivät ole välttämättä myöhäisiä, koska germaanit eivät ole välttämättä eläneet kaukana uralilaisista. Voi olla vaikaeaa ratkaista sitä, mistä kielestä milloinkin mihin kieleen lainautuminen on tapahtunut. Uralaisilla ja indoeurooppalaisilla kielillä voi ola yhteistä, lainautumatonta sanastoa, jonka esiintyminen täytyy selittää muulla tavoin kuin lainaamisella jommasta kummasta suunnasta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #92

Tämä nyt ei liity kirjkieleen, mutta liittyy Adam Bremeniläiseen ja hänen tietoonsa viikingeistä. Löysin sattumalta tällaisen lauseen kautta: Adam Bremeniläisen kertomus Curland saaresta.

Adam Bremeniläinen (s. ilmeisesti ennen 1045, k. 1081/1085) oli bremeniläinen pappi ja historiankirjoittaja.

Gesta Hammaburgensis ecclesiae pontificum. Teos on keskeisen tärkeä lähde paitsi Pohjois-Saksan, myös Skandinavian keskiajan historian tutkimuksen kannalta. Alun perin latinankielinen laaja teos on käännetty myös useille nykykielille.

Bremeniläinen puhu viikingiestä "Selandissa on runsaasti kultaa, joka on hankittu ryöstelemällä. Nämä merirosvot, jotka kutsuvat itseään wichingeiksi, maksavat daanien kuninkaalle veroja luvasta ryöstää meren rannalla asuvia barbaareja." Adam oli pöyristynyt viikinkien raakojen tapojen vuoksi, esimerkiksi kuolemanrangaistuksen käyttämisestä. Daanien kuningasta Sven Estridinpoikaa Adam arvosti ja sai häneltä paljon tietoa Pohjolasta. Kuningas kertoi myös päättymättömästä valtamerestä, joka takana on Vinland.

Ruotsalaisia Adam piti barbaareina muun muassa moniavioisuuden takia. Adamin tiedot Ruotsista olivat peräisin kuulopuheista ja muuttuivat sitä huimemmiksi, mitä kauemmaksi pohjoiseen kuvailussa mennään. Pakanallisten rituaalien pitopaikkana hän mainitsi Ubsolan (Uppsala). "He uhraavat kaikista lajeista yhdeksän urosta, joiden verellä lepytellään jumalia. Uhrien ruumiit ripustetaan temppelin vieressä olevaan pyhään lehtoon." Norjasta hän mainitsi armottoman kylmyyden, lampaiden kasvatuksen, karaistuneet ihmiset ja parrakkaat naiset. Tässäkin hän kiinnitti suurta huomiota pakanallisuuteen. Idässä sijaitsi Adamin kertoman mukaan Terra feminarium, joka lienee tarkoittanut Kvenlandia eli Suomea. Sen eteläpuolella oli Adamin kertoman mukaan suuri Aestland-niminen saari (Viro). Sen asukkaiden hän kertoi palvovan lohikäärmeitä ja siivekkäitä eläimiä. Lähiseudun tiettömillä alueilla oleva Ruzzia koostui Adamin tietojen mukaan monenlaisista kummallisista kansoista, kuten amatsoneista ja kykloopeista.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #95

Adam Permiläinen ei ollut ainakaan Lennart Meren mielestä väärässä siinä että Virossa palvottiin lentävää lohikäärmettä, mytologiassa nimittäin kertotaan lentävästä tulisesta kipinähäntäisestä käärmeestä Tharapitasta eli Taarasta eli Ilma-Ukusta joka lensi Ebaverenmäeltä Saarenmaalle mikäli myös Henrik Lättiläiseen ja kansanrunoihin on uskominen. Meri kirjoittikin että todennäköisesti kyseessä on ollut rautameteoriitti joka putosi Saarenmaalle kaakosta ja hävisi Kaalin kraaterijärvestä luultsvasti loppuunkulutettuna sydänkalevalaisena aikana minkä takia Viron entinen presitedentti yhdisti tapahtumiin vielä Seppä ilmarisen, tulen synnyn, päivän päästön ja sammon ryöstön.

Lisäksi Kreikkalainen mytologia kertoo auringon (Helios) kurittomasta pojasta (Feathon) joka lainaa isänsä vaunuja ja holtittomasti ajellen aiheuttaa niilä tuhoja kunnes Zeus syöksee tämän Eridanos-virtaan kaukana hyperporeassa. Veljensä kuoleman takia pojan sisarukset (tähdet) alkavat itkeä kyyneleitä jotka huuhtoutuvat maailmanmeren rantaan maripihkana.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #96

Meripihkaa tänään myös etsiskellyt niin museot-netistä kuin muualtakin ja tässä samansuuntainen myytti kuin sinullakin aiheesta.
Uranon eli taivaan ja Titaian eli maan tytär Basileia synnytti kaksi lasta nimeltään Helios ja Selene, jotka lumosivat kaikki muodollaan ja puhtaalla kainoudellaan. Basileian veljet hukuttivat kateuttaan Heliosin Eridanos mereen. Selene rakkaudesta veljeensä syöksyi hänen peräänsä.

Åiti etsii suruissaan kadonneita lapsiaan. Silloin Helios ilmestyy näyssä hänelle lohduttaen ja kertoo, että rangaistus on saavuttavat pahantekijät. Ei ole syytä hukkuneita surra. Helios on tullut valoa maalle antavaksi auringoksi ja Selene kuuksi.

Tarina pohjautuu siihen, että aurinko katoaa pimeimmäksi ajaksi pohjolassa. Sen ajateltiin katoavan mereen, josta se nousee takaisin taivaalle.

Eridanos on meripihkaa synnyttävä meri. Itämeri on meri, jossa vain on ollut meripihkaa.

Museot ja meripihkaa löytyy täältä: https://museot.finna.fi/Search/

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #97

Meripihka kyllä oli myöntämättä arvokas korukivi jo pronssikaudelta jolloin sen perään kuolasivat jo muinaiset Mykeneläiset, varsinkin suosittua oli harvinainen Baltiasta peräisin ollut meripihka. Jännittävä tarina tuokin että Eridanokseen myös putosi Helios rakkaansa kanssa, joten on kohtalon ivaa että
Hänen pojalleen Feathonille kävi samoin.

Ei muuten tarvitse paljoa mielikuvitusta että kertomus kurittomasta auringonpojasta meripihkakyynelineen muistuttaa vanhojen kansanrunojen kuvausta siitä kuinka mereen pudonnut sampo ajelehtiin rantaan rikkauksia tuovina muruina, joten voi helposti kuvitella kuinka vastakaskettuun peltoon heitetään meripihkaa huudelle "Meillä kyntö, meillä kylvö, Meillä kasvu kaikenlaini", samalla kun alastomat naiset kiertävät tansahdellen pellon piertä herätellen Pellonpekkoa ja noutamassa Sampsa Pellervoista virpomalla "tuoreeks, terveeks" pajunoksalla.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #98

Mietiskelin olisiko viikingeilläkin ollut meripihkaa. Todennäköisesti, mutta onko siitä arkeologisia havaintoja?

Mykenen haudoissa oli 15 vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua meripihkaa. Helmet olivat Pohjanmeren rannoilta kotoisin.

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding...

Meripihkareitiksi kutsuttu reitti Pohjois-Euroopasta Välimerelle ja Adrianmerelle, jota kreikkalaiset ja etruskit käyttivät, oli Euroopan ensimmäisiä kauppateitä.

Amber Routes, earliest roads in Europe, probably used between 1900 Bc and 300 Bc by Etruscan and Greek traders to transport amber and tin from northern Europe to points on the Mediterranean and Adriatic seas. Vaihtokauppaa, jossa molemmat osapuolet hyötyivät.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #99

Parhaimmillaan meripihkatien pohjoisimmat osat ovat ylttäneet aina Suomenlahdelle asti, itse kuitenkin yllätyin ensikertaa kuullessani meripihkatiestäsillä tästä Euroopan silkkitiestä ei oltu peruskoulussa opetttu mitään. Koulussa tosi opetettiin toisin (2003-2012) eli että Eurooppa oli niin vaikeakulkuista ja barbaarisoitunutta ettei siellä liikkunut kauppatavaraa Rooman rajojen ulkopuolelta, tosin tämä oppi on ollut kumottu aikoja sitten ainkain 1974 painetun Compin tietosanakirjan mukaan.

Wikipediassa on muuten kartta jonka mukaan Meripihkatie alkaa tänäpäivänä Pietarista ja päättyy viimein Roomaan vaikka olihan sillä aikoinaan muitakin väyliä Euroopassa. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pronssikauden_meri...

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #95

Tämä on Adam Bremeniläisen tunnettu kuvaus Upsalan ns. pakanatemppelin ihmisuhreista. Lisäksi voi huomata, että sanalla wichingit 1000-luvulla elänyt Adam viittaa meriroskoihin, jota tuolla sanalla tarkoitetitin muinaisenglannissa esimerkiksi jo 700-luvun lopulla. Daanit viittaavat paitsi nykyisen Tanskan silloisiin asukkaisiin, myös nykyisen Ruotsin eteläosan osaukkaisiin (Ruotsin eteläosat ovat tulleet valloituksina vimeksi 1600-luvulta Ruotsin osaksi). Mälare-järven seudulla asuneita svelaisia (joista juontuu nykyruotsalaisen nimi) Adam kuvaa pakanoina ja kristinuskoa vastustaneina viikinkeinä (mikä lienee tottakin). Kristittyjen tapana oli esittää pakanuus jotenkin torjuttavana. Tiedot pakanoiden uskonnosta ovat selvästi värittyneitä eikä niitä pitäisi purematta niellä.

Odinnille, Thorille (aasajumalia) ja Freylle, vaanijumalalle, omistettu pyhäkkö ja pyhä lehto, jollaisia Suomesa sanotti hiideksi (Acricola nimittäin käänsi Raamatun kanaanilaisten Baalin sodanjumalatar-puolison pyhän lehdon sanalla hiisi, joten sanalla hiisi oli tällainen Acricolan tuntema merkitys). Kulttuurirajan takaisille alueille on sijoitettu antiikin Kreikasta lainattuja kuvauksia amatsoni- ja kyklooppimyyteistä. Viikingit ja muut muut kristinuskoon penseästi suhtautuneet edustavat toiseutta, puhumatakaan siitä, että Ruzzia (Venäjä)on toiseuden aluetta. ja Terra feminarium on kuvaus amatsonimaasta. Aestland viittaa Itämaahan (jonka osa nykyinen Viro tai Suomi olivat). Saattoihin pakanoiden ja kristittyjen naiskäsityksessä olla eroja, jotka saivat kristityt olettamaan naiset amatsoneiksi joillakin alueilla (?). Lohikäärme on mytologinen aihe, johon pakanat suhtautuivat myönteisesti, kristityt eivät. Kuten kinalaiset nykyäänkin, muinaiset eurooppalaiset arvostivat käärmetarueläinhahmoja. Skandinaavien mytologian mukaan ihmisten maaillman, Keskimaan, ympärille oli kiertynyt suuri merikäärme, joka on kuvattu vikkikinkityyppisen aluksen keulahahmona.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #101

Puolalaisessa kansantarussa on lohikäärme. Liekö sillä yhteyttä viikinkiaikaan. Krakovassa melkoisen näkyvä myytti.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #89

Rudbeck kuuluu ns. gööttiläiseen/goottilaiseen historiankirjoitukseen, jonka ajatuksena oli, että eurooppalaisten polveutuminen Noan pojanpojasta. Tällainen historia on kuvitteellista. Skyytit ovat olleet indoiranilaisia paimentolaisia ja mahdollisesti joitakin muita heidän liittolaiskansojaan, joista Herodotos kirjoittaa. Hänen mukaansa heidän ja amatsonien välisesti aselevosta ja rauhasta syntyi eräs paimentolaiskansa - hyvin vaikeasti tulkittavia seikkoja. Kurgaanit, jotka ovat arokansojen hautoja, sisältävät myös hyväkuntoisia naisvainajia, joiden haudassa on aseita ja merkkejä taistelussa ssduista vammoista. Tietynlainen hautakumpukulttuuri on jättänyt arkeologisia jäänteitä. Jonkin teorian mukaan indoeurooppalaisia kieliä ja nykykulttuuria ovat välittäneet paimentolaiset (kumpuhautoja on Tanskassa ja Ruotsissa). Suomalais-ugrilaisia oli osaksi arolla, ainakin unkarilaiset arokansaa. Myös turkinsukuisia kansoja tai bolgaareja (tataareja) on saattanut asua arolla. Herodotoksen mukaan skyytit olivat nykyeurooppalaisten näköisiä. Alaani-nimisinä skyytit kiersivät Eurooppaa 400-600-luvuilla.

Oletettavasti indoeurooppalaiset ja uralilaiset (suomalais-ugrilaiset), jolloin puhe kahdesta kieliperheyhteisöstä, ovat eläneet laiinasanayhteyksistä päätellen toisiaan lähellä. Sankritia muistuttava sanasto on skyyteiltä peräisin. Hebrean kieli on seemiläinen eli Lähi-idän alueen kieliperhettä (aramea/muinaissyyria, hebrea, mesopotamian akkadi, arabia, assyyria jne.), joka on ollut uralilaisista etäämpänä, joten kielikanat ovat kulkeutuneet juutalaiskäännynnäisten tai kristinuskon levittäjien kautta pohjoiseen infoeurooppalasiin tai uralilaisiin kieliin (kuten suomeen). Kieliperheet voivat olla hyvinkin vanhoja, mutta alue, jossa niitä on käytetty eri aikoina, ovat saattaneet paljonkin vaihdella. Itämerensuomalaisia kieliä ei ole vanhimpina aikoina ehkä puhuttu edes Itämerellä.

Oletettavasti uralilaisilla ja indoeurooppalaisilla kielillä (tai altailsilla kielillä) voi olla yhteisen kantakielten kantakielet, koska pronomineissä, jotka eivät lainaudu kielestä tosiseen, on yllättävää samankaltaisuutta, jolle yksi selitys voisivat olla hyvin vahnat kieliperhesuhteet. Uralilaiskielet sisältävät myös hyvin vanjoja lainoja indoeurooppalaisissa kielissä. Indoeurooppalaisten kielten levinneisyys saataa liittyä tärkeään innovaatioon: sotavaunuun. Indoeurooppalaiset heettiläiset (puhutaan mm. raamatussa) toivat lähi-itään, siis Assyrian ja Egyptin piiriin sotavaunut, Kiinaankin sotavaunut levisisvät 1000 eaa. Etelä-Venäjältä tai Ukrainasta (skyyttit lienevät olleet keskeisiä tässä).

Sanat Rozelain, Rosala jne. ovat tietenkin sama kuin Roslagen (alkuaan koko Ruotsin tai Tansakan rannikko idästä päin katsoen), Russia lämnsimaisilla kielillä, siis Venäjä, suomen sana Ruotsi tai viron rootsi merkitsevät samaa eli rusia eli itäviikinkiä (Bysantissa vastaava sana on varjagi kreikaksi).

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #91

Skyyttien aluetta on toisaalta haastava määrittää sillä antiikin maatienteilijät antoivat sen läntiseksi rsjajoeksi nykyisen Oderin puolassa ja eteläisimmäksi rajaksi nykyisen Tonavan Romaniassa. Lisäkso kerrotaan että skyytian pohjoisimmissa osissa asuu heimoja jotka eivät kuitenkaan puhu skyyttien kieltä, kuten Pompponius Melan mainitsema Balcean-heimon Skyytianmeren rannalla jonne tämä myös sijoitti Codanusinlahdelle Pytheas Massilian mainitseman Thulen saariston (Scandia, Dumna, Bergi, suuri Berrice sekä Thule). Mela myös mainitsee että Elben takana sijaitsevat Kimbrienniemi ja Scandian saari ovat Teutonien hallussa, mikä on myös mielen seikka. Mutta se muinaiseta antiikin maantiedosta ja takaisin aiheeseen.
Itämerensuomalaisen kieliperheen voidaan myös olettaa siirtyneen aina pohjoisemmaksiuseammassa tai ainakin kahdessa vaiheessa mutta kuitenkin hitaasti.
Ensimmäinen siirtyminen on tapahtunut protoIndoeurooppalaisten siirtyminen Kaakkliselta mustaltamereltä länteeän Mustanmeren pohjoispuolella olleen protoSuomalaisugrilaisen kielialueen läpi.
Toinen on ollut Skyytien ja Slaavien työntyminen itäänpäin Preussin ja Mustanmeren väliseltä alueelta.
Se mitä kieltä puhuvia ihmisiä itämerensuomea puhuvien esi-isiät tavanneet voisi olla mahdollisesti selvitettävissä saamen kielestä, mutta en tiedä kiinnostaa nykytutkijoita sellaisen selvittäminen.
Vaikkakin niin suomalaisugrilaisten kui indoeurooppalaisten yhteinen alkukoti onkin mustanmeren ympäristössä, en kuitenkaan enisi ihan heti bäittämään että suomen kielen pahaa olentia sekä pyhää paikkaa tarkoittavat sanat hiisi ja hitto tarkoittaisivat Heettien heimoa, vaikka tavalliseen korvaan siltä voisi kuulostaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #91

Kiitos, mikä on tietolähteenä? Nettikö näitä sisältää? En lähde tarkistelemaan.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Pahoittelen että menee räävittömäksi mutta kuitenkin kun puhutaan hedelmällisyydestä niin kerron omista teorioistani ja mielikuvitukseni ei sitten ole läpensä likainen. Mikael Agricola siis kirjoitti aikoinaan listan pakanajumalista joka on niitä harvoja kirjallisia lähteitä jossa nimi Rauni mainitaan joten nykyään oletetaan että arkeologisten todisteiden puutteessa kyseessä olisi Agricolan keksimä jumal-nimi. Mutta oli kuitenkin miten oli niin kevätkylvön aikaan juhlittiin Ukon vakkoja että niitä juodessa uskottiin Raunin hörskyvän ja Ukko pärskyvän, mikä viittaisi Akan ja Ukon yhdyntään.

"Ja kun kevätkylvö kylvettiin, silloin UKON malja juotiin.
Siihen haettiin UKON vakka, niin juopui piika ja akka.
Sitten paljon häpeää siellä tehtiin, kuin sekä kuultiin että nähtiin.
Kun RAUNI UKON nainen härskyi, jalosti UKKO pohjasta pärskyi."

Samanlailla yhdyntään voisi viitata se kun sotka (neito?) laskeutuu meressä kelluvan Väinämöisen mättäälle ja munii siihen munansa. Kun sotka hautoo miniaan mättäällä, niin kelluja "tuntevi tulistuvan, hipiänsä hiiltyväksi, luuli polvensa palavan, kaikki suounensa sulavan" eli Väinämöisellä jäykistyy. Liikahtaessaan Väinämöinen saa aikaan että "munat vierähtibät vetehen, meren aaltohon ajaikse,karskahti munat muruiksi, katkeili kappaleiksi". Tästä huolimatta munamyytin vanhempana versiona pidetään Virossa kertomusta jossa pääskynen tai kotka munii kolmelle mättäälle merestä jolloin Ukon eli Taarapitan lähettämä tuuli vyöryttää munat veteen ja ne särkyvät muruiksi.

Kansanrunot kyllä tuntee myös Väinämöisen (Väinän asukkaan) äidin, iki ihanan Iron joka on kotoisi Pohjolan kylmästä kylästä. Iän impeyttä pitänyt Iro kuitenkin tuntea palavaa tarvetta saada miestä ja hän säntää suin päin merelle. Rannassa Iro pesee mattoja, syö kalaa taikka on uimassa kun tyhjästä ilmestyy Meritursas Äijönpoika (Merovech, sonur af Ægir) ja pakottaa neidon yhtymään. Tursaan yhdyttyä Iro jää rantakivelle itkemään jolloin tämän perhe (isä, äiti, veli ja sisko) käyvät katsomassa ja kysymässä mikä Iron on. Lopulta perheen taivuteltua hän kertoo raiskauksesta. Sitten syntyykin jo Väinämöinen joka skee jalallaan kohdun portit auki ja nousee vatsasta ulos ratsailla miekka kädessä. Kansanrunouden mukaan seppä Ilmarinen ja nuori Joukahainen ovat Väinön veliä ja että heillä on sama äiti mutta kuitenkin eri isä eli muinaisjätti Kaleva joka tuli äitinsä kohdusta ulos samoin tavoin kuin Väinämöinen. Kaiken kaikkiaan Kalevan poikia on seitsemän. Se muutes että Joukahainem on Väinämöisen veli mikä antaa oman sävynsä Kalevalaan sepitetylle Ainon tragedialle.

Entä mitkä nimet sitten viikonpäivillä oli muinaisilla Itämeren suomalaisilla? Viroon päin katsoen näyttäisi ainakin että jokaisella päivällä on ollut kuunkierron mukaisesti nimenään järjestys numero kuten varpailla esim Esimenepäev, teinepäev, kolmaspäev, neljaspäev, viiespäev, kuuespäev, seitsmespäev, kaheksaspäev...
Helpottaisi kuitenkin paljon jos tietäiso mitä viikonpäivän nimityksiä oli liiveillä tai on mordvilla, mutta kuunkierron mukaiseen kalenteriin mahtui kumma 13 kuukausi eli "kevätkuu" maalis- ja huhtikuun väliin. Tärkeimpiä juhlia kuten kesannapaa, talvennapaa, kekriä ja ukonvakkaa juhlittiin suurinpiirtein aina samana päivänä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Lisääntyminen on merkittävä osa elämää ja vielä kansanrunouden keinoin sen esittäminen on erittäin kiinnostavaa ja merkittävää. Minusta tuossa ei ole mitään rumaa eikä likaista. Paljon siivompaa kuin vaikka Salkkareissa tai monissa lastenkin valvomisaikana esitettävissä ohjelmissa.

Kiitos, että lisään tietoja. Mikä muuten on lähteesi?

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #80

Kuten kirjoitin tuo on omia päätelmiä mitä olen kyhännytlukemalla milloin mitäkin lähdettä mm Anna-Leena Siikolan Itämerensuomalainen mytologia oli hyvää luettavaa mutta olen myös kalunnut SKVR:n sähköisestä tietokannasta ( http://skvr.fi/ ). Kalevalaa on käsitelty paljon ylen esittämässä Aristoteleen kantapäässä (moni jakso näyttää poistuneen jo Yle areenasta) samoin Ylellä on ollut monia kalevalaa käsitteleviä juttu artikkeleja kuten suomen synty sarja (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/07/02/suomen-syn...). Olen myös kolunnut Wikipediaa.

Ajatus siitä että kelluvan Väinömäisen päälle muniva sotka voisi kuvata yhdyntää tuli Kalevassa julkaistussa artikkelissa (http://www.kaleva.fi/peto/itkua-ja-muistikatkoja/1...), tämä ajatus sai vielä tukea Kalevala sanakirjasta jossa mainitaan että sotkalla tarkoitetaan joskus neitoa samoin kun polvi voi tarkoitta yleisesti mutkaa kuten taipunutta miekkaa esimerkiksi. Ikävää on että tälle ajalle on luonteista tiedon katoaminen yhtä nopeasti kuin uuden tuleminen.

Tässä myös joitain muita hyödyllisiä linkkejä artikkeleihin:
http://www.studio55.fi/vapaalla/article/rivot-runo...
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/sam...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #81

Jossain vaiheessa, kauan sitten oli puhetta nettisivujen tallentamisesta. Yliopiston kirjasto ehkä suunnitteli sellaista, mutta en tiedä toteutuiko? Ehkä on liian työlästä, suorastaan mahdotonta. Toki Google löytää kaikkea vanhaakin. Jossakin siis voi olla tallessa, jos osaa hakea.
Ehkä säilyvyys ei olekaan ongelma, vaan se, että tietomäärä kasvaa ihan mahdotonta vauhtia ja jos aikaa pysyä edes jotenkin perässä ja järjissään, niin vanhat voi unohtaa nopeasti kun uutta tulee tilalle. Ihmisen kapasiteetti voi sittenkin olla rajallinen ja onkin.

Kiitos taas linkeistä.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset