*

ILgron11

Omenapuiden ja omenien hyödyntämisen pitkä tie

  • Kirkniemiemen taimi siemenestä
    Kirkniemiemen taimi siemenestä
  • Vanha Kirkniemi, osin jo lahonnut runko
    Vanha Kirkniemi, osin jo lahonnut runko
  • Kohta kukkivat hedelmäpuut
    Kohta kukkivat hedelmäpuut
  • Kypsyvä Kirkniemi-omena
    Kypsyvä Kirkniemi-omena
  • Kartanossa vierailijoille levitetty punainen matto
    Kartanossa vierailijoille levitetty punainen matto
  • Verkossa tietoa
    Verkossa tietoa

On kestänyt vuosisatoja, että  Suomessa alettiin uskoa  omiin kykyihin omenatarhan pitäjänä. Voisiko Suomessa tuotettuja hedelmiä jalostaa nykyistä paremmin?  Voisiko joskus olla myynnissä suomalainen calvados?  Omenaviiniä ja mehua toki tehdään. Hukkaan hedelmiä  ainakin viime syksynä meni  ja paljon.

 

Maistelin Malmgårdin kartanossa menneellä viikolla kartanon panimossa valmistettua  kuivaa siideriä.  Se ei vielä  ollut kartanon omista hedelmistä tehtyä. Isännän mukaan omenanviljely on suunnitelmissa. Omenapuita oli aikanaan, mutta vanhat puut on hävitetty.  Olisin halunnut tietää olisiko sieltä löytynyt Suomen vanhin omenapuu. Missähän sellainen olisi? Vuodelta 1936 olevan puutarha ja koti lehti julkaisi  kuvia silloin tunnetuista  vanhimmista omenapuista,  150 vuotta  olivat vanhimmat.

 

Vuosisatoja on suomalaisia kannustettu viljelemään.  Jo Kustaa Vaasa  (hallitsi 1523-1560) määräsi, että kaikkiin aatelisten asumakartanoihin oli perustettava ”ryytimaa”. Mikä viittasi vihannesviljelyn edistämiseen.  Paraisten Kuitian herralla, Erik Flemingillä oli kartanossaan hedelmäpuutarha. Tallinnasta oli tilattu omena- ja päärynäpuun taimia.  Vielä 1600-luvulla hedelmien viljely oli rajoittunut joihinkin kehittyneimpiin aateliskartanoihin.  Turun hovioikeuden presidentti Juho Kurki lähetti Tukholmaan kuninkaan hoviin viinirypäleitä. Niitä oli viljellyt Juho Kurjen  omassa kasvihuoneessa.

 

1700-luvulla puutarhaviljely saavutti suurta suosiota tiedemiespiireissä. Carl von Linné herätti  kiinnostuksen puutarhatieteeseen täälläkin, Turun akatemiassa professorien Pietari Kalm ja  Pietaria Adrian Gadd aikaan.  Heillä oli opiskelijoita, jotka lukivat ”puutarhatiedettä”.  Silloin julkaistiin aiheesta myös ensimmäinen väitöskirja, jonka sanottiin antavan hyvän kuvan tuon ajan puutarhatiedosta ja –taidoista, mutta myös väitöskirjatyöstä itsestään ja sen esittelystä.

 

Väitöskirja on kokonaan suomennettuna vuoden 1936 Puutarha ja koti lehdessä no 10-12. Pituutta työllä ei monta sivua ole. Väitöskirjasta käy ilmi minkälaisiksi tekijä kokeen kansalaisten suhteen puutarhaan ja siellä tehtävään työhön.  Tekijä yrittää kannustaa puutarhan pitoon.  Laiskalle ja saamattomalle suomalaiset vaikuttavat. Ilmastoa pidettiin myös tuohon aikaan yhtenä puutarhanpidon esteistä, mutta ei voittamattomana, sillä tekijä pyrkii muuttamaan käsitystä suopeammaksi.  Vähän oli myös kasveja, jotka olisivat hyvin sopineet pohjoisiin oloihin.

 

Ensimmäinen suomalainen puutarhakirja ilmestyi 1768. Ensimmäinen puutarhakoulu aloitti vuonna 1841 toimintansa Kupittaalla.

 

Vielä 1900-luvun alussa epäiltiin onko kotimaisesta omenasta myyntituotteeksi ja elinkeinoksi.  Puutarhalehti valoi uskoa viljelyn kannattavuuteen Etelä-Suomessa, sillä tuolloinkin vielä hedelmien viljelyn koettiin olevan epävarmalla pohjalla. Lehti syytti suomalaisia tietämättömyydestä ja taitamattomuudesta ja vertasi muualla  kuten Tyrolissa tai Kaliforniassa viljelyä harjoittaviin. Jos siellä olisi puutarhoja perustettaessa ja hoidettaessa tehty  yhtä vähän kuin täällä, ei viljely siellä tai missään muuallakaan kannattaisi.

 

 

Toisin on nyt. Puutarhoissa, pienissäkin on paljon omenapuita, mutta osataanko niiden tuotteita hyödyntää? Mitenkä olisi tuotteiden kehittämisen nostaminen nyt keskiöön? Menisikö siinäkin satoja vuosia ennen kuin hedelmätarhan tuotteita osattaisiin täysimääräisesti hyödyntää?

 

 Kirkniemi -omenan taimi sai etsimään tietoja ja toi muistoja mieleen. Pienen pieni se on. Menee 10-20 vuotta ennen kuin se antaa hedelmää. Talviomenaa. Siemen oli saanut olla runsaan vuoden kiven alla piilossa itämässä, kehittymässä ja kasvua aloittamassa. Sieltä alta paljastu alkuun muutaman sirkkalehden alku ja vuoden kuluttua siitä jo taimi, jolla on pitkä juuri, hentoinen noin 15 -senttinen runko. Se  j saa hyvä kummun ja runsaan mullan kasvualustaksi ja verkon suojaksi. Kirkniemi on upean punainen talviomena. Sitä myytiin joulun aikaan joulupuun koristeeksi.  Pitkään on odoteltava koristeiden kehittymistä.  Ehkä se kannattaa.  Liekö tämä lopultakin se viimeinen omenapuuni?

 

Puutarhan artikkeli: ”Voiko hedelmäviljelys kannattaa?”

http://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/931376?term=kotimaiset%20omenat#?page=5

 

http://malmgard.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kyllä suomalaista Galvadosta tehdään ja myydään Uuden Valamon luostarin toimesta.

Sinänsä kannatettava ajatus omenatarhojen lisääminen, mutta meidän kilpailukyky omenilla on varsin kehnoa. Kun laiva tuo etelästä omenaa alle torihintojen.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Yhtä hyvää omenaa ei välttämättä saa muualta. Kotimainen on toki hiukan turhan kallista, vaikka laatu onkin hyvä. Oli muuten mielenkiintoista miten kartano kehittää tuotteita ja myy oluttakin ulkomaille. Voisiko tällainen tuotekehittely olla muuallakin tuottoisaa toimintaa. Vaativaa ja siihenhän ei monesta ole. Silti mellä on koulutettua väkeä, joka voisi omata tiedot, mutta entä taidot?

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Galvadosta voi tehdä huonommastakin omenasta. Siideriäkin tehdään melkoisen happamista lajikkeista ja sotktaan useampia lajeja sekaisin. Niin sanottu hyvä omena on muita tarkoituksia varten.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #5

Ari, galvados tai calvados. Calvados on paikka ranskassa, mutta en tiedä onko suomalainen juoma galvadosia. Siiderin tisalaamisella on pitkät perinteet niin kuin omenapuillakin.

Laiva oli "Calvadoriksi" ja sitten muuttui "Calvadosiksi". Juomaa samalla nimellä. Suunnistus merellä ja nimi siitä: "calva dorsa:sta" - "kalju selkä" latinaksi, vastaten ilman kasvillisuutta olevaa kahta riviä Port-en –Bessin:in ja Arromanches:en kalliotörmillä.
Laivailijat pystyivät suunistamaan näiden "calva dorsa", joka antoi lyhennetyn termin "Calvados" nainen, ansiosta.

Suomalainen calvados onkin jossakin mutkattomasti nimeltään Verlados. Mitähän vielä löytyykään

http://www.vaarakoski.fi/File/CalvadosTietoa.pdf?r...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Ai niin unohdin onnitella taimeasi. Onnea ja menestystä, sillä perinteet velvoittavat.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Todella perinteet ovat vahvat. Kirkniemi erityisesti innostaa ja on yksi perinteinen. Saa nähdä tuleeko siemenestä emonpuun kaltaisia jälkeläisiä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Se on onnessaan, mutta onhan ainakin perimä sieltä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #6

Ari, tuolla aiemmin olit sitä mieltä, että calvadosia voi tehdä huonommistakin omenista. Ranskalaiset ovat tarkkana ja laatutuotetta arvioidaan monesta näkökulmasta. Meillä tuota ei vielä osata. Pitäisikö parantaa ja alkaa tutkia laatuun vaikuttavia tekijöitä vai onko pelkkää hifistelyä?

Toivottavasti puuni kasvaa oikeanlaisessa maaperässä. Nyt pelkään, että oli liian savista. Kuoppaan toki tuli rannasta haettua hyvin muhinutta lepänlehtimultaa tai lannaksikin sitä voisi nimittää, sille haisi.

Tässä vielä ranskalaisten arviointiin käyttämät tekijät:
Nykyään Calvados:in luonnetta ilmaisee kolmea eri tyyppi ominaisuutta,
johtuen 1) maaperästä, 2) käytetyistä hedelmistä ja 3) tislausmenetelmästä.
Kolme Calvados nimitystä • Calvados Pays d'Auge • Calvados
• Calvados Domfrontais

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Siideristä vielä, että kaupassa myynnissä olevat hupasiiderit eivät mielestäni ansaitsisi siideri nimitystä. Johonkin esanssilitkuun on painettu väkisellä hiilihappoa.

Oikea siideri maistuu minulle, mutta nuo kaupalliset mönjät kyllä jäävä juomatta, sokerivettä ja hiilihappoa.

Pahinta siinä on se, että ihmisen maku on tottunut tuohon kevyeen hömpään ja kunnon siideri tuntuu vieraalta aluksi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Siideriä ensi kerran nauttineen Englannissa 1960-luvulla totean, että samanveroista en ole löytänyt tai sitten vain luulen. Vierailimme silloin jopa siideritehtaassa. Olikin minulle hyvin outo juttu, että vietiin pubiin heti kun perheeni löysin. Rouva oli ranskalainen ja minä vielä alaikäinen. Alkoholia tarjoiltiin. Taisi olla siideriä sekin.

Tuli sen verran runsaasti siideriä nautittua silloin, että en kovasti ole nauttinut jälkeenpäin, mutta ei se vähäinen ole ollut sen arvoistakaan.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset