ILgron11

Oikea sukunimi

  • Viisi sukupolvea
    Viisi sukupolvea

Yleensä on pidetty itsestään selvänä, että sukunimi ilmaisee sukuun kuulumista ja periytymistä. Näin olin pitkään ajatellut,  oli ollut helppo seurata sukupolvia menneisyyden taakse. Jotain selvittämätöntä ja pitkään vastausta odottanutta on sukujuurista myös löytynyt.

 

Ensimmäinen sukunimilaki vuodelta 1921 merkitsi monille sukunimen saamista tai antamista.  Jo ennen sitäkin kansalaisille annettiin sukunimiä, sillä pelkän etunimen tai asuinpaikan tai talon nimen ei  1800-luvun uudistuvassa yhteiskunnassa katsottu enää riittävän. Nimenantotehtävässä toimivat papit, opettajat, maanmittarit, poliisi ja myös ruotuväessä tai tsaarin armeijassa sukunimi saattoi eri syistä muuttua tai sota jäi muistoksi sukunimeen.  Moni perin tavallinen suomalainen saattoi saada ruotsalaisperäisen nimen, jota ei edes kyennyt lausumaan. Moni myös säilytti  saamansa ruotsinkielisen nimensä. Siihen ei sisältynyt mitään poliittista tai aatteellista syytä. Varhaisemmissa kansalaisten ruotsinkielisten nimien muutoissa ei suomalaisuus aatteena ollut virike, vaan ennemminkin nimenmuuttajia harmitti se, etteivät naapurit osanneet – eikä nimenkantaja aina itsekään – ääntää ja kirjoittaa ruotsalaista nimeä vaan väänsivät sitä monella tavalla. Sen väestönosan nimenmuutostarpeet olivat hyvin käytännönläheiset.

 

Papit saattoivat toimia myös melkoisen mielivaltaisesti nimiä antaessaan. Hauskoja tapahtumiakin nimenantoon liittyy. Putunen sukunimen syynä oli nimitettävän ärrävika. Alun perin piti olla Purunen. Hän  sanoi Putuinen. Pappi ihastui: ”Siinä on sopiva sukunimi.”

Pappi pyysi 1895 ilmoittamaan sukunimen. Muistettiin mukava kyliä kiertänyt kirjakauppias, jonka nimi oli Toivonen.  Siinä oli ihmiselle uusi nimi.

Liian pitkät nimet myös muutettiin:  Pihlajavedeltä kotoisin oleva nainen kertoi, että miesvainajansa kotitalon nimi oli Vuorilahti. Hän palveli asevelvollisena tsaarin armeijassa kuten silloin lienee ollut yleistä. Oman kertomansa mukaan eräänä aamuna päiväkäskyä luettaessa ilmoitettiin kylmästi, että sukunimi oli liian pitkä ja että se siitä päivästä lähtien olisi Vuorinen.

Kudvadsoff  muuttui nimeksi Hyrske. Viipurissa rovasti Kaarlo Aleksanteri Kudvadsoff otti 1913 ~ 14 nimen Hyrske. Se oli ”vastaveto” venäläistämiselle. Nimi sai myös selityksen: ”Kalastajaisä vei mukaan hyrskyävälle merelle.”

Olen pitkään katsellut vanhoja kuvia, joissa on henkilöitä nimeltä Toivonen, Viljanen ja Lehtinen. Nämä olivat 1900-luvun alkupuolella moderneja nimiä. Moni vaihtoi vanhan nimensä kotoa lähdettyään ja nämä nimet saattavat liittyä sukukuviin myös tällä tavoin.

Isoäitini isoisä  Perttulin pappa on  vanhimpana kuvassa, jossa on kaikkiaan viisi sukupolvea. Kuva lie otettu joskus 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alkupuolella. Perttuli oli juuri tällainen nimi, jonka  tiedetään vaihdetun noihin edellä mainittuihin nen-loppuisiin.  

Tuntuu kuin moni asia olisi kirkastunut tietojen löydyttyä. Siihen tarvittiin suomenkielistä väitöskirjaa, jossa kerrotaan sukunimien muuttamisesta ja ”oikean” nimen ottamisesta.  Siitä voisi olla monelle tänä päivänä sukua tutkiville paljonkin hyötyä tai ainakin iloa.

 

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41762/mikkonen_vaitoskirja.pdf?sequence=1

”Otti oikean sukunimen” : Vuosina 1850–1921 otettujen sukunimien taustat 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suomessa on nimillä poikkeuksellisen suuri imagomerkitys kantajalleen. Se johtunee pääasiassa suomenkielisen rahvaan perinteisestä alemmasta statuksesta ruotsinkielisiin ja ulkomaalaisiin maassa asujiin verrattuna aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille asti.

Myös suomenkielisten sukunimien keskuudessa on tietynlainen statusero perinteisten savolaisperäisten nimien (Virtanen, Janatuinen,Saastamoinen, ...) ja toisaalta käännettyjen nimien (Ruusuvuori, Uusivirta, Kotkavaara, ...) välillä.

Tämä muihin maihin verrattuna omaperäinen intuitiivinen luokitteluero elää edelleenkin sitkeästi. Kukapa ei mieltäisi vaikkapa "Carlo Casagrande" -nimeä hienommaksi kuin Isotalon Kallea.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Tuota imagoa jäinkin miettimään, sillä moni kauniille ja arvokkaalle kalskahtava nimi on tullut juuri tuon nimenannon myötä. On tietysti niin, että aina on ollut sivistyssukuja, aatelisia, porvareita, joilla on ollut ja yhä on suvun nimi vuosisatojen takaa. Saivatko näiden rinnalla muutkin ruotsinkielisen nimen haltijat tai muulla tavoin arvokkaan tuntuisen nimen saaneet lisäarvon, jota eivät muulla tavoin olisi saaneet?

Useasti olemme puhuneet perheessä sukunimen vaihtamisesta perhetaustan vanhan nimen mukaiseksi. Näin olisi ehkä helpompi edistää asiaansa esimerkiksi ruotsinkielisellä paikkakunnalla tai ehkä ei sittenkään? Onko siis arvostuksen lisässä ja korkean statuksen arvioinnissa nimissä kyse pelkästä hahaluulosta?
Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä vai miten se menikään?

Haluaisitko olla Wahlroos vai onko se sittenkään niin kaunis ja houkutteleva sukunimi vai olisiko vain niin, että kun tiedämme, että kyse on erään perheen rahasta ja omaisuudesta niin nimikin tuntuu houkuttelevammalle? Kaikki Wahlroosit eivät edes lie sen kummempia kuin muutkaan täällä eli joku on joidenkin eritysiten tekijöiden takia korkeammalla statuksella kuin muut.

Puhuimme aikanaan ruotsinkielisten asemasta yliopistolla. Kahvitauolla pienessä työyheisössä kieli oli pääasiassa ruotsi, mutta suomikin mahtui sekaan. Puhuimme siitäkin. että moni ruotsinkielinen on köyhä, moni saaristostakin kotoisin, kalastaja tai käsityöläinen tai viljelijä. Miksi kieli yksi loisi väliimme erottavan tekijän?

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Olet oikeassa, sillä "Erkki Toivanen" voi pitää takanaan paljon suuremman kansainvälisen sivistyksen kuin "Rainer Lemström". Mutta imagot elävät sitkeässä, kuten mainitsin.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Hauska tosiasia on, että Hämäläinen on savolainen sukunimi ja Savolainen taas hämäläinen. Nimet ilmaisevat sitä, kummalta puolen Päijännettä suku on muuttanut toiselle.

Isäni tottijärveläisessä suvussa ensimmäinen, joka sai sukunimen, oli vuonna 1835 syntynyt Kaarlo Juhonpoika Bergstad. Hänen poikansa muutti sen Vuorelaksi. Oppikoulua käynyt isäni on ollut suvun ensimmäinen, joka tiettävästi osaisi ruotsia, vaikka en ole koskaan kuullut hänen sitä puhuvan.

On tallella Kaarlo Juhonpojan kirje Elias Lönnrotille (hän oli Laukon torppari ja Uuden Kalevalan puhtaaksikirjoittaja). Huvittava on allekirjoitus "Kaarlo Juhonpoika Bergstaasta". Sukunimi miellettiin lähinnä paikan ilmaukseksi. Ketään ei ihmetyttänyt sekään, että Bergstadin nuorempi veli otti sukunimen Berglund.

Toimittajakollega, nyt jo edesmennyt Jaakko Tahkolahti kertoi syntyneensä Lahtinen-nimisenä. Joskus muinoin Näsijärven rannalla pappi oli päättänyt, että Tahkolahti ei ole kunnon sukunimi, mutta Lahtinen on hieno. Aikuisena Jaakko päätti ottaa omansa takaisin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Väitöskirja sukunimistä sisältääkin monia samantapaisia kertomuksia kuin sinulla Jari-Pekka vai Jariksiko sinua kutsutaan?. Tuo kirje Elias Lönnrotille on aarre. Miten sitä säilytät? Paperihan hapertuu aikojen saatossa.

1800-luvulla oli aktiivisia ihmisiä ja moni opetteli lukemaan ja laskemaankin ilman koulunpenkillä vietettyä aikaa. Minulle tuo vuosisata on jonkinlainen ihanne vuosisata, josta lukisi enemmänkin.

Samassa perheessä saattoi olla lapsilla useampikin sukunimi. Isoisäni veljekisä äitini puolelta oli 12. Hännänhuippuina isoisäni Frans ja hänen pikkuveljensä Oskari. Yksi perheen pojista oli Ireneus Järvinen. Sitä nimeä olen aikani ihmetellyt, mutta en ihmettele enää. Suurin osa perheestä oli Keskitaloja ja nämä kaksi pahnan pohjimmaista muuttivat nimeksi Keskinen.

Isoisäni isä oli ollut Jaatsi, mutta oli sitten mennyt Keskitalon lesken kanssa naimisiin ja ottanut uuteen paikkaan ja taloon muutettuaan nimen Keskitalo. Jaatsi olisi jotenkin niin trendikäs. Axel Gallen Kallelan isä ostin suvulla 1500-luvulta alkaen olleen Jaatsin tilan ja taiteilija maalasi useita tauluja Jaatsin talossa kesää viettäessään. Jaatsi on yhä Tyrväällä olemassa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Allekirjoituksen perään ei periaatteessa kuulu pistettä, mutta kun Eeva Kokkonen avioitui Arvo Kokon kanssa 1950-luvun lopulla, ryhtyi hän päättämään uuden nimensä pisteeseen. Eeva oli tuolloin jo 36-vuotias, ja hänet oli opittu tuntemaan Kokkosena. Pisteen käyttö todisti sekä henkilölle itselleen että muille nimen tosiaan päättyvän ilman -nen-tavua.

Vuosien vieriessä huomasin, että äitini oli luopunut pisteestä nimikirjoituksessaan. Ilmeisesti lyhyempää nimeä oli sisäänajettu riittävästi!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kokkonen-Kokkoko olisi saattanut olla toinen vaihtoehto nimiongelman ratkaisuksi pisteen käyttämisen sijasta?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kiistän ongelman, mutta kuulin toki äidiltäni hänelle ehdotetun kaksoisnimeä. Eeva työskenteli tuolloin Ruokolahden kunnan palveluksessa, ja samaisen työnantajan leivissä ollut (ja naapurinamme pitkään asunut) rakennusmestari oli ottanut asian puheeksi: "Mikset käyttäisi nimeä Kokkonen-Kokko?"

Tuontyyppiset "toistavat" nimet tuovat ainakin minulle mieleen taiteilijan tai muun näkyvän persoonan. Seela Sella on nimenä täydellinen, ja myös Paavo J. Paavola jäi kerrasta mieleen. Boutros Boutros-Ghali, Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen... vautsi! Kokkonen-Kokko jäi joka tapauksessa ainakin minun äitini nimenä toteutumatta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Itä-Suomessa Kokkonen oli Kokkoin. Muoti toi ehkä sen nen-lopun. Hienoa, että haluttu nimenmuoto lopulta jäi elämään ja olemana.

Itä-Suomessa oli jotenkin sukunimiin herätty jo varhemmin kuin lännempänä. Koen sen myös tasa-arvoisuuden osoituksena eri kansanosien välillä.

Käyttäjän sirkkulinnea kuva
sirkku pitkanen

Vanhat valokuvat ovat ihania. Tuossa kuvassa on monta sukupolvea, ja huomioni kiinnittyy sisustukseen: ei maailma ole niin kovin muuttunut. :)
Minullakin on vanhoja valokuvia isotätien ja isovanhempien nuoruusajoilta; harmittaa, kun monissa kuvissa ei lue takana keitä kuvassa on.

Isäni äidin tyttönimi oli Aspelin, enkä tunne täällä meillä päin yhtään Aspelinia. En tiedä mistä päin tai missä näitä samoja Aspelineja olisi, jos enää edes on missään....

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jos tieedät syntymäajan ja etunimen voit googlaamalla löytää. Minä olen tehnyt monta arvokasta löytöä ihan siten. Tietysti tiedossani on ollut missä päin isovanhempani jne ovat asuneet. Joillakin suvuila on ollut melkoisen paikallaanpysyvää elämä, kaikilla ei. Isoisältäni jäi jopa työtodistuksia ja isältänikin. Perheenjäsenten ja suvun historian koostaminen on kiinnostavaa.

Ikävä, jos kuvissa ei ole mitään tietoja. Silti joskus voi aueta jokin keino päästä niihinkin käsiksi. Meillä eräs sukututkimuksen tekijä halusi vanhoja kuvia, ja hän tunsi kuvissa olevia henkilöitä.

minnam ahonen

Kiitos kiinnostavasta aiheesta! Sainkin heti googlamalla tietää isoäitini tyttönimen merkitystä, koska joku vain oli sitä keksinyt kysyä kirjastot.fi-palvelusta. Nimi, jota lapsena pidin omituisena, saikin ihan uusia ulottuvuuksia, tai siis, ikivanhoja.

Tulee vähän pitkä kommentti, mutta jos sallit koko otteen, koska ihan kiinnostava, ja vähän eri tulokulmasta kuin muut esille otetut esimerkit:

["Ensisilmäyksellä voisi luulla, että kyse olisi jostakin suomen murresanasta.”Uuden suomalaisen nimikirjan” (Otava, 1988) mukaan sukunimi Ruippo lienee kuitenkin lähtöisin ortodoksisesta ristimänimistä ”Truhpo(i)”, ”Triihpo(i)”, ”Riihpo” ja ”Ruppana”, jotka puolestaan ovat peräisin venäläisestä nimestä ”Trufan” tai ”Trifon”. 1600-luvulla nimet esiintyivät patronyymeinä Karjalassa, kuten Pälkjärveltä 1618 peräisin olevassa merkinnässä Achpo Truchponpoika Kuisnetz.

Varhaisia kirjallisia merkintöjä Ruipoista ovat ”Uuden suomalaisen nimikirjan” mukaan Savitaipaleen Yrjö Ruippo vuodelta 1742 ja Kurkijoen Hend. Ruippo vuodelta 1758. Hiski-tietokannasta osoitteesta http://hiski.genealogia.fi/hiski?fi löytyy tosin vielä varhaisempia mainintoja Hiitolasta: Mattz Ruippo vuodelta 1713 ja Johan Ruippo 1720 Kuoksjärven kylästä sekä Mattz Ruippo 1727 Haukkavaaran kylästä. Niitä vanhempia kirjallisia mainintoja en löytänyt. Hiski-tietokannan mukaan 1700-luvun puolivälistä lähtien Ruippoja on asunut myös Kurkijoella. Samoilla seuduilla esiintynyt sukunimi Ruippa saattaisi olla muunnelma Ruipasta; saman nimen kirjoitusasuhan saattoi vaihdella tuohon aikaan suuresti.]

Isoäitini oli tosiaan Savitaipaleen Ruippoja. Aika vanhaa perua tuo sukunimi.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Hyvä, että nostit myös esille kirjastot.fi -palvelun. Kysyähän sieltäkin voi, jos googlaaminen tuottaa laihasti tietoa. Sukunimiä on koottu julkaisuihin. Minullakin on yksi jossakin. Kiva, kun löysit kaipaamasi. Se tuottaman ilon jaan.

Karjalassa sukunimet ovat vanhempia, mutta ei ihan vakaassa muodossa. Niitä saatettiin kirjoittaa monin eri tavoin. Isäni isoisä oli Ikonen ja jossakin joskus se oli Igoin. Varmasti muoti sitä muutti aikanaan.

Vuosia sitten ihmettelin isäni serkulta tullutta melko lyhyttä papin tekemään selvitystä. Siinä oli nimi Vigelius. Minulla oli ja on yhä hyvä ystävä sukunimeltään Wegelius. Se jo auttoi, sillä tuohon sukuunhan tuo väännöskin sitten lopulta johti. Yliopiston kirjastossa on myös suvuista tehtyjä sukukirjoja ja sieltä löysinkin melkoiset jatkumot tuon haaran osalta.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa