ILgron11

DNA:n avaaminen

  • Yksi korppi ei yksin pesää tee, mutta kovasti on jo kevättä mielessä lentäjällä
    Yksi korppi ei yksin pesää tee, mutta kovasti on jo kevättä mielessä lentäjällä

 

Suomalaisilta  on kerätty näytteitä DNA analyysiin. Tietoja käytetään tutkimukseen. Näin on tehty ainakin noin  10-vuoden välein toistuvissa terveystutkimuksissa._Varmasti myös joissakin suomalaisissa sairauksissa on analysoitu sairauden  selvittämiseksi perintöaineista.  Kenties nekin  tiedot on tallennettu amerikkalaiseen geenipankkiin. Miksi ei yhtä hyvin Suomeen, suomalaisten omaan geenipankkiin. Kaikki tämä on tapahtunut luonnollisestikin kulloisenkin luovuttajan luvalla.

 

Olen ollut yksi luovuttaja ja olisin kovasti kiinnostunut tiedoistani, mutta ei niitä ole koskaan minulle luovutettu.  On luonnollista, että ihminen on kiinnostunut omista tiedoistaan, niinpä kysyin tietojen perään. Silloin luvattiin tutkimuksen tuloksena tieteellinen artikkeli. En ole sitä koskaan saanut.

 

Sen verran DNA-analyysin tulokset vieläkin kiinnostavat, että olen MY Heritas- sukututkimuspalvelun kautta saamassa tulokset  erikseen maksettuani ja itse näytteen lähetettyäni. Palvelu on erinomainen ainakin tiedon kulun kannalta. Sain sähköpostiini tiedot, että näyte on vastaanotettu ja voin seurata sen etenemistä verkon kautta. Voisiko enää parempaa palvelua toivoa.

 

Moni muukin on eri reittejä tilannut omia tietojaan. Ihmisellä on halu tietää mistä juuri hänen juurensa ovat. Kun sukututkimus, erilasten dokumenttien avulla, ei kovin pitkälle kanna, parhaassa tapauksessa 600-1000 vuotta taaksepäin, niin jatkumoa olisi hienoa voida seurata uusien menetelmien avulla pidemmällekin.

 

Monien sattumien kautta juuri me olemme säilyneet, olemme osa linkkiä pitkässä ketjussa sukupolvia. Sellaista  yksin  pidän  jo ihmeenä. Mistä suomalaiset ovat peräisin? Joku ihmetteli Vapaavuorossa mistä sukunimi on kotoisin? Onko sillä kotimainen alkuperä. Monilla jäljet johtavat ulkomaille. On myös sukuja, jotka ovat vuosisatoja asustaneet samoilla seuduilla ja sukunimet kalskahtavat melkoisen omaperäisille, suomalaisille.

 

Tulisiko Suomeen kerätä kansallinen DNA-pankki? Olisiko siitä hyötyä meille itsellemme ja myös suomalaiselle tutkimukselle. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Minulla on Saunalahden liittymä, mutta voin toki tarvittaessa harkita DNA-liittymän avaamista :)

Liittyykö noihin kaupallisiin dna-rekistereihin merkittäviä tietoturvariskejä?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ihan varmasti liittyy, siksi pankki on perustettava huolella. Ihan niinkuin kaikki muukin ihmisen terveyteen liittyvät tietovarastot. DNA-tallenteistani kerrotaan MyHeritage sivuillakin vain minulle itselleni. Minulla on käyttäjätunnus ja salasana omiin tietoihin menemiseksi.

Meillä muuten on 4 G Saunalahdelta eikä DNA:lta. Nopea kuin mikä. Oikein yllätti. Kuvakin siirtyi tänne lennossa ei niin kuin Hesassa, hitaasti, ihan mahdottoman odotuksen jälkeen.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Millä tarkkuudella niitä sukulinjoja voi sitten seurata tai millä todennäköisyydellä voi arvella jonkun toisen rekisteröityneen olevan itselleen sukua?

Suomen terveydenhuoltoon liittyvissä geenipankeissa kaiketi geeneistä "kaivetaan" ulos yksityiskohtaisempia tietoja kuin pelkät sukulinjat paljastavat markkerit ja laki taitaa Suomessa estää tutkimustarkoituksiin otettuihin kudosnäytteisiin liittyvän tiedon välittämisen.

Yhdysvalloissahan hedelmöityshoitoihin erikoistuneilla klinikoilla voi ns- itsellinen nainen tilata itselleen sopivan lastensa isän "geenikuvastosta", Suomessa sperman luovuttajasta annetaan tulevalle äidille jokin karkea kuvaus, mutta ei tosiaankaan mitenkään geenijalostukseen viittaavasti puhumattakaan siitä, että asiakas itse valikoisi isäehdokkaista ...

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #3

Paremman itseäni koskevan tiedon puutteessa toistaiseksi. Odottelen, että jotain tapahtuu oman tiedon saamisen oslta.
Tässä opinnäyttessä lääketeiteellisistä DNA-tutkimuksista. Siis gradu, jossa lääketieteellistä näkökulmaa ja eettisiä kysymyksiä
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/2...

Tässä sukupolvien ja sukulaisuuksien selvittämisessä on todella ihan eri asioista kyse kuin lääketieteellisissä DNA-analyyseissä:

DNA-sukututkimuksessa tutkitaan henkilön DNA-näytettä, joka otetaan itse posken sisäpinnasta näytepuikkoon. Tutkimus on kenen tahansa teetettävissä, kohtuuhintaan, kotoa käsin.
DNA sisältää ihmisen perimän, geenit, jotka lapsi saa biologisilta vanhemmiltaan. DNA-sukututkimus antaa vastauksia periaatteessa kahteen kysymykseen:
1) tutkimus kertoo henkilön esihistoriasta. Se kertoo, mihin ihmiskunnan alkuhämärässä syntyneeseen "klaaniin" ja sen sukuhaaroihin henkilön suora isälinja ja suora äitilinja kuuluvat. Tutkimuksen myötä selviää, minkälaisen vaelluksen esivanhemmat ovat maapallolla tehneet, ennen kuin on päädytty nykyisille asuinsijoille.
2) tutkimus löytää geenisukulaisia, kun eri DNA-näytteitä verrataan keskenään tutkimuslaitoksen tietokannassa. Samalla tutkimus antaa ennusteen siitä, kuinka läheistä sukua kukin löytynyt DNA-sukulainen on, kuinka monta sukupolvea sitten henkilön ja kunkin "osuman" yhteinen esivanhempi on elänyt.

Täällä on ihan mielenkiintoista tämän alueen selvittämiseen liittyvää lisää.
http://www.kurrinsuku.net/3

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset