ILgron11

Roskapankista hyvää päivää

  • Huijausviesti osa 1
    Huijausviesti osa 1
  • Huijausviesti osa 2
    Huijausviesti osa 2

Suomalaisilta urkitaan pankkitietoja. Kannattaa tuhota viestit.

 Sain perjantaina sähköpostiini viestin, jonka luin huolella. Näytti ikään kuin Nordean lähetykseltä. Sitähän se ei ollut. Laitan viestin muidenkin tutkailtavaksi. Tuota kaappauskuvassa olevaa linkkiä ei kannata kopioida eikä sähköpostin viestiin luottaa. Roskaa, roskapankista, urkinta on kyseessä.

Onpa syytä olla varovainen. Urkkimisviestit kannattaa tuhota.

Miten parhaiten tunnistaa väärät ja petolliset viestit? Ainakin toistaiseksi kielivirheet auttavat tunnistamisessa.  Mitä sitten, kun kieli paranee? Pankki voisi valistaa nykyistäkin paremmin asiakkaitaan luotettavasta nettiasioinnista.   

Tänään kansanradiossa yksi ikääntynyt nainen kertoi ottaneensa käyttöön sähköpostin ja saaneensa pian ison määrän sähköposteja. Taisi olla noin 800 kappaletta ja hän vastaili niihin kaikkiin. Siitäpä seurasi ongelmia. Hän alkoi saada lehtiä ja laskuja enemmän kuin hänellä oli maksukykyä.

Delete, poista, nappi toimii erinomaisesti. Sen avulla  on lupa tuhota viestit. Näin niistä ei koidu hankaluuksia.

Pitäisikö ikäihmisille järjestää neuvontaa tai muunlaista ohjeistamista silloin, kun ikäihminen ottaa ensimmäistä kertaa käyttöön sähköpostin ja muitakin outoja ja vieraita ohjelmistoja? 

Valistamista tarvitaan, mutta olisiko olemassa  vastuutaho, jolle sähköpostiasioinnin valistaminen kuuluu?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Huijariparoille voisi sanoa, että kielesi on käyntikorttisi. Ihme että eivät vaivaudu tarkempaan kielenkäyttöön.

Enemmän näistä huijausviesteistä saadaan mediaan hyviä uutisia kuin mitä niitä tarvitsee pelätä. Voisiko olla niin että loppujen lopuksi he keräävätkin vain sähköpostiosoitteita? Niistä kait käydään maailmalla oikein kauppaa?

Turvakortin numerohan on ratkaiseva yhteyttä pankkiin luotaessa. Se on omassa pöytälaatikossa, eikä huijari siihen pääse käsiksi, paitsi kylään tulemalla ja sorkkarautaa käyttämällä. Vaikea on saada edes asiakasnumeroa tai tunnuslukua.

ja...heh ...heh, jos pääsee, niin kaiken tämän vaivannäön jälkeen tili on tyhjä!

Täällä Virossa muuten ainakin joku pankki antaa asiakkaalle digitaalisen tunnuslukugeneraattorin. Ei tarvita papereita eikä niiden lähettelyä. Enempää en asiasta tiedä.
Hyvää kesän jatkoa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Digitaalinen tunnuslukugeneraattori tuntuu jännittävälle ja mielenkiintoiselle. Virolaiset viipottavat edellämme kaikessa. On siellä aikaansaavaa kansaa, eikä siellä laiskoja ja saamattomia hellitäkään.

Hyvää kesää sinullekin.
t. Irja

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Sähköpostiselaimissa on myös SPAM eli roskapostitoiminto, ja voi määrittää, että tietystä osoitteesta tuleva viesti menee suoraan SPAMiin. Minä saan päivittäin työpostiin noin 7 SPAM-viestiä. Aku Ankasta lainatarjouksiin. Nigerialaiset eivät enää näemmä jaksa olla aktiivisia. Käyn välillä tarkistamassa tuon kansion, sillä ihan tärkeitä ja asiallisiakin viestejä sinne pujahtaa. Mutta muuten SPAM-kansion sisältö tuhoutunee tietyllä viiveellä itsekseen.

SPAMin lähettäminen on niin halpaa ja helppoa, että riittänee jos yksi sadastatuhannesta astuu ansaan.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minullakin poimiutuu osa roskaposeista suoraan omaan kansioon. Se ei tuhoa itsekseen saalista, mutta välillä aina tyhjennän sen ja näin on lopullinen hävitys tapahtunut.
Kaikki roskapostit eivät sinne mene, mutta voisihan sitä jyrkyntää ja laitta lisää poweria, jotta roskat kattavammin koottaisiin. Toimii se deletekin. En ole toistaiseksi kovin montaa hyödyllistä takaisin lukuun roskista löytänyt.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Kyllä, kyllä.....mutta aina kun vastaa mihin tahansa sähköpostiin, vastaanottaja saa lähettäjän osoitteen ja jos näitä on paljon kauppaa voidaan niillä käydä.

...
ja nyt radio auki 10: n jälkeen järkimiehet puhuvat Torsti Koskinen (Kallion kundi), Timo Airaksinen ja Roman Schatz.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Jäipä tuo ohjelma kuulematta, kun vasta nyt pääsin takaisin lukemisen ääreenä

Minusta tuntemattomien posteihin ei kannata vastata, mutta tuntuu sille, että suomalainen velvollisuudentunne panee tekemään sitäkin. Ihmettelin tuota kansanradion naista, että jaksoikin paneutua -----

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Aivan äsken tuli sitten Danskepankin nimissä täysin samansisältöinen viesti kuin tuo Nordean nimissä lähetetty. Yrityksiä riittää.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset