ILgron11

Kauniit, puhuttavat ja ehkä vaaralliset rakennekynnet

Turhaako kansanedustaja nosti aiheen  rakennekynsistä ja tekoripsistä esille?  Ne  ovat muotia, eikä silloin kysytä mitä niiden laittamisesta voi seurata.

Rakennekynnet ovat kauniit, kestävät, eivät lohkeile, eikä tarvitse odottaa viikkoja, että kynnet kasvavat halutun mittaisiksi. Rakennekynnet muotillaan oman kynnen päälle geeliä tai akryyliä käyttäen. Tämä on varman suositun tapa saada kauniit, huolitellut ja ennen kaikkea kestävät kynnet, eikä niitä tarvitse huoltaa kuin noin 3-4 viikon välein.

Asia ei nostettu esille  aivan syyttä. Toki Iltasanomien kyselyssä suurin osa vastaajista näytti pitävän rakennekynsiä turvallisina. Olen kokeillut muutaman kerran ja ollut tyytyväinen, mutta samalla myös epäileväinen siitä saattaisiko käytetyistä aineista koitua haittoja.  Irtoripsitä ei ole kokemusta, ehkä ei tulekaan. Monilla sitä on.

Hukkasen tietoja kaiveltuani  löytyykin käytettyjen aineiden ja työvaiheiden varjopuolista. Vähäisin ongelma  ei lie se, että omien kynsien pinta vahingoittuu tai oman kynnen väri voi lähteä vieraan aineen peittäessä kynnen pintaa. Huomaamattomissa kynnen pinnan ja akryylin välissä on hyvä paikka bakteerien ja sienten kasvulle.

Kynsisienistä ja allergioista tuskin on puhuttu saatikka muista pidemmän ajan  syntyäkseen vaativista  terveysongelmista. Rakennekynnethän ovat melkoisen tuore muotituote kuitenkin.

Kynnet kovetetaan UV-valolla ja kynsien tekemisessä käytetyt aineet voivat olla haitallisia muutoinkin kuin terveyden näkökulmasta.  Käytetty UV valokaan ei ole täysin harmiton. Kenelle on, kenelle ei. Kauneudesta ollaan valmiita kärsimään.

Kynsien laitossa käytetty akryyli on  palovaarallista ainetta. Se tulisi pitää etäällä vaikkapa hiusten suoristajasta tai muista sähköisistä laitteista ja kuumuudesta eli pitäisi harkita missä kynsiä tehdään  esimerkiksi kotona.  U.S. Food and Drug Administration].

Kynsien laitossa käytetty akryyli saattaa vaikuttaa myös kynsilaboratoriossa työskentelevien terveyteen.

Onko kyseessä kaikesta huolimatta  vain turha puuttuminen kauneudesta vaalivien toimiin ja muoti-ilmiöihin vai pitäisikö asiaan sittenkin perehtyä ja puuttua?

Täältä löytyy kansanedustajan kirjallinen kysymys aiheena:  Rakennekynsien ja ripsienpidennysten teon saattaminen luvanvaraiseksi.

Tutkittua tietoa

Acrylates in contact dermatitis. Sasseville D. Dermatitis. 2012 Jan-Feb;23(1):6-16. doi: 10.1097/DER.0b013e31823d1b81.

 

Allergic contact dermatitis from photobonded acrylic gel nails: a review
of four cases. Cravo M, Cardoso JC, Gonçalo M, Figueiredo A. Contact Dermatitis. 2008 Oct;59(4):250-1. doi: 10.1111/j.1600-0536.2008.01412.x.



A pilot respiratory health assessment of nail
technicians: symptoms, lung function, and airway inflammation. Reutman SR, Rohs AM, Clark JC, Johnson BC, Sammons DL, Toennis CA, Robertson SA, MacKenzie BA, Lockey JE. Am J Ind Med. 2009 Nov;52(11):868-75. doi: 10.1002/ajim.20751.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Alexius Manfelt

Irja hyvä, kirjoituksesi on täyttä asiaa, vaikka pääsääntöisesti tätä kansanedustajan kyselyä pilkataan. Taustalla on korkeasti oppinut tohtori, joka varmaan on vaaran ja erilaiset uhat tiedostanut, jopa ennen tavallista kansaa tai jopa itse tekijöitäkin. Sitten me vaan verovaroin hoitelemme kuntoon tuon muotioikun sairastuttamat henkilöt.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kansanedustajan myötä tämä asia nousi esille, ehkä olisi muutoin jäänyt yhtä huomiotta kuin tähän astikin. Aiheestahan on ollut tietoa Työterveyslaitoksen sivuilla.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa