ILgron11

opiskelu

Naisen ja perheen valintojen tie

Siinä vaiheessa, kun opinnoista tuli päätehtäväni,  työpaikkoja tuli tarjolle.  Sain aiemmin lähettämiini työpaikkahakemuksiini vastauksia. En niitä enää noteerannut, sillä täyspäiväinen työ ei  sopinut enää suunnitelmiini. Olinhan pyrkinyt ja  päässyt opiskelemaan  juuri sitä ainetta, mitä olin halunnut ja mikä tuntui kiinnostavalle.  Pääsy merkitsi myös pääaineen, genetiikan, lisäksi mahdollisuuksia opiskella muitakin matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan aineita. 

 

Viimeisellä matkalla

Pääsen istumaan Lockheedin ohjaamoon, mutta ennen kuin on perillä, on jaksettava nousta ylämäkeen koneen perästä pitkä kapea käytävä. Käytävän molemmin puolin on vain muutama yksittäinen istuin. Ohjaamoon mennäkseen on vielä ylitettävä hyvin korkea kynnys. Kynnyksen takana on koneen laitteistoa ja sitten aukko, josta vaivalloisesti ahtautumalla voi pujottautua toiselle ohjaamon istuimista. Ne on tehty selvästi pienikokoisille ihmisille Ei siellä ole paksuissa untuvatakeissa istuttu. Aion  tehdä sen ja löydän edestäni sitten mittareita ja "ratintapaisen".

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä