ILgron11

nuoret

Tubetus tuli tutuksi

Nuoriso tubettaa eli tekee videoita elämästään. Katsoin eilen lastenlasteni kanssa suositun tubettajan videon. Tubettajia pidetäänkin uusina nuorisoidoleina.

 

Tubetus nousi uuteen tietoisuuteen. Aiemmin olin nähnyt joitakin tubetuksia, mutta en silloin kiinnostunut aiheesta. Lapsenlapseni herättivät kiinnostuksen. Halusinhan tietää heille tärkeistä asioista ja tutustua tarkemmin heidän maailmaansa. Yleensähän me aikuiset jaamme lapsille omia ohjeitamme ja opetuksiamme.

 

Someniska - kouluihin niska- ja selkäjumppaa

Miksi on vaikea makuuasennossa saada päätä tasaiselle alustalle? Syynä kenties on selän ja niskan liitoskohdan pullistuma. Pullistuma on tunnettu ennen nimellä emännänkyttyrä. Sellaisen  olen hankkinut enkä ole ainut. Alkava niskakyhmy voi olla jo somettavilla nuorilla.

 

Pääsiäispöydässä oli sometuskielto. Lapsethan muistiva isonisän katsoneen uutisia kännykästä joulupöydässä ja huomauttivat hänelle siitä. Eivät olleet unohtaneet, kun heitä kiellettiin somettamasta. Aikuiset edellä ja nuoret perässä.  Näinhän se usein menee.

 

Itsenäistymisen haasteita

Halusin tietää miten  kotoa muuttanut nuori pärjää. Jännitin selviääkö  palkallaan, joka vaihtelee työtuntien mukaan kuukausittain  1200-1400 euron välillä nettona? Arvelutti muutamaa muutakin. 

Kyse on opiskelijasta, joka ei opintotukia ole hakenut, saisiko edes, kun lukiota käy?  Asumistukea tulee noin 160 euroa kuukaudessa. Asunto  on vuokrattu yksityiseltä ja  vuokra kuukaudelta on 850 euroa. Marraskuulle, josta puhuimme tuli palkan lisäksi 130 euron lomarahaa.

Anna Rukko hyvässä seurassa

Kaikkien nuorten itsetunto tarvitsee vahvistusta. Erilaiset saavutukset ja niiden saama  näkyvyys  ovat tärkeitä tässä vahvistamisessa.

 

Aikaansaavia 16-19 –vuotiaita nuoria etsitään vuosittain kansainvälisesti palkittaviksi. Merkittävästi toimivien nuorten naisten etsintä  on meneillään. Hyviä ehdokkaita on varmasti, mutta miten heidät löytää, onkin jo isompi tehtävä.

 

Siltoja lapsuuden ja aikuisuuden välille

Nuorten parissa toimiminen on tärkeää, siitä hyvänä esimerkkinä  jääkiekkoseura. Se on yksi  merkittävä nuorten kasvattajista. Harjoituksia ja pelejä on runsaasti eikä aikaa jää kaupungilla notkumiseen.

Viestinnän vaikeudesta - jäävätkö tytöt, pojat ja nuoret ilman tukea

Kaikki alkoi siitä, kun Hjallis Harkimo valitsi Diili-ohjelmassa Maria Drockilan vetämän hankkeen voittajaksi. Harkimo teki hyvän työn, ja näin Diilin rahoilla syntyi neuvontapalvelu tytöille. Nettipalvelu saatiin pystyyn ja sadat tytöt ovat palvelua käyttäneet ja apua saaneet.

Samaan aikaan monta ikää

Iästä puhutaan, mutta erilaisten ikien erottelu lie outo juttu. Kronologinen ikä on yhtä kuin kalenteri-ikä.  Sitä juhlitaan syntymäpäivinä ja sitä tarvitaan asiakirjoihin. Biologinen ikä nousee harvemmin esille, ehkä lääkärissä  tai  kuntosalilla se  paljastuu tai ikääntyessä se alkaa näkyä yhä enemmän. Sehän liittyy  fyysiseen toimintakykyyn. Kun ei enää jaksa juosta tai nousta hengästymättä mäkeä, kun voimat loppuvat eikä tehtävät suju entisellä tavalla. Toimintakykyä  voi korjata, parantaakin, mutta ei loputtomasti.

Julkaise syötteitä